Vauvakuplamoi

 

Nöppösen elämän ensimmäinen viikko on takanapäin ja toinen hyvää vauhtia menossa ja aattelin vähän päivitellä kuvineen miten meillä on mennyt.

 Kotiin! Sairaalasta kotiuduimme parin päivän päästä syntymästä, päivä oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen. Ihanaa kun takapenkillä oli ekan kerran meidän kaksi pientä poikaa ja meillä myös kiitollinen mieli siitä että kaikki meni hyvin tälläkertaa.

 

 Kotiinpäästyämme Eevert nukkui päikkärit, vaikka ei millään olisi malttanut ja me ihmettelimme pientä nyyttiä. Taas vauvan tuoksu talossa, kuinka parasta.

Iltapäivällä kävimme koeajamassa meidän tuplat lämpimässä kevätsäässä.

Ja täytyy sanoa, että oon kyllä tyytyväinen meidän vaunuvalintaan, Bumbleriden Indie Twineihin, nää on varmasti kyllä mun kesäni pelastus. Nämä ovat niin näppärät ja ah niin ihanat.

Matkalla Eevert ihasteli ohiajavia autoja kuten aina, ja keräsi pikkukiviä matkalla, joita kävimme heittelemässä läheiseltä laiturilta järveen. Ja uskomatonta että oli vain kaksi päivää synnytyksestä ja pystyin lähtemään kävelylle!

 Kotona arki on lähtenyt pikkuhiljaa pyörimään ja meillä on mennyt tosi hyvin.

Heti tottakai kädet täynnä hommaa kahden lapsen kanssa, mutta onneksi Lauri pystyy pitämään pienen isyysloman ja olemaan tässä alkuvaiheessa apuna.

Vaikka vauva on tähänmennessä nukkunut hirmu hyvin ja ollut muutenkin tyytyväinen tapaus, niin me ollaan silti nukuttu aika huonosti kun ollaan näinä ekoina kotipäivänä oltu niin häseessä että mitenkä vauvan kanssa kuuluikaan olla. Ihan innoissamme ollaan oltu hösöttämässä kokoajan vauvan ympärillä yöt ja päivät, mutta nyt aletaan jo vähän rauhoittumaan. Meillä ei oo koskaan ollut näin pientä vauvaa kotona ja koetaan siinämielessä ekaa kertaa ihan nämä alkumetrit pienen vastasyntyneen kanssa.
Harmittaa että Eevertin kohdalla nämä hetket missattiin, mutta eipä mitään harmittelemalla voi muuttaa ja ollaan nyt iloittu täysin siemauksin siitä että nyt saadaan tää kokea. Lauri on ollut ihana kun se on halunnut nukkua vauvan vieressä ja pitää öisinkin masun päällä pikkuista nukkumassa. Ollaan kyllä otettu kaikki irti näistä ensihetkistä ja tuntuukin että ite ainakin oon ollut ihan todellisessa vaaleanpunaisessa vauvakuplassa ihihii !

Näissä kuvissa nöpö on viikon vanha.
Hauskaa arvuutella kenen näköä hänessä nyt on. Toisaalta on paljon samaa kuin Eevertissä, mutta kuitenkin hän on yllättävän paljon erinäköinen ja eri oloinen.

Nimikin ollaan jo päätetty, se oli oikeastaan tosi helppoa ja paperikin on lähtenyt maistraattiin.

Nyt vain nimiäisiä suunittelemaan ja panttaamaan nimeä sinne saakka kaikkien jännitykseksi.

Eevert on ottanut pikkuveikan vastaan hyvin. Kotiinlähtöpäivänä Eevertille selitettin vielä kertaalleen, että siinä on pikkuveikka ja että tässä on isoveikka. Eevert osoitti vauvaa ja sitten itseään, tuumasi hetken ja sanoi että "tatti", eli "kaksi". Sen jälkeen hän on ollut tyytyväinen saamaansa selitykseen ja tuumannut toisinaan että "kaksi veikkaa". Vielä ainakaan ei ole mitään erityisiä mustasukkaisuuksia ilmaantunut ja E innoissaan ja ylpeänä haluaa hoitaa ja halailla vauvaa ja mm. huolehtia että itkun hetkellä vauva saa tutin suuhun.

Parina päivänä taisi kuitenkin vähän olla pientä kriisiä muuttuneesta tilanteesta ja silloin Eevert oli vähän vaisumpi ja pohdiskelevainen. Nyt kuitenkin juttu luistaa entiseen malliin.

Jokapäivä on kylässä käynyt ystäviä ja perhettä katsomassa ja nuuhkuttelemassa vauvaa. Ollaan myös paljon ulkoiltu ja tänään tehtiin ensimmäinen pidempi kävelylenkki ja käytiin läheisessä isommassa leikkipuistossa ja syömässä retkieväät rannalla. Nautin näistä päivistä kun koko perhe on koolla, loppukuu tuo muutoksen tullessaan ja parin viikon päästä Lauri lähtee töihin ja mun pitäisi jo handlata tuplamamman kotiduuni. 

Onneksi tässä on tämmöinen pehmeä lasku.. aika paljon mua meinaa kyllä jännittää. Mutta jos vauva on näin tyytyväinen mitä tähän mennessä, niin sitten kaikki varmasti menee hyvin. Ollaan vaan tässä ootettu että milloin se todellinen valvominen ja huutokanniskelu alkaa.. mutta ollaan kovasti toiveikkaita ja kädet ristissä että josko sitä ei tulisikaan tälläkertaa. Eevertin kanssa oli kyllä sellaista extremeä että väitän että kahden tyytyväisen lapsenkin kanssa on helpompaa kuin yhden vaikean refluksikoliikkivauvan. Mutta katsotaan syönkö myöhemmin vielä sanani takaisin, aika näyttää mitä tämä nelihenkisen pikkulapsiperheen arki on.

Ollaan kyllä niin onnesta soikeena nyt näistä meidän pojista, vauvantuoksusta, vaippakaaoksesta, maitomaratooneista, uudesta arjesta.. <3
Näinä päivinä hiljennytään edelleen oman perheen kanssa olemiseen, palailen taas kuulumisten kera kun on aikaa!

Synnytys

Viime perjantaina koitti laskettuaika, mikä ei poikennut muista päivistä juuri lainkaan - ei merkkiäkään vauvasta ja lähestyvästä synnytyksestä.

Olin varautunut että vauva tulee menemään yli lasketun ajan, mutta siltihän se turhautti, varsinkin kun mikään konkreettinen ei antanut paljoakaan toivoa siitä että pääsisin pian synnytämään.

Harmitti, koska olin nukkunut viimeajat niin huonosti ja ollut heikommassa kunnossa, että toivoin hartaasti että ei enää tarvitsisi kauaa odotella.

..No sitähän alkaa tapahtua juuri silloin kuin vähiten odottaa.

Seuraavana aamuna tuli muutama kipeähkö supistus jotka pikkuhiljaa päivän mittaan voimistuivat ja kipeytyivät. Iltaa kohden supistusten säännöllistyessä, aloinkin aavistelemaan että lähtö saattaisi tulla yön aikana, joten laitettiin Eevert varuilta yökylään mummalaan.

Se oli hyvä ratkaisu, koska illalla kasin pintaan, kun pappa tuli hakemaan Eevertin heille, n. 8 min välein tulevat supistukset alkoivat jo kipeytyä sen verran että niissä alkoi olla hieman sietämistä.

Alettiin jo Laurin kanssa varovasti innostumaan, josko tämä olisi se yö,

eikä maltettu käydä nukkumaan, enkä kyllä olisi pystynytkään.

Puolenyön jälkeen supistuksia tuli jo säännöllisinä ja kipeinä alle 5min välein. Pärjäilin kivun kanssa, mutta kun supistuksia alkoi jo tulla 3-4min välein, päätimme lähteä käymään sairaalalla, jotta tiedettäisiin missä vaiheessa mahdollinen synnytys jo olisi. Ajatuksena meillä oli tarvittaessa tulla vielä kotiin, koska halusin olla avautumisvaiheen ilman kivunlievityksiä, ja kotona rentoutuminen ja keskittyminen olisi helpointa.

Sairaalalla oltiin kahdelta ja synnytys vauhdissa. Olin melkein 3cm auki ja kanava kokonaan kadonnut, joten päästiin saliin. Juuri ennen saliin siirtymistä lapsivedetkin menivät spontaanisti - oltiin innoissamme, täältä ei lähdettäisi ilman vauvaa. Parin tunnin ajan puuskuttelin, nojailin, olin suihkussa ja kävelin ympäri salia. Supistukset alkoivat tehdä jo todella kipeää, mutta pärjäilin edelleen. Etukäteen valmistautuminen ja tsemppaaminen oli auttanut ja koin että osasin tehdä yhteistyötä supistusten kanssa ja ottaa niitä vastaan rentoutuen. Puoli viideltä kätilö teki tutkimuksen ja olin auki 4cm - vasta, ajattelin. Olin tosi kipeä mutta pärjännyt kivun kanssa siihen mennessä kuitenkin hyvin ja mieleen tuli että miten jaksan kipuja, jos synnytys etenee näinkin hitaasti sillä kivun vastaanottaminen vaati todella paljon keskittymistä. Kätilö ehdottikin samalla että kokeilisin jumppapallolla istumista supistusten aikana ja heti tuli kolme aivan mielettömän kivuliasta supistusta, jotain aivan järkyttävän kipeää. Mua ponnistutti viimeisen supistuksen aikana ja käskin Laurin kutsumaan kätilön takaisin, mutta Lauri ei meinannut totella, hän ei uskonut kun sanoin että ponnistuttaa eikä meinannut millään soittaa kelloa, koska juurihan kätilö oli tutkinut että 4cm tässä vasta auki ollaan. Vihdoin Lauri uskoi että olen ihan tosissani ja kutsui kätilön, joka totesi että olinkin auennut niillä kolmella supistuksella 8cm:iin. Tässäkohtaa kivut kävivät aivan sietämättömiksi, sillä ne voimistuivat ilman varoitusta ihan räjähdysmäisesti, keskittyminen alkoi herpaantua ja pyysin spinaalia. Kätilö soitti lääkärin ja toivoin vain että ehdin saada spinaalin ennen kun vauva on ulkona. Kätilökin sanoi vieressä ihmettelevälle opiskelijalle, että nyt näät kun vauva tulee nopeaa. 

Hyvin pian sain spinaalin ja se auttoi heti, sain kasailtua itseni ja myös hieman lisäaikaa valmistautua ponnistamiseen. Heti spinaalin jälkeen olinkin jo 10cm auki ja odoteltiin vain, että mua ponnistuttaisi, siinä kesti hetki, koska vauva ei ollut laskeutunu kunnolla raskausaikana. Aloin ponnistelemaan vauvaa ensin alemmaksi, siinä meni varmaan puolisen tuntia. Tunnelma oli spinaalin ansiosta rauhallinen ja ihana ja kätilökin sanoi että harvoin on näin tyyni tunnelma synnytyksessä - hieman toista mitä viimeksi. Lopulta vauva oli laskeutunut tarpeeksi alas ja päästiin tositoimiin ja 20 min ponnistusvaiheen jälkeen, sunnuntaiaamuna tasan klo 7.00 vauva olikin maailmassa juuri niin täydellisenä ja ihanana kuin olimme kuvitellet.

Sain heti vauvan syliini ja saatiin ihan kaikessa rauhassa ihastella ja ihmetellä pientä uutta ihmettä.

Niin tutunnäköistä, mutta niin uutta ja omanlaistaan pientä poikaa.

Se oli maailman ihanin hetki ja niin onnellinen. 

Muutaman parsitun tikin jälkeen vauva punnittiin, pääsin suihkuun ja joimme onnittelukahvit.

Pikkuinen 3920g/51cm käärö sylissäni siirryimme osastolle ihmettelemään lisää uuden elämän ensihetkiä.

Synnytys oli kokemuksena hyvä ja ihana. Oon niin iloinen siitä että synnytys käynnistyi itsekseen, eteni niin hyvin ja sujui kaikinpuolin tosi hienosti.

Synnytyksen kestoksi oli merkattu 9 tuntia ja sairaalassa ehdimme olla 5 tuntia.

Onneksi lähdimme sairaalaan vaikka olisin kestänyt vielä kipuja kotona, koska vauva tuli 4cm jälkeen tulleiden megasupistusten jälkeen noin tunnissa maailmaan. Olisi voinu tulla aika kiire siinäkohtaa lähteä kotoa.

Kätilö ja opiskelija mun synnytyksessä olivat aivan todella ihania ja olen myös tyytyväinen että synnytys sai edetä ilman lääkkeellistä puuttumista aina sinne viimeselle tunnille saakka ja olen myös erittäin tyytyväinen spinaaliin jonka onneksi ehdin viimemetreille saamaan. Missään kohtaa homma ei päässyt lähtemään lapasesta ja pystyin keskittymään loppuun saakka.

Vaikka synnytys ei ollut mielestäni sinällään mikään erityisen helppo, niin se oli hyvä synnytys ja siitä jäi kokonaisuudessaan hyvä mieli. Niin erilainen kokemus, kuin mitä Eevertin vaikea synnytys ja syntymä oli. Kaikenkaikkiaan tosi päinvastainen, ja itselleni siksi myös tämä korvasi varmasti edellisellä kerralla koettuja asioita.

Vaikka olo oli synnytyksen jälkeen heikko, se ei ollut missään kohtaa verrattavissa kuinka kamala se oli viimekerralla. Seuraavana päivänä olin jo ihan jaloillani ja muutenkin olo oli tosi hyvä.

Tuntui myös uskomattoman ihanalta saada pitää vauva tälläkertaa vierellä ja lähellä, nauttia ja iloita uudesta pikkuisesta
Tuntui ihan oudolta että asiat meni nyt näin normaalisti ja näin hienosti alusta loppuun saakka.

Nautin jopa sairaalassaoloajasta ja parin yön jälkeen päästiinki jo kotiin.

Ja miten ihanaa olikaan tulla kotiin, kaikki me neljä.

Vihdoin kaikki koolla, ja pikkuveikka heti osa tätä meidän porukkaa.

Täällä nyt ollaan ihmetelty onneissamme uutta perheenjäsentä.

Tuntuu niin oikealta ja hyvältä että meillä on pikkuveikka meidän perheessä.

Ihana onnellinen elämä <3