rv 40

Viimesiä viedään, the day koittaisi tällä viikolla, vaan ei näytä vauvalla olevan mikään hoppu.

Lupaavat merkit viikko sitten ovat historiaa ja olo on ihan liian hyvä siihen nähden että tässä odoteltaisiin vain synnytyksen käynnistymistä. Mikään ei tunnu viittaavan siihen toistaseksi, että meille olis pienokainen saapumassa päivänä minä hyvänsä.

Toki ei voi koiskaan tietää, milloin lähtö tulee.

Jännä nähdä tuoko tuleva viikko mitään tullessaan.

..aletaan olla todella intopiukeana!

Päivät on toistaneet aika paljon samaa kaavaa. Kolmatta viikkoa oon poikkeuksetta valvonut öisin kaiken tiheän heräilyn lisäksi ja täytyy myöntää, että oon kyllä ollut todella väsynyt viimeaikoina. Herään öisin siinä kahden maissa ja uni tulee uudestaan vasta kuuden pintaan, jonka jälkeen saan lopulta nukuttua tunnin tai pari. Melko olemattomilla yöunilla pitää päivistä selvitä. Onneksi Lauri on antanut mun nukkua sitten päikkärit aamupäivästä ja lähtenyt pojun kanssa ulkoilemaan säällä kuin säällä, ellei hänellä ole ollut koulua. Usein kömmitään Eevertin kanssa vielä kaksin nukkumaan päikyt hänenkin päikkäriaikaan. Loppupäivä sitten touhutaan enemmän tai vähemmän kaikenlaista aikamme kuluksi. Ulkoillaan, käydään lenkillä, kaupungilla tai nähdään ystäviä. Välillä on energisempiä päivä itsellä, mutta yhä enemmän on niitä päiviä etten jaksa tehdä oikein mitään ja haluaisin vaan käpertyä kotonaoleiluun. Ollaan kuitenkin koitettu olla jokapäivä vähän ihmisten ilmoilla ettei tämä touhu mene pelkäksi neljänseinän sisällä jumittamiseksi ja ihan mukavia meidän päivät on tässä kuitenkin olleetkin - kaikesta väsymyksestä huolimatta.

Huomaan myös että alkaa olemaan tunteet ja purkaukset aika herkässä. Välillä pursuan energiaa ja intoa, toisessa hetkessä sitten oon ihan kärttynien, maanimyynyt ja väsynyt. Tuntuu kyllä että vedellään ihan viimesiä raskauden suhteen ja on myös vaadittu tuolta mieheltäkin joustoa ja sormien läpi katsomista, jos olen tehnyt jostain arkisesta typerästä jutusta hormoonipäissäni suurenkin numeron.

..Kaikenkaikkiaan, odottavaisin mielin tässä nyt ollaan, kun ei ihan kauheasti muuta nyt osaa aatella kuin sitä että vauva syntyy kohta. Ajankulku on hidasta ja odottajan päivät tuntuu pitkältä.

Mutta aivan pian meitä on neljä, loppurutistus enää.
Onneksi tuo yksi pieni töhöttäjä pitää äidin kiireisenä ja ajatukset sopivasti muualla.


 
Kuvat: Minttu Saarni