Puolitoistavuotta.

 Tässä meidän pieni taaperomme.

Iloinen päivänpiristäjä, puuhakas menijä ja utelias oppija.

Meillä on ollu niin ilo seurata tämän pikkumiehen kasvua ja kehittymistä.

Pikkupoju on niiiiin suuri ilo ja rakkaus meidän jokaiseen päivään.

Eevert on eläväinen ja ehtiväinen jokapaikan tutkija, jossa virtaa riittää.

Ehkä se on se luontainen vahva uteliaisuus joka saa pienen pojan viipottamaan joka paikkaan.

Toisaalta, vaikka Eevert on eläväinen, eikä sillalailla mikään rauhallinen, niin hän tuntuisi myös omaavan aika hyvän keskittymiskyvyn ja saattaa uppoutua legoilla rakenteluun, piirtelyyn tai kylpyleikkeihin pitemmäksikin toviksi itsekseen.

      

..Legot on leluista parhaat. Samoin "pavvo"= pallo, joka on ollut Eevertille tärkeä asia jo puolivuotiaasta lähtien ja poju onkin aika taitava pallon potkija, heittelijä ja säbämailalla ("maiva") sählääjä. Uusin palloleikki on koripallo, eli lattialle laitetaan kori jonne Eevert sitten tähtää ja heittää pallonsa. Pallo bongataan myös jokaisesta paikasta, vaatteista, kirjoista ja jopa esim numerossa kahdeksan nähdään ekana ne kasin pallonreijät, eli pallot. Palloa ihastellaan myös telkkarin futismatseista ja isompien lasten palloleikkeihin olisi pakko päästä mukaan. Myös "maannet", eli magneetit on suuri mielenkiinnonkohde ja Eevert kiinitteleekin magneetteja kokeellisesti vähän jokapaikkaan ja huutaa riemuissaan "taattuuu" jos magneetti tarttuu johonkin pintaan. Tässä leikissä viihdytään piiiiitkät tovit kerrallaan. Eevert on myös innokas tanssija ja hän käy välillä laittamasta stereoista omatoimisesti musiikit päälle ja alkaa bailaamaan omilla söpöillä muuveillaan. Lempparimusaa on kaikki menevä ja rytmikäs ja ihan lemppareimmat laulut on Fröbelin Palikoiden leijonanmetsästyslaulu, jumppalaulu ja sutsisatsi. Niihin osataan koreografiat ja kaikki!

 Eevert on myös innokas "pummun", eli rummun soittaja. Meillä kasataan kattiloista setti harvasepäivä joita pitää päästä mäiskimään. Parasta toki on päästä mummolassa soittamaan enon vanhalla rumpusetillä ja vieläpä lähes rytmiin kapulalla pajautellaan kun äiti soittaa mukana pianoa.

Poju tykkää myös piirtää ja se on ollut hyvinkin "in" tässä viimeaikoina.

Hän haluaa aina että piirretään "muu", eli lehmä, muita eläimiä ja ajoneuvoja, neliöitä, kolmioita ja palloja, jotka hän sitten värittää. Jotenkin koomista miten Eevert on niin viehtyny kaikkiin muotoihin ja geometrisiin kuvioihin. "Niia", eli neliö nähdään ja bongataan myös jokapaikasta.

Eevert myös rakastaa eri asioiden laskemista ja järjestelyä. Mummon pullonkorkkikätköstä löydetyt korkit piti järjestellä väreittäin ja muodoitain riviin. Samoin pikkuautot pitää aina olla rivissä, kuin myös viinirypäleet pitää laittaa riviin ennen syömistä, eriparisukkia ei missään nimessä saa olla jalassa yms. ..pientä pedanttisuutta? :D 

Matemaatikon poika, että joku viehtymys tämmösin asioihin saattaa olla perittyä kyllä isimieheltä. 

..kirjoistakin on valikoituneet tietyt lempparit, ykkösenä tulee toki kirjat joissa lasketaan asioita.

Eevertillä on myös yksi rakkaista rakkain "nanno" eli tädiltä saatu nalle, jota ilman ei voi mennä minnekkään. Nanno tulee mukaan kauppaan, vessaan, syömään, pihalle.. äiti on välillä miettiny jo että nanno voisi jonnekin päiväsaikaan kadota. Siitä on alkanut tulla paras ja tärkein asia jo rasittavuuksiinkin asti. Vaikka on toki söpöä, että on tommonen tärkeä pehmolelu olemassa.

Mutta kaikenkaikkiaan Eevert on iloinen, herkkä ja eläväinen pieni miehenalku. Ja meidän mielestä tietenkin maailman suloisin ja söpöin pikku kujeilija. Ja vaikka hänessä onkin virtaa ja sillätavalla paljon vahtimista ja haastettakin, niin hän on luonteeltaan tosi joustava ja toisaalta voisin sanoa että aika helppo ja ohjailtava lapsi loppujenlopuksi. Uhmatuhmuus toki alkaa jo kans näkymään ja välillä ollaan pinnakireällä herra omatahdon kanssa, mutta toistaiseksi tilanteista on selvitty aika nopeasti ja vaikka mielenilmaukset ovat olleetkin aika vahvoja niin ne ovat nopeasti menneet ohi. Katsotaan mihin tämä sitten iän myötä kehittyy, vielä ei kuitenkaan pahimmassa uhmaiässä olla.

Syömispuoli ja pottailu on meillä vielä vähän omassa vaiheessaan. Eevert osaa syödä itsekin, mutta useimmiten vaatii että häntä syötetään. Mä kyllä ajattelin tän syöttämispalvelun lopettaa tässä vielä ennen vauvansyntymää, ettei mun tarvi sitten olla kahta muksua syöttämässä kokoaikaa.

Pottaan on alettu pikkuhiljaa tutustumaan, aika hiljalleen tässä asiassa edetään kun Eevert ei oo aikaisemmin potalle suostunut. 

Ja nukkuminen, se ei oo meidän perheessä ollut missään vaiheessa semmonen itsestäänselvä asia, mutta viimeaikoina Eevert on nukkunut vähän paremmin, eli 0-3 herätystä yössä. Nukkumaan meneminen käy kuitenkin tosi helposti taas vaikeamman vaiheen jälkeen. Parin tunnin päikkärit poju nukkuu nykyään sisällä pinniksessä puoliltapäivin. Isojenpoikien sänkyyn päästään vasta siirtymään, kun päästään sellaiseen asuntoon minne sänky mahtuu.

 Pituutta pikkujäbältä löytyy sen verran, että vaatteista sopivimmat ovat 92cm ja siitä isommat vaatteet. Pitäisikin tässä vaatekaappia keväänmittaan päivitellä, ja heittää loputkin 86cm vaatteet varastolaatikoihin.

raskauskuulumisia

Viime perjantaina vaihtunut raskausviikko on pyöräyttänyt odotuksen viimeisen kolmanneksen puolelle.
Alan olla malttamaton ja ajatukset karkaavatkin usein vauvaan. Muutenkin ajatus siitä, että meitä on kohta neljä, alkaa tuntua todella luonnolliselta ja tutulta. Niinkuin perheeseen olisi aina jo kuulunutkin pikkuveikka, vaikkei häntä olla vielä edes päästy tuntemaan. Ainoastaan mahapotkuja ihmetellessä ja tunnusteltaessa voidaan heittää veikkausta, että millainenkohan tyyppi sieltä on meille tulossa. Myös vavantarvikkeet ovat alkaneet löytää pikkuhiljaa tiensä varastosta asuntoon ja siellä ne olisivatkin jo hiljalleen odottamassa käyttäjää ja kertomassa olollaan että täällä ootetaan vauvaa saapuvaksi. Mä alan käymään ihan intopikeeksi ja malttamattomaksi. Oon ostellut ihania vaatteita, edistynyt vaunuprojektissa, ommellut yhtä sun toista, miettinyt synnytystä ja ollut muuten vaan sydänsykkyrällä kun pikkuinen jumpsuttaa menemään masukodissaan. Ja se, että kalenteri alkaa täyttyä maaliskuuta myöten menoista, saa tän homman kyllä tuntumaan siltä että apuaaa ihan kohta ollaan jo siellä huhtikuussa. Tämä kevät menee nopeammin kuin edes osataan tajuta. Ja aatella, että raskauden viimeinen kolmannes. Loppusuorallahan tässä touhussa aletaan olla.

Nämä molemmat raskaudet ovat tuntuneet tavallaan samanlaisilta monin osin, mutta kuitenkin ero on ollut kuin yöllä ja päivällä. Oireet sinänsä on olleet aika samoja, mutta nimenomaan mun voinnissani ero on ollut huikea. Oon niin paljon energisempi ja hyvävointisempi kuin viimekerralla. Meni ihan pitkään, että "unohdin" usein olevani raskaana, kun raskaudesta voinnin puolesta muistutti päivisin lähinnä vain vauvamaha ja sen tuomat rajoitukset. Viimeksi kuitenkin olin niin kivulias, että yli puolet raskaudesta olo oli kokoajan tosi rajoittunut ja huono, enkä supistelun takia pystynyt elämään tällätavalla normaalia elämää.
Tosin oon mä nyt ihan viimeakoina tuntenut sen, että kyllä tässä ihan raskaana kuitenkin ollaan. Harkkasuppareita on alkanut tulemaan tosi helposti varsinkin jos rehkin, joten on tämä meininki sillätavalla ihan pyöreän muotoni mukainen. Voi olla että tää viimenen kolmannes saattaa sitten olla vähän vaivalloisempi, sellaset merkit alkaa pikkuhiljaa olemaan ilmassa. Mutta liputan kuitenkin sille että tännesaakka on päästy näin hienosti!

Neuvolassakin olin viimeviikolla. Mulla on tosi ihana neuvolaterkka ja samoin lääkäri, juteltiin paljon mun viimeraskaudesta sekä tulevasta synnytyksestä. Ihanaa kun he ovat niin aidosti kiinnostuneita ja huolehtivat että mulla on varmasti kaikki hyvin. Nyt sitten vaan odotellaan maaliskuussa olevaa pelkopolikäyntiä ja vauvan painoarviota. Sitten selviää että lähdetäänkö synnytystä käynnistelemään aiemmin, vai voidaanko huoletta odottaa että homma starttaa itsekseen. Kovasti toki toivoisin, että vauva ei olisi niin iso kuin viimeksi, ja synnytys saisi käynnistyä ihan omia aikojaan.
Mutta vaa'alla meinasin kyllä saada sydärin, kun painoa on tullut niin paljon etten meinaa kehtaa ees sanoa. 17kg nimittäin olisi jo plakkarissa ja lisää aivan varmasti tulossa. Mä vaan näköjään oon tällänen, että kerään kaikki maholliset raskauskilot mukaani. Onneksi viimekertaiset 24kg tippuivat helposti ja alle neljässä kuukaudessa olin jo alle ennestään hoikan lähtötilanteen, joten koitan olla ressaamatta.. Salimotivaatiota tässä kuitenkin nää vaakalukemat alkaa kerryttää joten todellakin ootan, että pääsen treenaaman kropan kuntoon kun vauva on syntynyt.

Masukin on kasvanut kauheasti. Selvästi siellä ei ole enää edes tilaa heittää volttia niin paljoa mitä aikaisemmin ja useimmiten poju tuntuukin viihtyvän pääalaspäin ja potkuttelee kylkiin.

Musta myös tuntuu että mun maha on nyt jopa isompi, mitä se ekassa raskaudessa oli tässä vaiheessa. Ja samalla toki mietin että toivottavasti mahan koko ei ainakaan ole suoraan yhteydessä siihen vauvan kokoon. Toivon että tää masukasvu vähän tässä tasaantuisi.

Mahan muodossakin on vertailun ilosta hitusen eroa, edellisellä kerralla se oli semmonen suipompi ja sirppana, nyt se on sellanen pyöreämpi ja jotenki alempana. En tiiä saako näistä kuvista käsitystä muodosta, mutta kokoa näistä voi vähän arvioida. Ekassa kuvassa on nimittäin maha Eevertistä rv 30 ja tokassa kuvassa oon reilu pari viikkoa sitten rv 26. Aika samalta mielestäni näyttää, ellei isommaltakin, vaikka on useampi raskausviikko kuvilla eroa.

Tuplat vai ei?

Tässä oon mutustellut vaikeaa pohdintaa, hankkiakko tähän taloon uudet hyvät yhdistelmät+seisomalauta ja ehkä tarvittaessa käytettynä jotku päällekkäiset halvat tuplat, vaiko panostaa sitten vain niihin rinnakkaisiin yhdistelmiin.

Päätöstä hankaloittaa hieman se, että emme ole varmoja meidän asuinpaikasta sitten, kun meillä on sekä vastasyntynyt että 1v8kk ikäinen taapero.

Varmaa kuitenkin on, että on ne pääsääntöiset menopelit mitkä tahansa, niihin panostetaan.

Koen että näppärät ja käytännölliset vaunut on kotiäidin työväline, koska niitä tarvitaan niin paljon evridei.

YHDISTELMÄT:

Toimiva vaihtoehto voisi olla panostaa hyviin ja monipuolisiin yhdistelmiin, joihin sitten hankkia seisomalauta esikoiselle. En halua turhaan isoja ja leveitä tuplia, joten ajatus houkuttelisi pärjätä mahdollisimman pitkälle yksösvaunuilla. Olisi kätevää, että vaunut menisivät nytten ja myöhemminkin esikoisella rattaina ja vauvalla kovan vaunukopan kanssa vaunuina sekä vaunuajan jäädessä taakse kuopuksen rattaina.

Vaunujen pitää olla sirot ja mennä pieneen tilaan, koska kuljemme paljon myös autolla, joten vaunuja pitää voida kuljettaa takaboxissa niin että sinne mahtuu muutakin. Tähän olisi hyvä ratkaisu matkarattaat, joihin saa myös vaunukopan, mutta koska emme asu kaupungissa ja haluan myös että vaunut kulkevat muuallakin kuin asfalttiteillä, normi matkikset eivät ole vaihtoehto.

Eli, pienet, sirot, kääntyvät etupyörät, jousitus ja ilmakumirenkaat tulisi löytyä.

Kaiken vertailun jälkeen olen löytänyt kolme vaihtoehtoa, joista yksi on ylitse muiden.

Britax - B Motion

+ sirot ja pieneen tilaan menevät jykevät matkikset

+ ketterät kääntyvien etupyörien ansiosta

+ jousitusta löytyy

+ sekä ilmakumirenkaat

+ saa kovan vaunukopan

+ sekä britaxin turvakaukalon

+ ulkonäkö

+ säädettävä työntöaisa

(+meillä kokemusta B Agileista, joista on tykätty, erona ja miinuksena jousituksen puute ja kovat renkaat, eli eivät toimi todellakaan muualla kun kaupungilla, joten siksi nämä kalliimmat Agilet)

- jos vaunuja haluaa muunnella vaunuista rattaiksi esikoista varten, täytyy kankaat laittaa takaisin, eli ei erillistä paikalleen naksautettavaa ratasosaa

- näihin ei saa googletuksen perusteella kovin näppärästi seisomalautaa eikä esikoinen mahdu seisomaan työntöaisan ja vaunukopan väliin

--> Tuskin siis toimivin vaihtoehto, mutta jos meillä olisi vain yksi lapsi tai isompi ikäero, niin ehdottomasti harkitsisin.

Brio - Smile

+ sirot ja pieneen tilaan menevät yhdistelmät

+ ulkonäkö 

+ kääntyvät etupyörät

+  kova vaunukoppa joka naksauttamalla kiinni

+ ratasosa joka naksauttamalla kiinni

+ brion turvakaukalon saa myös kiinni

+ helppo muunnella vauvan tai esikoisen käyttöön ilman että tarvii kankaita irrotella

+ mm bumbleriden seisomalauta käy näihin

+ säädettävä työntöaisa

+ iso tavarakori

- kallein vaihtoehto ja huonosti löytyy käytettynä

Briolla olisi myös Smilestä vanhempi malli: Sing, mutta karsin sen jo vaihtoehtona pois, koska meillä on tarvetta sekä kaupunki, että maasto, että ympärivuotiseen käyttöön, eikä Singeissä ole jousitusta eikä ilmakumirenkaita, jolloin ne eivät ole meille vaihtoehto, joskin olisivat paljonkin edullisemmat.

--> Näihin Smileihin varmaan päädytään, jos päädytään panostamaan yhdistelmiin. Näissä olisi siis vaunu + seisomalauta-kombo mahdollinen, tai eskoinen ratasosaan ja vauva kantoliinaan vaihtoehto.

Luultavasti näiden lisäksi ostaisimme myös Phil&Tedsin päällekkäinistuttavat yhdistelmät käytettynä sellaista tarvetta varten, kun pitää olla kahden lapsen kanssa reissunpäällä niin että pitää saada molemmat pidettyä kiinni istumassa.

TUPLAT

Kovan pohdinnan jälkeen tulin tulokseen, että meille tulee vierekkäinistuttavat tuplat, mikäli tulparattaisiin päädymme panostamaan. Syynä tähän se, että ne ovat jykevämmät mm vaunulenkeillä, lapsilla on enemmän tilaa ja se ennenkaikkea, että vauvan saa kovaan vaunukoppaan ja työntäjään päin.

Päälekkäisissä tuplissa arvelutti lasten viihtyvyys ja se että haluan ehdottomasti vauvan vaunukoppaan ja näköyhteyden.

Vaihtoehtoja oli monia: Bugaboo Donkey (karsiutui pois hintansa vuoksi), Easy Walker - Duo Plus, Mountain Buggy - Duet Evo ja Bubmleride - Indie Twin. Nämä kolme jälkimmäistä ovat hyvin samankaltaisia keskenään, mutta pikkuyksityiskohtien, kuten ulkonäkö, leveys, keveys ja mututuntuman ansioista sitten vaihtoehdoista parhaaksi valikoitui Bumbleridet ja päätin etten muita enää edes harkitse että pääsen tässä vaunuviidakossa eteenpäin haha.

Päällekkäisitä tuplista arvoin Phil&Tedsin lähinnä eri mallien välillä. Pohdinnassa olivat myös Oyster Maxin sisarusrattaat, mutta ne eivät ole meille vaihtoehto jousituksenpuutteen takia. Eli tässä mun suosikit:

Bubmleride - Indie Twin

+ suhteellisen pienet, sirot ja keveät tupliksi

+ ulkonäön puolesta Bugaboon jälkeen kivoimmat

+ kääntyvät isot etupyörät jonka ansiosta tuntui tosi näppäriltä

+ näihin saa pikkuvauvalle kovan vaunukopan

+ kulkee varmasti joka maastossa

+ säädettävä työntäaisa

+ lapset saa myös työntäjään päin

+ iso tavarakori

- mahtuu huonosti takaboxiin

- arveluttaa miten näppärät bussissa, kaupoilla ja junassa (?)

- melko tyyriit nämäkin

--> Näihin kuitenkin päädyttiin, jos tupliin panostamme ja olisin kyllä tosi tyytyväinen näihin.

Phil and Teds - Navigator v2

+ todella pienet, sirot ja kompaktit vaunut tupliksi

+ ulkonäkökin ihan mukava

+ kääntyvä etupyörä

+ jousitusta löytyy sekä ilmakumirenkaat

+ menee todella pieneen tilaan autossa

+ varmasti myös erittäin näppärät kaupungilla, junassa ja julkisissa

- alle puolivuotias matkustaa sisaristuimen alla olevassa luukussa, joka vaikutti tosi ahtaalta ja voisin kuvitella että se on myös kesällä kuuma ja lapseen ei saa myöskään näköyhteyttä, tämä tuskin satunnaisemmassa käytössä minua häiritsee

- esikoinen on sisaristuimessa päällä istuma-asennossa, silloin kuin kyydissä on alle puolivuotias siellä luukussa, joten tuskin päiväunet sujuvat esikoiselta näissä vaunuissa, eli siksi eivät vaihtoehto jokapäiväisiin tarpeisiimme

- ei tunnu myöskään miltään varsinaisilta vaunulenkkivaunuilta verrattuna bumblerideihin tai brioihin

- mietityttää miten toinen lapsista viihtyy sisaristuimessa alhaalla

- ei tavaratilaa, kun toinen lapsi alhaalla sisaristuimessa

--> Nämä kuitenkin ovat meille hyvä vaihtoehto olla varalla ja satunnaisessa käytössä, jos meillä olisi pääsääntöisessä käytössä ne hyvät yhdistelmät. Nämä etsittäisiin käytettynä, kunnolla sun muulla ei niin väliä. Hintakin lähentelee samaa luokkaa jos ostaisi Briot + käytettynä nämä, kun sitten ostaisi ne pelkät Bumbleridet.

Eli, jotkin näistä meille päätyvät: Briot/Bubmleridet/Phil&Tedsit.

Sen kun saan vain ratkaistua, että tuplat vai ei?

Mielelläni kuulen kokemuksia ja mielipiteitä toimivista ratkaisuista, sekä perusteluja niihin :)

Byebye the belly button.

rv 26

Siellä sä oot <3

  

Well hello,
Little baby.
Your eyes have never seen the sun.
You should know,
Little baby
That I am the lucky one.

I get to be the one to hold your hand
I get to be the one.
Through birthdays and broken bones
I'll be there to watch you grow
I get to be the one.

Don't feel alone now,
Little baby.
Do you hear me singing you a song
I can't wait to show you
Little baby
How to crawl
How to walk
And how to run

How does someone so small

Hold my heart so tightly
I don't even know you
I love you completely

I get to be the one to hold your hand
I get to be the one.
Through birthdays and broken bones
I'll be there to watch you grow
I get to be the one.

<3

--JJ Heller--

Tämä rakas biisi löytyy täältä !

Vuoden varrelta.

Takana on ihana vuosi, yksi niistä jotka luen elämäni tapahtumarikkaimpiin.

Kuluneena vuotena meidän pienestä vauvasta kasvoi taapero, samalla kun minä kasvoin äitinä ja ihmisenä. Väsymys ja vaikeudet saivat jäädä taakse, ja olen oppinut olemaan kiitollinen miten paljon ne mua muovasivat. Myös yksi elämänvaihe vaihtui toiseen, kun jätimme taaksemme keskustan kerrostalokaksion ja siellä vietetyn raskaan koliikin ja refluksin varjostaman vauvavuoden sumun ja muutimme vanhaan puiseen omakotitaloon. Siellä saimme aloittaa puhtaalta pöydältä ihanan seesteisen perhearjen ja pian uusi kuopus ilmoittikin aikeistaan saapua maailmaan <3

Oon kiitollinen meidän perheestä, Eevertistä, ihanasta aviomiehestä ja pienestä masuveikasta.

Tulevastakin vuodesta on pakko tulla huikea, koska pikkuveikka syntyy ja saadan alkaa tutustua meidän pieneen nyyttiin ja alkaa opetella kaksilapsisen perheen elämää.

 Onnellisia, mutta väsyneitä. Tammikuussa olimme uskomattoman sumuisen väsymyksemme huipulla, mutta toivo pilkottikin edessä siintävässä unikoulussa, joka toteutettiin erinomaisen onnistuneesti. Pahin väsymys sai jäädä historiaan, kun pieni poika alkoi nukkua yönsä läpeensä ilman yösyöttöjä. Tammikuuhun mahtui kuitenkin vielä jokapäiväiset vaunulenkit pakkasella kuin pakkasella, sillä viisikuinen Eevert nukkui vain liikkuvissa vaunuissa päivisin. Refluksi oli edelleen pahana, ja Eevert hyvin allerginen kaikelle. Tammikuussa hän söi vain pelkkää päärynää! Jälkeenpäin ajateltuna tammikuu oli aikamoista survivorelämää meidän pikkuperheessä.

Helmikuussa jo hymyilytti ja aurinko alkoi paistamaan risukasaankin. Arki alkoi toipua ja rullata, kun yöllä nukuttiin. Tuntui ihan mielettömän ihmeelliseltä..

Tässä kuussa Eevert täytti myös puoli vuotta ja tehtiin pitkä lomareissu mun porukoille.

Päivisin oli enemmän aikaa nähdä ystäviä, saada omaa aikaa ja huilata jäätävää univelkaa pois. Mä kävin salilla ja pelasin kerran viikossa höntsäsäbää. Eevert sai virallisesti refluksidiagnoosin ja me apua allergioiden sun muiden hoitoon. Etsittiin edelleen kuumeisesti uutta isompaa kotia.

 Maaliskuussa vietinkin jo leppoista kotiäidin arkea ja valmistauduin samalla koulun aloitukseen. Kiitollisuus alkoi vallata siitä, että vihdoinkin vaikeudet olivat takana päin, oli helppo suunnata iloisena katse alkavaan keväseen. Puuhastelimme kaikenlaista kivaa päivisin ja nautimme normaalista elämästä! Maaliskuussa Eevert sai myös viimeiset tisuhörpyt ja imetys loppui. Juhlistin sitä Hesen kerroshampparilla jota en koskaan unohda, niin hyvää se oli ankaran imetysdietin jälkeen!

 Huhtikuussa alkoi kuukaudenmittainen rutistus hiusmuotoilijan opinnoissa. Asuimme pari viikkoa anoppilassa, ja Eevertiä hoiti päivisin Lauri, mumma tai pojun kummitäti. 

Kuukausi kului nopeaa, ja oikeastaan nautin kun pääsin taas mun mielipuuhan, eli hiusten pariin väkertämään. Vapaa-ajalla vietettiin ihania hetkiä perheen ja ystävien kesken - reissattiin Helsinkiin, Tampereelle ja tehtiin kevätretkiä. Huhtikuussa kirjoitettiin myös vuokrasopimus uuteen kotiin jipii.

Vappuna juhlittiin ystävien kanssa mun 23-vuotissynttäreitä ja valmistumista kampaajaksi.

Alkavaa kesää fiilisteltiin ihanasta säästä nauttien piknikeillä ja ulkoillen. Vanhaa kotia alettiin myös pakkaamaan pahvilaatikoihin ja innoissamme odotimme muuttoa sekä kesää uudessa kodissa.

 Kuunvaiheessa oli muuttopäivä,  ja talkoovoimin laitoimme taloa ja pihaa kuntoon. Sain mun unelmieni kasvimaan ja pääsin hääräilemään omakotitalon emäntänä. Kesäkuussa tehtiin vaikka mitä. Reissuja mun porukoille, Tampereelle ja vietimme myös paljon aikaa mökillä ja ystävien kanssa. Lauri oli töissä päivät ja mut pystyi löytämään rannalta tai omalta pihalta puuhastelemasta. Juhannuksena kymmenkuinen Eevert otti myös ensimmäiset askeleensa mökillä!

Heinäkuu vietettiin rannalla ja mökillä. Ihanaa ruokaa, aurinkoa, saunomista, uimista ja löhöilyä oli päivät täynnä. Rauhotuttiin ja pysähdyttiin myös kotosalla ollen. Ystävän kanssa otin myös vähän irtiottoa mamma-arkeen ja lähdettiin Poriin Yyterin hietikoille ja jazzeille höpsöttelemään Jamie Cullumin tahtiin.

Heinäkuussa alkoi siintämään mielessä myös tulevan syksyn kuviot ja pohdin kaikenlaisia asioita, mitä kuluneena vuotena oli tapahtunut. Tuntui että tässä oli jonkinlainen taitekohta, jonka jälkeen sai jättää vanhat haasteet taakse ja sain niistä sellasen rauhan, haha. 

Elokuussa juhlittiin ihanaa yksivuotiastamme ja otettiin söpöjä kuvia. Juhlat kesti pari päivää ja oli ihanaa valmistella niitä, laittaa koristeluja, siivota ja leipoa. Synttäripäivinä oli ihanan lämpimä sää ja saatiin nauttia pirskeistä ystävien ja perheen kesken. Myös yhden ystäväni polttarit ja häät olivat tässä kuussa, ja niiden tiimoilla menikin paljon aikaa. Ihanaa häähömpötystä. Loppukuussa sitten pärähti plussa testiin ja elämä sai taas uutta suuntaa. Ilmoitin kouluun etten jatka opintoja ja tein päätöksen jäädä kotiäidiksi. Masun kasvatus sai alkaa!

Heti syyskuun alussa tehtiin ihana lomareissu Helsinkiin, jossa nähtiin ystäviä, tsekattiin suomenlinna ja juhlittiin mun äidin viiskymppisiä. Kotona aloiteltiin uutta arkea ja ihmeteltiin masussa olevaa pientä elämänalkua. Aloitin tekemään töitä pari kertaa viikkoon ja muina päivinä sitten olin kotosalla pienen taaperoksi kasvaneen pojan kanssa. Raskausväsyä ja etovaa oloa. Tuli nukuttua paljon haha!

Lokakuussa oltiin hyvällä fiiliksellä meidän ihanasta uudesta elämäntilanteesta. Ekassa ultrassa tavattiin meidän pikkunöpöläinen! Aavistin tyypin pojaksi heti kättelyyn. Kerrottiin vauvauutisesta.

Fiilisteltiin syksyä ja tunnelmaa. 

Raskausväs alkoi helpottaa ja oli energiaa täyttää päivät taas kaikenlaisella puuhastelulla.

Marraskuussa masu alkoi näkymään ja sitäkös sitten ihmeteltiin! Olo tuntui tutulta ja oltiin tosi innoissamme, miten ihanasti asiat meillä nyt olivatkaan. Edelleen töitä ja perusarkea, joiden lomassa kaikkea pientä spessua tekemistä. Ystäviä, tunnelmallisia teehetkiä ja pönttöuunin lämmitystä. 

Joulukuun alussa ohitettiin raskauden puoliväli ja myös  kauan odotetussa rakenneultrassa saimme tietää, että Eevertin pikkuveljellä on kaikki oikein hyvin. Ihanaa ja ihmeellistä! 

Joulun viettoon rauhoituttiin muutama päivä ennen aattoa mun porukoille. Meillä oli oikein ihana joulu siellä ja joulupäivänä sitten ajettiin takaisin Jyväskylään Laurin perheen pariin viettämään joulua muutamaksi päiväksi. Saatiin tänä vuonna siis kaksi joulua. Teki niin hyvää olla yhdessä perheiden kesken, hyvää ruokaa ja oikein hyviä lahjoja. Uuttavuotta vaihdettiin lapsivapaalla,  Laurin kanssa saatiin olla menoillamme ihan kaksin.

Vähän väsyny bad mom.

Ei oo ehkä menny ihan mallikkaasti nää viimeset viikot tässä, jotenkin menny hetki sellasessa ihmeellisessä rehellisessä räpiköinnissä.

Aamut on startannu laiskasti, piirrettyjä ja aamupalaa myöhässä pojalle, kylmää kahvia omaan nassuun että saatais virtaa tähänki naiseen. Vaipanvaihtoa ja pukemista ja sama hetke päästä uusiks ku kakka tuli tietenki puhtaasee vaippaa ja paaah ku ei millää huvittais. Ite tietty oon laahustanu yöppäri päällä puolille päivin. Pinnaa on kiristäny usein ehkä sata kertaa ennenku on päästy pihalle (siirtymävaiheet <3), mutta jos siis on edes jaksettu ulos raahautua. Useimmiten ei olla ulkoiltu tai lähdetty mihinkään, kun se on ollut nii ison kynnyksen takana pakkautua autoon tarvoinemme ja hurauttaa johonkin ihmisten ilmoille.

Joten menny vähän päivät sillee vasemmalla kädellä aamusta iltaan täällä mökissä kököttäessä. Luvattoman paljon on tullut roikuttua luurin päässä. Vähän on poikaki saanu jaetun huomion liian usein. Äiti on milloin ottanut lepiä, milloin hoitanut asioita jne.. ollut poissaoleva.

Asuntoressi kun on vieny omaa energiaa muualle.

Lauriki on jääny monena päivänä pois luennoilta, että saan nukkua ja saan jeesiä arkeen ja lapsenhoitoon. Taitaa kouluhommia olla rästissä vinopino väsyneen vaimon takia ja kandikin pitäisi palauttaa ensi kuussa. Hups.

Ei oo ihan talokaan ollu tiptop ja tiskipöydällä usein röykkiö muistuttamassa siitä että mamma päätti vähän relata. Hmm.

Ei menny ihan niinku tomerana suunnittelin vuodenvaihteessa. Että aaah kohta starttaa meillä uusi puuhakas arki pojan kanssa ja touhutaan päivät yhtä sun toista mukavaa yhdessä ja täällä häärään energisenä housewifeyna ja ootan lämpimät sämpylät valmiina pöydässä työssäraatavaa miestä kotiin. Puhtaan pyykin tuoksu vaan leijailee talossa ja kaikki on nii autuasta.

Ja kenenkään pinnaa ei kiristä.

..Nooh. Voin kertoa että tää bad mom on ollut mun fiiliksistä päällimmäisiä näinä päivinä.

Se inhottava kalvava tunne, että nyt ei menny putkee. Se lamaannuttava syyllisyys että nyt ois kyllä pitäny pystyä parempaan. Menin sieltä mistä aita on matalin. Kurja olo siitä, että en justii pystynyt tai jaksanut antaa sitä parasta perheelleni mitä oisin halunnu.

Lapsi katto piirrettyjä pari jaksoa vähän liikaa, tai se itkee mummon ja papan perään ku äiti ei tullukkaa rakentaa legoilla. Mies joutu käymään kaupassa töitten päälle, kun ite en päivällä jaksanu käydä.

Ehkä tää olo on tuttuakin tutumpi olo meille äiti-ihmisille..?

Näitä fiiliksiähän on ollu ennenkin näistä äitiyden suorituspaineista, joita muut, ja ennenkaikkea me itse itsellemme asetamme.

 Mää ainakin oon niin sellanen suorittajaluonne, että huomaan että helposti lähen tätä äityttä ja vaimouttakin suorittamaan. Vaadin hirveesti iteltäni ja haluan saada paljon aikaan, rima on omassa päässä asetettu aika korkeille standardeille. Haluisin kai olla täydellinen.

Ja peilaan itseäni sitä peiliä vasten mikä on mun mielikuva äidistä, jonkalainen mä haluan olla.

Aina omasta peilikuvasta ei kato sellanen äiti mua takasin ja kurjat fiilikset on taatut.

Mutta toisaalta. Vähän armoo.

Tää on elämää, että välillä vähän arki ressaa, lapsi nukkuu huonosti tai joku vähän jökittää vastaan.

Tässä mää nytki kirjotan, oman hetken tarpeessa.

Mies siivoo ruokia pois pöydästä ja poika kiipeilee mun jalkojen päällä.

Äippä on täällä blogilandiassa ottamassa vähän irti.

Koti ei oo vimpan päälle ja "muutamat" hommat oottaa tuolla tekijäänsä.

Toki pieni peiliinkatsominen ois paikallaan jos kyse ois välinpitämättömyydestä tai saamattomudesta,

 mutta jos kyse on raskausväsystä, ressistä, hormooneista ja omasta suorittamisesta niin on kyllä täysi lupa relata ilman pahaa mieltä ja huonoa omaatuntoa. Tekee sen päivän parhaan mihin on voimia ja resursseja, ja se on ihan tarpeeksi. Sitten kun on jaksamista enemmän, niin sitä sitten pystyy leipasemaan ne sämpylätkin ja lähtemään pihalle taaperon kanssa leikkimään mahoineen päivineen.

..kun on siis tullut jotenkin oltua vähän huonompien fiilisten kourissa väsyneempinä viimeaikoina, oon lopulta onneks taas havahtunut siihen että mitä mää tässä suoritan.

Ja nyt kuitenkin taas lopulta oon ollu tosi tyynellä ja rauhalisella mielellä kaiken keskellä, kun sain itseni siitä napattua kiinni.

Tajuan ettei mun tarvi asettaa itselleni niin hirveen korkeaa rimaa joka päivä.

Sellasena päivänä siivoon ja meen mahoineni peuhaan sinne pihalle taaperon kanssa, kun jaksan.

Ei niitä kylppärin kaakeleitakaan tarvi justii lähipäivinä pestä tai siivota varastolaatikoita.

(...raskauspesänrakennusvimma<3)

Toisenlaisena päivänä riittää vähempikin.

Armollisuutta vaan meille äidit.

Otetaan olosuhteet huomioon, kun niin helposti otetaan kaikenmoista ressiä lapsista, aktiviteeteista, kodista, sisustuksesta, raskauskiloista ja vaikka mistä !

.. ja muutenkin mitä tulee vaikka meidän asuntoasiaan, jonka takia oon saanu itseni kivasti jo ahistumaan viimeaikoina. Oon kuluttanut kolme viikkoa itkemiseen että mihin me täältä päästään muuttamaan enää ennen vauvan syntymää, isompaa asuntoa kun ei oo vieläkään löytynyt, vaikka niitä tosi paljon ollaan kateltu ja hyvän aikaa.

Oon tehny kriisin ja ottanu ressiä ja alkanu murehtimaan vaikka mistä, vaikka meistä on luvattu pitää huolta. Höpsöä.

Tässä nyt saadaan oppia elämään hetkessä ja levosta käsin, 

vaikka olosuhteet ois välillä enemmän tai vähemmän hankalia ja typeriä meidän mielestä, 

niin silti saa olla rauha ja luottamus sydämensopukoissa että homma on hanskassa.

Ei tartte hötkyillä ja huolehtia.

Se on ihanaa.

..Ja niin vaan meillekkin varmasti järjestyy se asunto aikanaan, voinko murehtimalla siihen muuttamista mitenkää edistää kun meille sopivia ei nyt tuolla vaan oo nyt tarjolla. No en. Nyt ootetaa ja nautitaan ajasta kun vielä asutaan tässä meidän pienessä mökkerössä!

Ja muistetaan olla armollisia itsellemme äiteinä ja nauttia hetkestä!

Asiaa taaperon öistä.

Yöt meillä nukutaan aika vaihtelevasti. En nyt oo kehdannut niistä ehkä valittaa, koska tää ei oo mitään niihin valvomisiin verrattuna mitä ollaan koettu, mutta ehkä mä nyt vähän voisin antaa noottia meidän nukkumisista. Eeverthän herättää nykyään öisin 1-10 kertaa. Useimmiten pari kolme neljä kertaa, mikä on aika nihkeää kun hän on kuitenkin tässä välissä kesällä nukkunut niin mahdottoman hyvinkin, jopa yleensä yöt ihan putkeen. 

Kolmisen kuukautta on taas tuntunu että ois vauva uudestaan tullut taloon. 

Tää kyllä harmittaa, koska meidän tarvis saada Laurin kanssa nukuttua tässä välissä ihan oikeasti vanhoja univelkoja kun nyt tuntuu että uusi väsymyksen aalto alkaa taas kasaantua hurjaa vauhtia niskaan. Eevert muutenkin alkaa olla jo niin iso poika, että ei kyllä ihan noin tiheään kai tarttis enää herätellä kun pieni maitoikänen vauva? 

 Lauri on sitten hoitanut nää yöhyysäämiset ja ravannu äänimerkkien perässä öisin alakertaan.. huonona yönä hän on jäänyt tähän olkkarin sohvalle sitten torkkumaan ja päivystämään alle tunninkin välein tulevia herätyksiä. Käy sääliksi Lauria, joka alttiisti on valmis mua auttamaan, kun mää en oo kyenny näihin valvomisiin. Tälleen raskaana muutenkin saatan valvoskella pitkiä pätkiä öisin kun uni on niin herkässä.

..En nyt sitten tiedä, mikä näihin öihin on syksyn mittaan tullut. Periaatteessa mun päähän on jäänyt kesän jäljiltä ajatus, että Eevert nukkuu hyvin. Niinhän nukkuikin vauvaksi lopulta hyvin, kun lopulta vierotin hänet yösyötöstä ja tehtiin unikoulua aivan järkyttävien ensikuukausien uuvuttamana.

Muttakun nykyäänkin saatan jollekin ääneen sanoa että "hyvin meillä nukutaan", mikä on ihan rehellistä, koska nääki yöt tuntuu niin hyviltä meidän vauvavuoden öihin nähden etten jotenkin "näin pienestä viitti valittaa" tai "tehdä sen isompaa haloota". Kuitenkin totuus on, että ei nää kyllä hyviä ole pitkään aikaan taas nähnytkään. Kaippa tässä kohtaa vois jo vaatia että yöt nukutaan läpeensä, tai max 1-2 herätyksellä? Semmonen käsitys mulla ainakin ois taaperon nukkumisista. En sit tiiä, onko tää joku kehitysvaihe, viikkotolkulla pullottavien ikenien tuotosta vai uusi tottuminen siihen, että herätessä tarvitaan vanhempi viereen silittelemään, jolloin näkisin jonkin sortin unikoulun harkitsemisen arvoisena asiana? Olispa kiva kuulla teidänkin mielipiteitä ja kokemuksia about puolitoistavuotiaan nukkumisista.