Uuden kodin rauha.

Nyt ollaan vihdoin saatu asetuttua tänne uuteen kotiin.

Tavarat ovat löytäneet aikalailla omat paikkansa, vaikka vielä muutamat pikkujutut odottavat viimeistä silausta ja taulut hakee paikkaansa seiniltä. Enää ei kuitenkaan ole paljoakaan hommaa jäljellä ja ollaan viimepäivinä päästy viimeinkin nauttimaan uusista kuvioista.
 Nyt on hyvä olla, juuri tässä hetkessä ja juuri tässä uudessa kodissa.

Arki maistuu ihan erilailla ja tuntuu ehdottomasti tosi oikealta ja hyvältä päätökseltä että muutettiin.

 Kaikinpuolin. Päivät rullaa jo nyt paljon paremmin täällä, meillä on huikeasti enemmän tilaa ja moni käytännönjuttu, kuten kodinhoitohuone ja iso keittiö tuo helpotusta kotimamman päiviin.

..ollaan myös vähän käyty tsekkailemassa mitä täältä uusilta kotinurkilta oikein löytyy. Aivan lähellä on ainakin kiva leikkipuisto ja olkkarin ikkunasta pilkottaa järvelle ja uimarantakin on tosi lyhyen matkan päässä. Tää vaikuttaa meistä aika ihanalta paikalta asua, ja kaikenlisäksi naapurustokin vaikuttaa mukavalta. Tässä meidän talossa asuu paljon pieniä lapsia, joten leikkiseuraakin varmasti löytyy Eevertille ihan läheltä. Täällä on elämää, mutta täällä on kuitenkin aika seesteistä, tämäkin asuinalue on aika kaukana keskustan läheisyydestä.

Viikonloppu vietettiin ihan rauhassa, lauantaina oltiin pitkästä aikaa ihan oman perheen kesken ilman mitään sen ihmeellisempää, ja tehtiin heti aamusta keväinen pieni retki läheiselle laavulle. Sieltä on kyllä aivan huikeat maisemat jokapuolelle. Tässä menee lähellä hyvät lenkkipolut, joten pääsenkin sitten kesän tultua karistelmaan raskauskiloja kunnon reiteille tuplia työnnellen.
Lauantaina kävi myös Eevertin "pummi", eli kummi kylässä meitä moikkaamassa ja hän toi pojulle heliumpallon tullessaan. Jäi kyllä kaikki muut lelut huolella kakkoseks pallon rinnalla ja siinähän se aika sitten sujahtikin pitkät tovit sillä leikkiessä. Miten pienestä sitä lapsi osaakaan olla iloinen.

 Illasta sitten Eevert lähti mummalaan yökylään ja saatiin viettää iltaa aivan kaksin Laurin kanssa. Edellisestä yhteisestä laatuajasta on kyllä huomaamattakin tullut kuluneeksi luvattoman pitkä aika. On ollut niin hoppu ja ressi viikkotolkulla. Aamulla sitten saatiin herätä vasta kun huvitti ja päivä alotettiin brunssilla. Päivällä puuhailtiin kaikkea mukavaa kahestaan ja ihmeteltiin elämää. Ei oltais kyllä uskottu millään joitakin vuosia sitten, että miltä meidän elämä näyttää ja tuntuu tässä vaiheessa. Hyvältä tuntuikin todeta, että se näyttää hyvinkin pitkälle siltä, mitä me ollaan jo silloin yhdessä haaveiltu. Toki matkanvarrelle mahtuu yhtä sun toista, eikä aina ole ollut kovin helppoja vaiheita tässä välissä. Mutta me nautitaan nyt tästä ja siitä että meidän arki ja elämä tuntuu näin hyvälle just nyt. Ainahan löytyy jotain mistä voisi vähän valittaa, mutta niin tosi paljon löytyy aihetta olla kiitollinen ja onnellinen.

..josko tämä arkikin nyt tosiaan saisi jatkua näin hyvissä merkeissä sitten jatkossakin, miltä se täällä uudessa kodissa on vaikuttanut tähän mennessä olevan.

 

Ainoana miinuksena viimeaikoina on ollut kasvava huoli vauvan perätilasta. Viimekerralla kirjoittelinkin mun ajatuksia tulevaan synnytykseen liittyen, ja ihan normisynnytyksestä mulla onkin hyvä fiilis edelleen. Kuitenkin kun vauva on edelleenkin mahassa istualteen ja näillä näkymin pyrkimässä maailmaan peppu edellä, mua on alkanut hiipivästi ahdistamaan ja huolettamaan tuleva synnytys. Kyseessä ei olekaan siis tähän tietoon nyt normisynnytys, vaan perätilasynnytys tai suunniteltu sektio. Ei tämän näin pitänyt mennä. Ylihuomenna mulla on neuvola ja saan lähetteen sieltä vauvan ulkokäännösyritykseen keskussairaalalle. Siellä sitten lähiaikoina selviää voiko vauvaa koittaa edes kääntää, tai onnistuuko käännös ja mitä jos ei onnistu, että miten tässä sitten edetään. Harmittaisi tosi paljon se jos en nyt sitten pääsisikään synnyttämään normaalisti, kun siihen on tässä ehtinyt jo kuukausitolkulla varautua ja sitä innolla odottaa. Onhan se synnytyskokemuskin tärkeä asia odottavalle äidille. Mua on myös varoiteltu vauvan jaloista ja lonkista, koska pitkään perätilassa myöhäsillä viikoilla olleilla vauvoilla on kuulemma usein lonkkaluksaatio ja kohonnut riski muutamaan muuhunkin juttuun ja se mua meinaakin ressata jäljelle jääviä synnytystapojakin enemmän. Kurjaa, että taas saa aihetta olla huolissaan vauvan terveydestä. Toki sitä on turhaa murehtia etukäteen, tiedän, mutta on hitsin vaikeaa olla miettimättä sitä etukäteen kun edellisellä kerralla vauvan terveyden kohdalla oli oikeasti murhetta kerrakseen.
Harmittaa, kun tässä viimemetreillä on sitten tullut tällästä. Kovasti tottakai toivoin että kaikki ois mennyt tälläkertaa hyvin.. Vaikka ihan vielä en suostu luopumaan kokonaan toivosta, että vauva kääntyy ja kaikki muukin saisi kääntyä parhainpäin. Vielä on vähän aikaa. Mutta tottakai viikkoja alkaa olla sen verran reippaasti (rv35) että todennäkösyys vauvan kääntymiselle raivotarjontaan vähenee päivä päivältä ja haluan siinä olla myös himpun realisti.



..tämä yllättävä tilanne on myös tuonut uudelleen mieleen Eevertin syntymään liittyviä asioita. Tähän mennessä on ollut helppoa olla ajattelematta niitä sen kummemmin, kun kaikki on sujunut tähän asti niin hyvin, eikä mikään konkreettinen asia ole niitä päässyt tuomaan mun mieleeni tällätavalla. Nyt kuitenkin kun on tullut hieman mutkia ja huolta matkaan, on moni tunne ja ajatus puskenutkin pintaan. On ollut lannistavaa, kun en oo voinut kovin hyvin mielin laittaa vauvanjuttuja valmiiksi, enkä odottaa yhtäkkiä niin innolla ensikuuta ja vauvan syntymää, kun nyt vauvan syntymään liittyykin myös tosi kurjia mielleyhtymiä Eevertin syntymään liittyvien tapahtumien vuoksi. Ahdistavalta ajatukselta tuntuu esimerkiksi se, että mahdollisen sektion myötä tottakai joutuisin olemaan sairaalassa normaalia pidempään ja se ei ole mulle helppoa, kun viimeksi kun olin pitkään sairaalassa, lapseni oli teholla hoidossa ja minä peloissani että miten tässä käy. On ollut muutenkin vähän pahamieli ylipäätään siitä että jos kaikki ei menekkään taaskaan "ihan suunnitelmien mukaan". Jos tää homma ei menekään niin miten olin kovasti odottanut, että synnytys käynnistyy tälläkertaa itsestään ja että se menisi ihan hyvin ja sitten ollaan yö tai pari lapsivuodeosastolla ja sitten tuodaan vauva kotiin ja aloitetaan uuden arjen opettelu. Nyt on epävarmaa miten synnytän, ja joudun jännittämään että vauva on varmasti ihan kunnossa oltuaan pitkään perätilassa ja sairaalassakin voi joutua olemaan pidempään. Myös mahdollisesta sektiosta toipilaana oleminen ei kuulunut mun alkuperäiseen kuvitelmaan asioiden kulusta.

Kaikesta huolimatta, koitan nyt pitää lipun korkealla. Ymmärrän myös että ei nyt yksi väärä tarjonta, sektio tai muukaan ole todellakaan maailman suurimpia murheita, jos tämä nyt niin sitten olisi mennäkseen.
Täytyy myös muistaa, että synnytyshän ei tässä ole muutenkaan mikään päämäärä, vaan se ihana pieni ja toivottavasti aivan terve vauva joka saadaan pian tavata.
Vielä kuitenkin jään toivomaan, että pikkuveikka voisi kääntyä oikeisiin lähtöasemiin ja kaikki mennäkin vielä oikein hyvin..
Nyt peukut pystyyn ja kädet ristiin.
Mutta meni miten meni, kohta meillä on vauva.
Kaksi viikkoa täysiaikaisuuteen, sitten ollaankin jo hyvin lähellä meidän pienimmäisen tapaamista.
<3