Mietteitä synnytyksestä.

Viikot vähenee ja synnytys lähenee.
Ensi kuussa (!!) meillä on vauva, mikäli poju ei luuhaa masussa viikolla lasketunajan yli.
Tuleva synnytyskin alkaa olla nyt enemmän mielenpäällä ja eilen aamulla mulla oli myös pitkään odottamani aika synnytyspelkopolille.

Käynnistä sovittiin neuvolaterkan kanssa jo ihan raskauden alussa, koska molemmat meistä oli sitä mieltä, että seuraavaan synnytykseen on aihetta varautua suunnitelmallisesti, vauvan kokoa seurailtava, sekä käytävä läpi aiempaa vaikeaa synnytystäni ja Eevertin tehollaoloaikaa vastasyntyneenä. 

Ensimmäinen synnytykseni oli nimittäin pitkä, tuskallinen ja raskas kokemus, jonka koin myös aika traumaattisena kaikin puolin synnytykseen liittyvien komplikaatioiden vuoksi.

Synnytys eteni käynnistettynä ensisynnytyksenä oletetusti hitaasti. Synnytystuskat ja avautumisvaihe kesti kolmatta päivää ennenkuin vauva vihdoin saapui maailmaan. Satuimme myös synnärille vuoden pahimpaan ruuhka-aikaan, jolloin sairaalan resurssipulakin tuli vastaan. Itse synnytyksessä tuli vauvan sydänäänten laskua, mulla nousi tulehduksen seurauksena korkea kuume, tulin sairaaksi ja hätäsektioon oltiin hilkulla menossa muutamaan otteeseen. Lopulta päälle nelikiloinen vauva syntyi imukupin avustuksella puolentoistatunnin ponnistamisen jälkeen. Pitkittyneen synnytyksen vuoksi, sekä minä että lapsi infektoiduttiin ja huonostivoiva Eevert kiikutettiin pian syntymän jälkeen teho-osastolle. Hänellä oli verenmyrkytys ja infektio selkäytimessä - hän olikin todella sairaana.
Vaikea synnytys, sairaalassaoloaika, huoli ja erossaolo teholla olevasta vauvasta oli minulle raskaita asioita, joiden käsittelyyn meni aikaa. Kipeimmiltä vauvan syntymään liityvät kokemukset tuntuivat Eevertin ollessa muutaman kuukauden ikäinen, kun tunteet tulivat tapahtuneita hieman jäljessä jolloin kaikki kokemani alkoi vasta kunnolla iskeä tajuntaani. Kaikki se huoli ja menettämisen pelko ja se, kun vauva vietiin pois luotani enkä saanutkaan häntä vierelleni olivat tuoreelle äidille kova paikka. Nuo asiat vieläkin tekevät kipeää jos niitä mietin. Synnytys ei siis ollut minulle rehellisesti ja valitettavasti mikään voimaannuttava tai hieno kokemus, vaan oikeastaan täysin päinvastainen, kun kaikki ei mennytkään ihan ongelmitta ja tulikin odottamattomia tilanteita eteen, joihin ei ollut osannut varautua etukäteen. Mutta niinhän se on, että kaikkeen ei voi varautua ja joskus ne vaikeudet sitten sattuu omalle kohdalle.

Ennen raskautta mua pelottikin se, että miten uskallan lähteä synnyttämään enää ikinä uudelleen. Edelliset kokemukset olivat vetäneet niin pohjat kun olin saanut kokea sen, että synnytys ei menekään ihan putkeen ja tilanteessa ollaankin ihan hengen kaupalla. Oikeastaan jossain vaiheessa ensimmäisen synnytyksen jälkeen ajattelinkin rehellisesti, että en enää varmasti uskaltaisi ja haluaisi lähteä kokemaan synnytystä enää kertaakaan.
Kuitenkin, vaikka Eevertin syntymään liittyvät tapahtumat ovat vieläkin jollaintavalla arkoina ja kipeinäkin asioina mielessä, aika on myös jo ehtinyt tehdä hyvin tehtäväänsä eikä ajatus uudelleensynnyttämisestä tunnu kamalalta ja uusi synnytys on minulla taas edessä muutamien viikkojen kuluttua.
Ja nyt toisen raskauden myötä, musta on myös löytynytkin yllättäen ihmeen paljon luottamusta ja optimistisuutta, että josko asiat eivät menisi tällä kerralla niinkuin viimeksi. Ja josko tuleva synnytykseni olisikin ihan erilainen ja paljon parempi kokemus. Oon ajatellut, että en halua alkaa pelkäämään synnytystä, jota en ole vielä kokenut. Haluan antaa mahdollisuuden sille että kaikki voisikin mennä oikein hyvin. Ei meidän tarvi, eikä kannata elää aina pahinta peläten. On myös todennäköisempää että asiat menevät hyvin, kuin että ne menisivät huonosti, vaikka sillekkin on aina se pienempi mahdollisuus.

..Toki tähän kaikkeen on auttanut myös se, että tämä raskaus on ollut edelliseen verrattuna miljoona kertaa helpompi, joten on myös helpompi jatkaa luottavaisella mielellä olemista.
Ja ennenkaikkea mulla on ihana levollinen luottamus sydämmessä, että oon Jumalan hyvissä käsissä, ei mulla ole mitään hätää tuli vastaan mitä tahansa, mitään hätää ei ole ja siksi oon saanu olla rauhallisin mielin, vaikka toki inhimillisesti asiat mielessä välillä pyörivätkin. En siis olekaan ollut lopulta mitenkään peloissani tulevasta synnytyksestä, vaikka edelliseen kertaan liittyvät asiat ja tunteet ovatkin olleet aika-ajoin sillätavalla enemmän tai vähemmän pinnalla. Mutta ehkä se on ihan luonnollista, koska edellinen kerta oli rankka, siitä on vielä niin vähän aikaa ja onhan aihe nyt taas aika ajankohtainen.

Pitkin raskautta ollaan neuvolassa keskusteltu ja varauduttu kuitenkin hyvin tähän tulevaan synnytykseen ja minusta on ollut ihanaa, että aiempi kokemukseni on tullut hyvin huomioiduksi ja sairaalan päässä halutaan taata, että samat asiat eivät toistuisi tällä kerralla.
Vaikka olen ollut tulevan suhteen oikeestaan ihan hyvillä mielin, koen että on ollut tärkeää että nyt asioista on puhuttu ja synnytykseen varaudutaan eritavalla.

Tämänpäiväisellä sairaalakäynnillä juttelimme mukavan kätilön kanssa edellisestä synnytyksestä ja siihen liittyvistä komplikaatioista. Hän ymmärsi hyvin ja oli toiveideni kanssa samoilla linjoilla, että vauvan painoa seurattaisiin lasketunajan tietämillä ja käynnistettäisiin synnytys tarvittaessa jos vauva alkaa olla päälle nelikiloinen, vaikka tiedänkin että isokokoisenkin toisen lapsen synnytys jokatapauksessa olisi todennäköisesti helpompaa kuin ekalla kerralla. Saa siis nähdä, että mihin päädytään lähempänä laskettua aikaa, koska tottakai eniten toivon että synnytys saisi lähteä käyntiin ihan luonnollisesti. Olen kuitenkin iloinen että painon kanssa halutaan pelata varman päälle.

Lääkäri myös ultrasi vauvan ja teki tämänhetkisen painoarvion, joka ei onneksi huidellut ihan isoveikan vastaavan raskausviikon lukemissa. Hän oli toiveikas, että vauva ei edes ehtisi kasvaa niin isoksi tällä kerralla mikä kuulostaa musta enemmän kuin hyvältä. Pikkuinen tosin oli edelleen perätilassa ja siksi nyt seuraakin vielä tiheämmät kontrollikäynnit polilla kuin mitä pelkän painonseurannan takia olisi tiedossa. Ja mikäli vauva ei tässä parin-kolmen viikon aikana ymmärrä kääntyä pää alaspäin, koittaa lääkäri sitten tehdä ulkokäännöstä. Siitä mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset, mutta eiköhän sitä lähdetä tarvittaessa koittamaan, jotta synnyttäminen onnistuisi. Perätilalasta en edes lähde edellisten kokemusten jälkeen yrittämään synnyttää vaikka saisinkin, eikä riskisynnytystä keltään käsitykseni mukaan edes lähdetä vaatimaan vaan tarjotaan yhtälainen mahdollisuus sektioon. Perätilasynnytys kun ei ole mikään ihan easy piece of cake, vaikka niitäkin suurimmaksi osaksi onnistuneesti synnytetään, mikäli sellaiseen päädytään. MUTTA en kuitenkaan halua vielä sitä lähteä sen enempää miettimään, koska lääkärikin sanoi että vauvalla on hyvät mahdollisuudet vielä itsekseen tässä lähiaikoina kääntyä, tai sitten viimeistään siinä käännösyrityksessä. Toivotaan siis että poju tajuaisi hujauttaa itsensä ympäri!

Kaikenkaikkiaan itselleni jäi hyvä fiilis tästä käynnistä.
Ja haluankin sanoa, että kannattaa käydä kyllä pelkopolilla jos synnytys jännittää syystä taikka toisesta. Aiheesta tai aiheetta. Ei tuommoisesta ole koskaan ainakaan haittaa ja on itselle niin kiva että voi lähteä synnyttämään hyvillä mielin eikä huoli pinnassa.
Ja vaikka mä nyt olenkin yllättynyt itsekin siitä miten luottavaisin mielin oon tulevasta synnytyksestä tässä raskaudessa ollut, oli vieläkin mieltä huojentavaa käydä lääkärin juttusilla ja tietää, että tulevaan varaudutaan ja aimpi kokemus tullaan huomioimaan kun synnytyksen aika koittaa.

Enkä kyllä olisi uskonut vielä vuosi sitten, että olisin vilpittömästi näin lunkilla ja rauhallisella mielellä uudelleensynnyttämisestä, varsinkin kun se tulee nyt näinkin nopeasti edellisen synnytyksen perään. Mutta aika tosiaan kultaa muistoja. Että näköjään, rohkaisuna vaan kaikille vaikeankin synnytyksen kokeneille, se on mahdollista ja oikein hyvä näin.

Oikeastaan odotan nyt synnyttämäänlähtöä innoissani ja mielenkiinnolla.

Olisi ihanaa jos tämä voisi olla sitten se ihana ja erilainen kokemus.

Pääasia kuitenkin, meni synnytys miten hyvänsä, että sitten saadaan syliimme meidän pieni pikkupoju jota saatiin tänään myös tsiigailla 4D ultrassakin <3

 Vaavi oli niin tutun näköinen! Todellakin tunnisti omaksi, niin näytti isoveikaltaan. Ihana pullaposki ja pusuhuuli. Sain niin suuren rakkauspuuskan että miten maltan nyt odottaa vielä hetken!!

Kohta päästään toivottamaan pikkuveikka tervetulleeksi meidän perheeseen <3