Toisella kolmanneksella tässä kyllä hyvää vauhtia jo mennään, 16. raskausviikkoa on kasassa, mutta haluan kuitenkin lyhyesti kerrata ylös ensimmäisen kolmanneksen tapahtumia.
Alussa oli vahva ja tyyni tunne siitä että meille tulee nyt vauva. Mikään oire ei aluksi puhunut asian puolesta, muutakuin oli tuo varma olo asiasta. Etovaa oloa ilmaantui hiljalleen, mutta ei mitenkään voimakkaana. Myös aiemmista raskauksista tuttu jäätävä nälkä ilmaantui kuvioihin. Kahvi ei maistunut, mutta ei myöskään ällöttänyt. Tapojeni vastaisesti kahvin suurkuluttajana unohdin jopa aamuisin pistää pannun tulille. Kertakaikkiaan, mitä täytyy tapahtua ihmiselle että unohtaa aamukahvin?!
Ensimmäisen kuukauden ajan heräsin myös joka yö kahden-neljän aikaan, kun uni loppui kesken. Tämä tapahtui myös aiemmissa odotuksissa ja osasin toivoa että alkuraskauden jälkeen helpottaa ja loppuraskaudessa alkaa sitten uudestaan. Päivisin tietysti väsytti ja nukuin poikien kanssa päiväunet, muutoin tuntui että alkuraskauden suunnaton väsymys oli tälläkertaa lievempää, kuten kaikki muutkin oireet.
Sanotaanko, että alkuraskauden perusteella olo ei ollut erilainen kuin pojista aiemmin, ihan samat oireet tälläkin kertaa, mutta erona se, että oireet olivat erittäin vähäiset ja olemattomat, jotamyöten olokin oikeastaan ihan normaali.
Sanotaanko, että alkuraskauden perusteella olo ei ollut erilainen kuin pojista aiemmin, ihan samat oireet tälläkin kertaa, mutta erona se, että oireet olivat erittäin vähäiset ja olemattomat, jotamyöten olokin oikeastaan ihan normaali.
Tässä saa kyllä olla kiitollinen, että ainakin tähän saakka olen päässyt todella helpolla ja vointi ollut aivan loistava.
Viikolla 7. käytiin kurkkaamassa uutta ihmettä varhaisultrassa, jossa näkyi miten pieni sydän sykki elämää. Sain myös ystävältäni dopplerin lainaan jolla löysin sydänäänet viikolla 9. Tässä vaiheessa viimeisetkin vähäiset oireet olivat jääneet taakse. Esikoinen oli aivan innoissaan, että kuuli vauvan äänet dopplerilla, se konkretisoi hänelle selvästi että kyllä siellä äidin masussa on vauva, vaikka maha on vielä niin pieni. Lähipiirissä on tällähetkellä isoja vauvamahoja ja pian syntyviä nyyttejä. Selitin että äidinkin maha kasvaa niin isoksi kun vauva kasvaa, ja hän ymmärsi tyytyväisenä asian. Kovasti jo vauvasta ollaan innoissaan ja odotetaan häntä tulevaksi ja suunnitellaan miten pikkuveikan sänky annetaan vauvalle ja isot pojat saavat kerrossängyn. Hänen mukaansa 'pitäisi nyt kyllä tulla oma pikkusisko, vaikka toinen Iisak sopii myös.' Äiti kyllä veikkaa, että kohta meillä on takapenkki täynnä pieniä poikia. Ihanaa jo jakaa tämä odotus myös esikoisen kanssa, pikkuveikka asiasta ei tietysti vielä mitään tässä vaiheessa ymmärrä. Ehkä sitten myöhemmin jotankin. Perheille kerrottiin äitienpäivänä. Maha on tälläkertaa alusta saakka aika huomattava, eikä sitä pysty peittelemään. Ensimmäiset onnittelut ventovierailta tulivat viikolla 9.
Toukokuun lopussa, viikolla 12+5 meillä oli np-ultra äitiyspolilla. Jännitin ultraa kovasti, mutta heti kun ruudulla näkyi pieni ihminen, jännitys haihtui. Siellä oli kaikki mallillaan ja saimme videotakin siitä miten siellä pikkuinen söi peukaloa ja liikkui masukodissaan. Aivan ihana ja unohtumaton kokemus oli jotenkin tämä ultra. Huomaa että nyt osaa jo nauttia erilailla, kun kaikki ei ole pelkästään uutta ja jännittävää.
Todella fiilistellään sitä, että kuka aarre me meidän perheeseen saadaan meidän porukka täydentämään. Kertakaikkiaan mikä onni.
Laskettuaika oli joulukuun alussa, kuten ajattelimmekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti