Vauvakuplamoi

 

Nöppösen elämän ensimmäinen viikko on takanapäin ja toinen hyvää vauhtia menossa ja aattelin vähän päivitellä kuvineen miten meillä on mennyt.

 Kotiin! Sairaalasta kotiuduimme parin päivän päästä syntymästä, päivä oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen. Ihanaa kun takapenkillä oli ekan kerran meidän kaksi pientä poikaa ja meillä myös kiitollinen mieli siitä että kaikki meni hyvin tälläkertaa.

 

 Kotiinpäästyämme Eevert nukkui päikkärit, vaikka ei millään olisi malttanut ja me ihmettelimme pientä nyyttiä. Taas vauvan tuoksu talossa, kuinka parasta.

Iltapäivällä kävimme koeajamassa meidän tuplat lämpimässä kevätsäässä.

Ja täytyy sanoa, että oon kyllä tyytyväinen meidän vaunuvalintaan, Bumbleriden Indie Twineihin, nää on varmasti kyllä mun kesäni pelastus. Nämä ovat niin näppärät ja ah niin ihanat.

Matkalla Eevert ihasteli ohiajavia autoja kuten aina, ja keräsi pikkukiviä matkalla, joita kävimme heittelemässä läheiseltä laiturilta järveen. Ja uskomatonta että oli vain kaksi päivää synnytyksestä ja pystyin lähtemään kävelylle!

 Kotona arki on lähtenyt pikkuhiljaa pyörimään ja meillä on mennyt tosi hyvin.

Heti tottakai kädet täynnä hommaa kahden lapsen kanssa, mutta onneksi Lauri pystyy pitämään pienen isyysloman ja olemaan tässä alkuvaiheessa apuna.

Vaikka vauva on tähänmennessä nukkunut hirmu hyvin ja ollut muutenkin tyytyväinen tapaus, niin me ollaan silti nukuttu aika huonosti kun ollaan näinä ekoina kotipäivänä oltu niin häseessä että mitenkä vauvan kanssa kuuluikaan olla. Ihan innoissamme ollaan oltu hösöttämässä kokoajan vauvan ympärillä yöt ja päivät, mutta nyt aletaan jo vähän rauhoittumaan. Meillä ei oo koskaan ollut näin pientä vauvaa kotona ja koetaan siinämielessä ekaa kertaa ihan nämä alkumetrit pienen vastasyntyneen kanssa.
Harmittaa että Eevertin kohdalla nämä hetket missattiin, mutta eipä mitään harmittelemalla voi muuttaa ja ollaan nyt iloittu täysin siemauksin siitä että nyt saadaan tää kokea. Lauri on ollut ihana kun se on halunnut nukkua vauvan vieressä ja pitää öisinkin masun päällä pikkuista nukkumassa. Ollaan kyllä otettu kaikki irti näistä ensihetkistä ja tuntuukin että ite ainakin oon ollut ihan todellisessa vaaleanpunaisessa vauvakuplassa ihihii !

Näissä kuvissa nöpö on viikon vanha.
Hauskaa arvuutella kenen näköä hänessä nyt on. Toisaalta on paljon samaa kuin Eevertissä, mutta kuitenkin hän on yllättävän paljon erinäköinen ja eri oloinen.

Nimikin ollaan jo päätetty, se oli oikeastaan tosi helppoa ja paperikin on lähtenyt maistraattiin.

Nyt vain nimiäisiä suunittelemaan ja panttaamaan nimeä sinne saakka kaikkien jännitykseksi.

Eevert on ottanut pikkuveikan vastaan hyvin. Kotiinlähtöpäivänä Eevertille selitettin vielä kertaalleen, että siinä on pikkuveikka ja että tässä on isoveikka. Eevert osoitti vauvaa ja sitten itseään, tuumasi hetken ja sanoi että "tatti", eli "kaksi". Sen jälkeen hän on ollut tyytyväinen saamaansa selitykseen ja tuumannut toisinaan että "kaksi veikkaa". Vielä ainakaan ei ole mitään erityisiä mustasukkaisuuksia ilmaantunut ja E innoissaan ja ylpeänä haluaa hoitaa ja halailla vauvaa ja mm. huolehtia että itkun hetkellä vauva saa tutin suuhun.

Parina päivänä taisi kuitenkin vähän olla pientä kriisiä muuttuneesta tilanteesta ja silloin Eevert oli vähän vaisumpi ja pohdiskelevainen. Nyt kuitenkin juttu luistaa entiseen malliin.

Jokapäivä on kylässä käynyt ystäviä ja perhettä katsomassa ja nuuhkuttelemassa vauvaa. Ollaan myös paljon ulkoiltu ja tänään tehtiin ensimmäinen pidempi kävelylenkki ja käytiin läheisessä isommassa leikkipuistossa ja syömässä retkieväät rannalla. Nautin näistä päivistä kun koko perhe on koolla, loppukuu tuo muutoksen tullessaan ja parin viikon päästä Lauri lähtee töihin ja mun pitäisi jo handlata tuplamamman kotiduuni. 

Onneksi tässä on tämmöinen pehmeä lasku.. aika paljon mua meinaa kyllä jännittää. Mutta jos vauva on näin tyytyväinen mitä tähän mennessä, niin sitten kaikki varmasti menee hyvin. Ollaan vaan tässä ootettu että milloin se todellinen valvominen ja huutokanniskelu alkaa.. mutta ollaan kovasti toiveikkaita ja kädet ristissä että josko sitä ei tulisikaan tälläkertaa. Eevertin kanssa oli kyllä sellaista extremeä että väitän että kahden tyytyväisen lapsenkin kanssa on helpompaa kuin yhden vaikean refluksikoliikkivauvan. Mutta katsotaan syönkö myöhemmin vielä sanani takaisin, aika näyttää mitä tämä nelihenkisen pikkulapsiperheen arki on.

Ollaan kyllä niin onnesta soikeena nyt näistä meidän pojista, vauvantuoksusta, vaippakaaoksesta, maitomaratooneista, uudesta arjesta.. <3
Näinä päivinä hiljennytään edelleen oman perheen kanssa olemiseen, palailen taas kuulumisten kera kun on aikaa!

Synnytys

Viime perjantaina koitti laskettuaika, mikä ei poikennut muista päivistä juuri lainkaan - ei merkkiäkään vauvasta ja lähestyvästä synnytyksestä.

Olin varautunut että vauva tulee menemään yli lasketun ajan, mutta siltihän se turhautti, varsinkin kun mikään konkreettinen ei antanut paljoakaan toivoa siitä että pääsisin pian synnytämään.

Harmitti, koska olin nukkunut viimeajat niin huonosti ja ollut heikommassa kunnossa, että toivoin hartaasti että ei enää tarvitsisi kauaa odotella.

..No sitähän alkaa tapahtua juuri silloin kuin vähiten odottaa.

Seuraavana aamuna tuli muutama kipeähkö supistus jotka pikkuhiljaa päivän mittaan voimistuivat ja kipeytyivät. Iltaa kohden supistusten säännöllistyessä, aloinkin aavistelemaan että lähtö saattaisi tulla yön aikana, joten laitettiin Eevert varuilta yökylään mummalaan.

Se oli hyvä ratkaisu, koska illalla kasin pintaan, kun pappa tuli hakemaan Eevertin heille, n. 8 min välein tulevat supistukset alkoivat jo kipeytyä sen verran että niissä alkoi olla hieman sietämistä.

Alettiin jo Laurin kanssa varovasti innostumaan, josko tämä olisi se yö,

eikä maltettu käydä nukkumaan, enkä kyllä olisi pystynytkään.

Puolenyön jälkeen supistuksia tuli jo säännöllisinä ja kipeinä alle 5min välein. Pärjäilin kivun kanssa, mutta kun supistuksia alkoi jo tulla 3-4min välein, päätimme lähteä käymään sairaalalla, jotta tiedettäisiin missä vaiheessa mahdollinen synnytys jo olisi. Ajatuksena meillä oli tarvittaessa tulla vielä kotiin, koska halusin olla avautumisvaiheen ilman kivunlievityksiä, ja kotona rentoutuminen ja keskittyminen olisi helpointa.

Sairaalalla oltiin kahdelta ja synnytys vauhdissa. Olin melkein 3cm auki ja kanava kokonaan kadonnut, joten päästiin saliin. Juuri ennen saliin siirtymistä lapsivedetkin menivät spontaanisti - oltiin innoissamme, täältä ei lähdettäisi ilman vauvaa. Parin tunnin ajan puuskuttelin, nojailin, olin suihkussa ja kävelin ympäri salia. Supistukset alkoivat tehdä jo todella kipeää, mutta pärjäilin edelleen. Etukäteen valmistautuminen ja tsemppaaminen oli auttanut ja koin että osasin tehdä yhteistyötä supistusten kanssa ja ottaa niitä vastaan rentoutuen. Puoli viideltä kätilö teki tutkimuksen ja olin auki 4cm - vasta, ajattelin. Olin tosi kipeä mutta pärjännyt kivun kanssa siihen mennessä kuitenkin hyvin ja mieleen tuli että miten jaksan kipuja, jos synnytys etenee näinkin hitaasti sillä kivun vastaanottaminen vaati todella paljon keskittymistä. Kätilö ehdottikin samalla että kokeilisin jumppapallolla istumista supistusten aikana ja heti tuli kolme aivan mielettömän kivuliasta supistusta, jotain aivan järkyttävän kipeää. Mua ponnistutti viimeisen supistuksen aikana ja käskin Laurin kutsumaan kätilön takaisin, mutta Lauri ei meinannut totella, hän ei uskonut kun sanoin että ponnistuttaa eikä meinannut millään soittaa kelloa, koska juurihan kätilö oli tutkinut että 4cm tässä vasta auki ollaan. Vihdoin Lauri uskoi että olen ihan tosissani ja kutsui kätilön, joka totesi että olinkin auennut niillä kolmella supistuksella 8cm:iin. Tässäkohtaa kivut kävivät aivan sietämättömiksi, sillä ne voimistuivat ilman varoitusta ihan räjähdysmäisesti, keskittyminen alkoi herpaantua ja pyysin spinaalia. Kätilö soitti lääkärin ja toivoin vain että ehdin saada spinaalin ennen kun vauva on ulkona. Kätilökin sanoi vieressä ihmettelevälle opiskelijalle, että nyt näät kun vauva tulee nopeaa. 

Hyvin pian sain spinaalin ja se auttoi heti, sain kasailtua itseni ja myös hieman lisäaikaa valmistautua ponnistamiseen. Heti spinaalin jälkeen olinkin jo 10cm auki ja odoteltiin vain, että mua ponnistuttaisi, siinä kesti hetki, koska vauva ei ollut laskeutunu kunnolla raskausaikana. Aloin ponnistelemaan vauvaa ensin alemmaksi, siinä meni varmaan puolisen tuntia. Tunnelma oli spinaalin ansiosta rauhallinen ja ihana ja kätilökin sanoi että harvoin on näin tyyni tunnelma synnytyksessä - hieman toista mitä viimeksi. Lopulta vauva oli laskeutunut tarpeeksi alas ja päästiin tositoimiin ja 20 min ponnistusvaiheen jälkeen, sunnuntaiaamuna tasan klo 7.00 vauva olikin maailmassa juuri niin täydellisenä ja ihanana kuin olimme kuvitellet.

Sain heti vauvan syliini ja saatiin ihan kaikessa rauhassa ihastella ja ihmetellä pientä uutta ihmettä.

Niin tutunnäköistä, mutta niin uutta ja omanlaistaan pientä poikaa.

Se oli maailman ihanin hetki ja niin onnellinen. 

Muutaman parsitun tikin jälkeen vauva punnittiin, pääsin suihkuun ja joimme onnittelukahvit.

Pikkuinen 3920g/51cm käärö sylissäni siirryimme osastolle ihmettelemään lisää uuden elämän ensihetkiä.

Synnytys oli kokemuksena hyvä ja ihana. Oon niin iloinen siitä että synnytys käynnistyi itsekseen, eteni niin hyvin ja sujui kaikinpuolin tosi hienosti.

Synnytyksen kestoksi oli merkattu 9 tuntia ja sairaalassa ehdimme olla 5 tuntia.

Onneksi lähdimme sairaalaan vaikka olisin kestänyt vielä kipuja kotona, koska vauva tuli 4cm jälkeen tulleiden megasupistusten jälkeen noin tunnissa maailmaan. Olisi voinu tulla aika kiire siinäkohtaa lähteä kotoa.

Kätilö ja opiskelija mun synnytyksessä olivat aivan todella ihania ja olen myös tyytyväinen että synnytys sai edetä ilman lääkkeellistä puuttumista aina sinne viimeselle tunnille saakka ja olen myös erittäin tyytyväinen spinaaliin jonka onneksi ehdin viimemetreille saamaan. Missään kohtaa homma ei päässyt lähtemään lapasesta ja pystyin keskittymään loppuun saakka.

Vaikka synnytys ei ollut mielestäni sinällään mikään erityisen helppo, niin se oli hyvä synnytys ja siitä jäi kokonaisuudessaan hyvä mieli. Niin erilainen kokemus, kuin mitä Eevertin vaikea synnytys ja syntymä oli. Kaikenkaikkiaan tosi päinvastainen, ja itselleni siksi myös tämä korvasi varmasti edellisellä kerralla koettuja asioita.

Vaikka olo oli synnytyksen jälkeen heikko, se ei ollut missään kohtaa verrattavissa kuinka kamala se oli viimekerralla. Seuraavana päivänä olin jo ihan jaloillani ja muutenkin olo oli tosi hyvä.

Tuntui myös uskomattoman ihanalta saada pitää vauva tälläkertaa vierellä ja lähellä, nauttia ja iloita uudesta pikkuisesta
Tuntui ihan oudolta että asiat meni nyt näin normaalisti ja näin hienosti alusta loppuun saakka.

Nautin jopa sairaalassaoloajasta ja parin yön jälkeen päästiinki jo kotiin.

Ja miten ihanaa olikaan tulla kotiin, kaikki me neljä.

Vihdoin kaikki koolla, ja pikkuveikka heti osa tätä meidän porukkaa.

Täällä nyt ollaan ihmetelty onneissamme uutta perheenjäsentä.

Tuntuu niin oikealta ja hyvältä että meillä on pikkuveikka meidän perheessä.

Ihana onnellinen elämä <3

Hän on täällä !

Eilenaamulla rv 40+2, 26.4 klo 7.00 syntyi vihdoin meidän toinen ihana pieni poika ♡
3920g / 51cm täyttä rakkautta.

Synnytys käynnistyi lauantaina päivällä epäsäännöllisillä kipeähköillä supistuksilla ilman mitään ennakkomerkkejä. Illalla supistusten hieman kipeentyessä ja säännöllistyessä aloin aavistelemaan että lähtö saattaisi tulla yönmittaan, kuten tulikin !

Synnytys meni oikein hyvin ja oli tosi ihana! Sinänsä se ei mikää superhelppo ollut, mutta kaikki meni hienosti ja oli hyvä ja ihana kokemus.

..nyt ollaan osastolla ja eilinen meni vauvaa ihastellessa. Hän on niin pieni sulonen ja rakas!! Ollaa nii onnellisia ja meillä on kaikki nii hyvin. Nyt meillä on kaksi ihanaa ja huikeaa poikaa! ♡♡

Palaan myöhemmin !

rv 40

Viimesiä viedään, the day koittaisi tällä viikolla, vaan ei näytä vauvalla olevan mikään hoppu.

Lupaavat merkit viikko sitten ovat historiaa ja olo on ihan liian hyvä siihen nähden että tässä odoteltaisiin vain synnytyksen käynnistymistä. Mikään ei tunnu viittaavan siihen toistaseksi, että meille olis pienokainen saapumassa päivänä minä hyvänsä.

Toki ei voi koiskaan tietää, milloin lähtö tulee.

Jännä nähdä tuoko tuleva viikko mitään tullessaan.

..aletaan olla todella intopiukeana!

Päivät on toistaneet aika paljon samaa kaavaa. Kolmatta viikkoa oon poikkeuksetta valvonut öisin kaiken tiheän heräilyn lisäksi ja täytyy myöntää, että oon kyllä ollut todella väsynyt viimeaikoina. Herään öisin siinä kahden maissa ja uni tulee uudestaan vasta kuuden pintaan, jonka jälkeen saan lopulta nukuttua tunnin tai pari. Melko olemattomilla yöunilla pitää päivistä selvitä. Onneksi Lauri on antanut mun nukkua sitten päikkärit aamupäivästä ja lähtenyt pojun kanssa ulkoilemaan säällä kuin säällä, ellei hänellä ole ollut koulua. Usein kömmitään Eevertin kanssa vielä kaksin nukkumaan päikyt hänenkin päikkäriaikaan. Loppupäivä sitten touhutaan enemmän tai vähemmän kaikenlaista aikamme kuluksi. Ulkoillaan, käydään lenkillä, kaupungilla tai nähdään ystäviä. Välillä on energisempiä päivä itsellä, mutta yhä enemmän on niitä päiviä etten jaksa tehdä oikein mitään ja haluaisin vaan käpertyä kotonaoleiluun. Ollaan kuitenkin koitettu olla jokapäivä vähän ihmisten ilmoilla ettei tämä touhu mene pelkäksi neljänseinän sisällä jumittamiseksi ja ihan mukavia meidän päivät on tässä kuitenkin olleetkin - kaikesta väsymyksestä huolimatta.

Huomaan myös että alkaa olemaan tunteet ja purkaukset aika herkässä. Välillä pursuan energiaa ja intoa, toisessa hetkessä sitten oon ihan kärttynien, maanimyynyt ja väsynyt. Tuntuu kyllä että vedellään ihan viimesiä raskauden suhteen ja on myös vaadittu tuolta mieheltäkin joustoa ja sormien läpi katsomista, jos olen tehnyt jostain arkisesta typerästä jutusta hormoonipäissäni suurenkin numeron.

..Kaikenkaikkiaan, odottavaisin mielin tässä nyt ollaan, kun ei ihan kauheasti muuta nyt osaa aatella kuin sitä että vauva syntyy kohta. Ajankulku on hidasta ja odottajan päivät tuntuu pitkältä.

Mutta aivan pian meitä on neljä, loppurutistus enää.
Onneksi tuo yksi pieni töhöttäjä pitää äidin kiireisenä ja ajatukset sopivasti muualla.


 
Kuvat: Minttu Saarni

Kevätkuulumisia rv 39

Takana on ihana aurinkoinen viikonloppu, joka vietettiin lähinnä oman perheen kesken nauttien lämpöisestä kevätsäästä. Lauri on ollut nyt paljon kotona opiskelukiireiden vähetessä ja on ollut ihan parasta olla enemmän yhdessä. Tämä muutos tuli niin hyvään aikaan, koska alan olla muutenkin jo aika finaalissa tämän raskauden suhteen, joten on hyvä että voi jakaa arkijuttuja enemmän toisen kanssa eikä raataa itseään ihan piippuun. Yöt kuitenkin tuppaa olemaan mulla niin heikkoja, että joka päivä on tarvinnut nukkua yöllä valvottuja tunteja takasin.

Jokapäivälle on koitettu keksiä jotain tekemistä, ja ollaan mm ulkoiltu, nähty usein ystäviä, käyty kaupungilla kahvittelemassa ja lenkkeilty paljon, vauvanhäätöaikeet tottakai taka-ajatuksena.

Ollaan vaan koitettu nauttia näistä rauhallisista yhteisistä päivistä ja samalla saada aika kulumaan nopeammin, ettei homma mene vaan pelkäksi vauvanodotteluksi neljän seinän sisällä.

Ensiviikolla on laskettuaika!

 

Lauantaina meillä oli kiva päivä. Ei tavallaan ihmeellinen, mutta justiin niin ihana.

Aamulla herättiin hyvin mielin ja siivoilin kotia kuntoon, syötiin ihana aamupala ja hilpastiin pihalle koko sakki. Täällä on niin paljon kaikkia kivoja paikkoja mihin mennä ja mitä tehdä. Saatiin aika kulumaan koko aamupäivä ulkona. Mun perhe tuli lounaalle ohikulkumatkallaan, jonka jälkeen lähdettiin Eevertin päikkäreillä kaupungilla käymään. Käytiin ostamassa muutamat vauvanjutut ja mentiin kaikessa rauhassa kaffeelle kahestaan. 

Kaupunkireissun jälkeen tultiin tekemään kotiin eväät ja lähdettiin vielä kevätretkelle ottamaan kaikki irti loppupäivän ihanasta säästä.

Eevert alkaa olla niin parhaassa iässä kun voidaan tehdä kaikkea mukavaa yhdessä.

Illalla kotona sitten pistettiin sauna vielä kuumaks ja otettiin rennosti koko porukka.

Ei sen ihmeellisempää, mutta voi onni - oma perhe <3

Vielä kun saadaan pikkuveikkakin messiin !

rv 39

Pikaiset päivitykset raskauskuulumisiinkin,

viime perjantaina mulla oli aika äippäpolille vauvan painokontrolliin.

Poju ei kasva missään ihan pikkukirpun lukemissa, painoa oli hällä jo n.3600g / rv 38+0.

Arvioitu paino lasketulle on siis n.4kg, eli aika samoissa mennään kun Eevertin kanssa.

Onneksi ei kuitenkaan mikään ihan huikeen iso toi painoarvio ollut vielä.

Muuten kaikki oli kunnossa, vauva tosin ei oo laskeutunut eikä kiinnittynyt, mikä on normaalia kuulemma uudelleensynnyttäjälle. Harmi silti siinä mielessä, että vauva pääsee edelleen pyörimään mahassa aikalailla, mikä vähän itseäni jännittää. Viimepäivinä oma tuntuma varovasti kuitenkin sanois että poju ois saattanutkin lasketutua lääkärin jälkeen alemmas. Ultrassa kuitenkin näkyi että hän oli nyt pääalaspäin edelleen mikä on pääasia. Josko voltit ois heitetty ja tämä suunta pysyisi loppuun saakka.

Jotakin edistystä kohdunsuullakin oli tapahtunut ja muitakin merkkejä lähestyvästä synnytyksestä on ollut viimepäivinä ilmassa. Jea. Toki tuosta sitten tiedä, että enteileekö pikaista lähtöä kuitenkaan. Voi mennä pitkänkin aikaa, kuten Eevertistä. Seuraavan ajan sain pari päivää lasketun jälkeen, jossa sitten mahdollisesti lähetään jokatapauksessa käynnistämään synnytys koon takia, jos ei oo ennen sitä vauva jo saapunut maailmaan.

Mutta katsotaan päivä kerrallaan mitä tapahtuu.
Oisin jo niin valmiina tositoimiin!

 

Vaikka välillä on haastavaa elää pikkulapsiarkea opiskelijaperheessä, niin hyvänä puolena on ehdottomasti se, että pystytään toisinaan olemaan aika paljon yhdessä, kuten nyt.

Ollut ihanaa nähdä miten Eevertkin on nauttinut siitä että isi on taas ollut enemmän messissä.

Mekin ollaan nautittu täysin siemauksin meidän kasvavasta pikkumiehestä uusine hauskoine juttuineen.

Eevert täytti juuri 1v 8kk ja kasvua tapahtuu kokoajan ihan silmissä.

Meillä asuu pieni omatahtoinen poika, joka iloisesti puhua tilpattaa jatkuvalla syötöllä, leikkii pikkuautoillaan, lukee kirjoja ja haluaa juosta karkuun.

Puhuminen on ehkä isoin juttu mikä on aika pienessä ajassa tapahtunut. Sanoja tulee jokapäivä hurjaa vauhtia ja poju on alkanut puhumaan kokonaisia, useampisanaisiakin lauseita.

 Eevertin lempileikit on edelleen palloilu ja sitten viimeaikaisimpana ihastuksena autot.

Suunnaton rakkaus on iskenyt autoihin ja autoleikkeihin. Pikkuautoja järjestellään riviin, laitetaan laskemaan mäestä ja otetaan mukaan jokapaikaan. Pihallakin kävelylenkit saa pysäyksen jokaisen nelipyöräisen ajaessa ohi. Autoista pitää kertoa malli, merkki, sekä väri.

Äitikin on alkanut oppia.

Iso juttu myös on se, että Eevert on alkanut syömään itse ja olemaan muutenkin omatoimisempi.

 Puhumattakaan siitä, miten siistiä on se, että miten hän oppi syömään.
Eevertille tehtiin viimekuussa maitoaltistus, jossa ei ilmennytkään enää mitään maitoallergian oireita. Meidän suurensuureksi ihmeeksi! 

Jätettiin apteekin korvikemaito pois, jolloin ruokahalu on huomattavasti kasvanut, kun masu ei tulekkaan enää täyteen vain maidosta.

Eevert on siis saanut syödä nyt ihan tavallista ruokaa, meidän kanssa ihan samaa.

Ja voi kuinka banaanijugurtti on suuri herkku.

Sitä poika syö niin suurella antaumuksella että on oppinut syömään itse lusikalla siinä sivussa.

Nyt hän lapioi suuhunsa kaikki muutkin ruuat ihan itse ja me fiilistellään.

Suunnattoman iso apu meille tämä pieni omatoimisuuden askel.

 Eevertillä on myös uskomaton mielenkiinto numeroihin, kirjaimiin, lukemiseen ja laskemiseen.

Hän osaa laskea yhdestä kymmeneen ja tunnistaa numerot. Samoin lähes kaikki kirjaimet.

Hän osaa bongata ne myös ihan jokapaikasta, ja niitä sitten ydessä toisellaan, auton rekisterikilvestä, kirjoista, postista, vaatteista, tietokoneen näppäimistöltä...kaikkialta.

Niitä hän sitten hokee, lukee ja koittaa tavata.

Hän myös laskee kaikkia asioita, "kakki autoa, neejä palloa, neejä titiä (kiveä).."

Tullut ehkä hieman (matematiikanopettaja) isäänsä tässä suhteessa. 

Laurikin pienenä laskenut kaikki mahdolliset asiat..

Hauska piirre.

 Mutta ihanaa ja elämäärikastuttavaa on, että kotona on tuommoinen pieni iloinen naureskelija ja räkättävä riekkuja. Tuo elämää ja iloa kyllä meidän päiviin ihan jatkuvasti jutuillaan ja kujeillaan.

On söpöä miten meidän kotoa saattaa löytyä tyynynalta nykyään aarteita, pari pikkuautoa, keppi ja kiviä.

Tai että aamulla herää siihen että kuuluu askeleet "ääitii ja itiii" ja saadaan viereemme pieni uninen poika joka haluaa köllötellä kaikessa rauhassa meidän kainalossa.
Yhtä huono herääjä kuin isikin.

Pikkunen poika, jolla on oma tahto ja omat jutut.
Ei meillä ennen kukaan ole alahuuli väpättäen pyytänyt sadattamiljoonatta kertaa jääkaapista "nanna mau" ja me selitetty yhtämonetta kertaa ettei kokoajan voida sulle antaa mehua. Tai että miten itekin ulkona ollessa huomaa kaikki elämän pienimmätkin jutut, kävyt, havunneulaset, madot sun muut pienen ihmisen jäädessä niitä ihmettelemään.

 

..Tosi paljon lapsi näkee ja kokee sellaista mitä aikuinen ei ehdi tai enää osaa nähdä.

Välillä olisi kivempi tehdä vähän nopeampiakin kävelylenkkjä ilman joka madon kohdalle pysähtymistä, mutta jotain siitä on saanut oppia. Hetkessä elämistä.

Ei me tarvita loppujenlopuksi tosi suuria asioita meidän elämään, jotka saisi meidät onnellisiksi tai iloisiksi. "Sitten kun päästään kesälomareissulle, sitten kun oon pudottanut mun painoa, sitten kun valmistun koulusta, sitten kun on viikonloppu, sittenkun.."

Semmosta elämistä kohokohdista toiseen.

Odottamista, jonka välillä elämä ehtii tapahtua.
Enemmän me tarvitaisiin sitä lapsenomaista taitoa elää arkea ja nauttia niistä tavallisista asioista, mistä meidän elämä suurimmaksi osaksi koostuu.

Onneksi sitä on alkanut itsekin taas saada oppia elämään tätä elämää.

Jotakin valmista.

 

37+4

Nyt on oikeastaan kaikki valmiina, koti on saatu kuntoon ja vauvanjutut paikoilleen.

Enää ei ole paljoa mitään projekteja jäljellä, oon tässä pesänrakennusvimmassa saanut nyt suunnilleen kaiken tehtyä mitä mun pääni on päättänyt 'että on tehtävä ennen vauvaa'.

Eilen Lauri vielä maalasi mun isän mulle tekemän kehdon, joka on odottanut yli parikymmentä vuotta uutta käyttäjää. Siitä tuli niin ihana!

Nyt olis nöppösen hyvä tulla. 

Katsotaan kuinka kauan häntä saadaan vielä odotella, heh.

Eikö se niin mene, että sitten kun odottaa oikein kovasti mitään ei tapahdu, ja sillon kun vähiten odottaa niin tietenkin tapahtuu.

Mutta jokatapauksessa, nyt me rauhoitutaan ja kerätään voimia tulevaan, 

niin kauan kun poju haluaa masussa oleskella.

Meneillään on rv38 ja loppuraskauden vaivat ovat tehneet lähtemättömän comebackin. En ole mitenkään kovin kipeä ja voin olosuhteisiin nähden hyvin, mutta kyllä tämä homma alkaa tuntumaan jo niin että kohta saisi riittää. Yöt ovat tosi huonoja ja katkonaisia, paljon tulee valvoskeltua.

Välttämättä päivälläkään ei saa kurottua takasin sitä univajetta mikä yön jäljiltä on jäänyt.

Mahan kanssa alkaa olla myös aika tukalat paikat, iltaisin särkee jalkoja. Yleisestiottaen on sellainen vähän hankala olo ja välillä myös suuri väsymys valtaa.

Tämän olon myötä alkaa aikakin tuntua pitkältä ja voi olla että melko hitaasti laahavat viikot on edessäpäin. Alan odottamaan synnytystä jo ihan todenteolla, tulisipa jo kipuja ja tuntemuksia.

Jotain kyllä on jo ollutkin, mutta en usko niiden merkitsevän mitään sen suurempaa.
Odotellaan ja odotellaan ihan rauhassa..

Ja kun osastolla ollessa olin synnyttäneiden kanssa samassa paikassa, voitte vaan kuvitella miten vauvan kaipuu kasvoi kun kuunteli niitä pieniä hentoja itkuja, mitä kustakin huoneesta kuului.

Sängyissä pienet vastasyntyneet tuhisevat kääröt.

Kohta sellainen on omassakin sylissä,

alan olla tosi käsimätön tapaamaan nöppösen <3

Osastokeikka

No, pikkuveikka pitää kyllä huolen siitä että tästä touhusta ei juonenkäänteet lopu.

Perjantaina, torstaisen perätilatempun jälkeen, vauva heitti tosi kovasti volttia ja vempoili ja potki mahassa ihan uskomattoman kovaa. En tiennyt että vauva voi niin rajusti liikkua masussa! Mieleen alkoikin hiipiä iltaakohden outo fiilis, että onkohan hänellä kaikki kuitenkaan ihan hyvin, kun niin kovasti tuntui vempovan joka suuntaan. Myöhemmin illalla mulla tuli sitten kova kipu mahaan ja käskettiin sen vuoksi tulla näytille. Herätettiin nukkuva Eevert puoliltaöin ja lähdettiin sairaalalle tsekkaamaan mikä kivun takana oli.

Synnärillä kätilö otti aluksi rutiinisti käyrää mutta oli yllättäen kummalisen hiljaa tuijottaessaan ruutua ja sanoikin pian, että sää et kyllä tänään lähde kotiin täältä. Seuraavaksi hän rupesi kyselemään milloin olen viimeksi syönyt ja juonut, jos tästä johonkin pitää lähteä ja kävi hoputtamassa lääkäriä ottamaan mut seuraavaksi tutkimukseen. Vauvalla oli joku ahdinko masussa ja sydänäänissä laskua. Säikähdin hieman ja soitettiin äkkiä Laurin vanhemmat hakemaan Eevert heille. Mut otettiin osastolle yöksi tarkkailuun.

Yöllä otettiin useampi sydänkäyrä, mutta onneksi se joka kerta piirtyi monitoriin yhä tasaisemmin.

Vauvakin jossain kohtaa lopetti älyttömän myllerryksensä ja rauhoittui.

Aamua kohden kipu mahalla alkoi hellittää ja myös vauvan aamukäyrä oli jo ihan normaali. Odottelin sitten oikeastaan vain lääkärille pääsyä ja kotiutumislupaa.

Ei mitään tietoa mikä vauvalla yöllä oli, tai mikä aiheutti sydänääntenlaskut mutta ultrassa ainakin selvisi, että masussa majaillaan taas oikeissa lähtöasemissa pääalaspäin!
Volttia on siis ainakin heitetty. Aikamoinen helpotus itselle että taas ollaan raivotarjonnassa. Mutta aikamoisen härdellin vauva taas järjesti.

Josko hän nyt vihdoin ottaisi opikseen, etta kannattaa vaan pysyä näin päin eikä lähteä seikkailemaan masussa enää mihinkään. Se ihan uskomaton myllerrys kesti vuorokauden ja sinä aikana tuntui että tyyppi oli vähän miten päin milloinkin. Mulla on edelleen kyljet ja maha ihan kosketusarka ja todella hellänä. Pojun möyrinnät teki kyllä tosi kipeää.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.
Toivotaan nyt sitten edelleen, että näissä asemissa pysytään loppuunsaakka,
vaikka mahassa onkin näköjään tota lääniä liikkua.
Aikamoista tahtia tulee näitä juonenkäänteitä, mutta ihanaa että nyt kaikki on taas niinkun pitää ja vauva pääalaspäin ja tästäkin reissusta selvittiin vain säikähdyksellä.
Synny jo vauva, sun kanssa ois helpompaa mahan tälläpuolen  <3