Jotakin valmista.

 

37+4

Nyt on oikeastaan kaikki valmiina, koti on saatu kuntoon ja vauvanjutut paikoilleen.

Enää ei ole paljoa mitään projekteja jäljellä, oon tässä pesänrakennusvimmassa saanut nyt suunnilleen kaiken tehtyä mitä mun pääni on päättänyt 'että on tehtävä ennen vauvaa'.

Eilen Lauri vielä maalasi mun isän mulle tekemän kehdon, joka on odottanut yli parikymmentä vuotta uutta käyttäjää. Siitä tuli niin ihana!

Nyt olis nöppösen hyvä tulla. 

Katsotaan kuinka kauan häntä saadaan vielä odotella, heh.

Eikö se niin mene, että sitten kun odottaa oikein kovasti mitään ei tapahdu, ja sillon kun vähiten odottaa niin tietenkin tapahtuu.

Mutta jokatapauksessa, nyt me rauhoitutaan ja kerätään voimia tulevaan, 

niin kauan kun poju haluaa masussa oleskella.

Meneillään on rv38 ja loppuraskauden vaivat ovat tehneet lähtemättömän comebackin. En ole mitenkään kovin kipeä ja voin olosuhteisiin nähden hyvin, mutta kyllä tämä homma alkaa tuntumaan jo niin että kohta saisi riittää. Yöt ovat tosi huonoja ja katkonaisia, paljon tulee valvoskeltua.

Välttämättä päivälläkään ei saa kurottua takasin sitä univajetta mikä yön jäljiltä on jäänyt.

Mahan kanssa alkaa olla myös aika tukalat paikat, iltaisin särkee jalkoja. Yleisestiottaen on sellainen vähän hankala olo ja välillä myös suuri väsymys valtaa.

Tämän olon myötä alkaa aikakin tuntua pitkältä ja voi olla että melko hitaasti laahavat viikot on edessäpäin. Alan odottamaan synnytystä jo ihan todenteolla, tulisipa jo kipuja ja tuntemuksia.

Jotain kyllä on jo ollutkin, mutta en usko niiden merkitsevän mitään sen suurempaa.
Odotellaan ja odotellaan ihan rauhassa..

Ja kun osastolla ollessa olin synnyttäneiden kanssa samassa paikassa, voitte vaan kuvitella miten vauvan kaipuu kasvoi kun kuunteli niitä pieniä hentoja itkuja, mitä kustakin huoneesta kuului.

Sängyissä pienet vastasyntyneet tuhisevat kääröt.

Kohta sellainen on omassakin sylissä,

alan olla tosi käsimätön tapaamaan nöppösen <3