Pikkuveli.

Eilen koitti päivä, jota olin odottanut jännityksellä ja innostuksella viikkotolkulla.
Vihdoin oli meillä rakenneultra, jossa saatiin taas tavata meidän pikkuinen.
Mikä tärkeintä, kaikki oli hänellä oikein hyvin, mutta myös meidän epäilyksemme osoittautuivat oikeaksi - meille tulee toinen POIKA.
Eevert saa pikkuveljen. Uhihii, keväällä meillä on veljekset.
Muutaman vuoden päästä oon varmaan se mutsi siellä futiskentän laidalla.

Ultran teki mukava ja kokenut kätilö ja melkein tunnin verran saatiin hyvinkin vilkkaan oloista pienokaistamme katsella.
Hän tuntui niin tutulta, mutta kuitenkin heti niin omanlaiseltaan.
Siellä hän imi peukkua, leikki napanuoralla, potki ja heitti volttia.
Rakas.

Oon ihmetellyt miten mulla on ollut aivan samanlainen, mutta vaan helpompi raskaus kuin Eevertistä.
Ehkä siitä heti kättelyssä mun epäilykseni pikkuveikasta heräsivätkin. Np-ultrassa sitten saatiin nähdä omin silmin, että epäilyksille taitaa olla ihan aihetta ja nyt sitten tässä ultrassa asia vaan varmistui - poikahan se siellä.
On tää vaan ihmeellistä ja ihanaa.
Myöskin vähän hurjaa.
..Saattaahan kahden, luultavasti kahden melko eläväisen pojan äitinä tulla joskus ne omatkin hetkensä.

Oon niin kiitollinen että kaikki oli niin hyvin, ja
luottavaisin mielin aion olla loppuunkin saakka.
Kohta saadaan tavata meidän pienin jäbä ihan oikeasti
ja sitten halitaan ja pussataan hänet läpikotaisin.
<3

Viimeviikolla myös ohitettiin virallinen raskauden puoliväli 20+0. Huomennahan vaihdetaankin viikolle 22.
Toisaalta tuntuu, että oon jo vaikka kuinka pitkällä, toisaalta tajuaa että heiii, tässähän on vielä puolet odotuksesta jäljellä..
Aika on tuntunut hujahtavan ihan älyttömän nopeaa tähän mennessä ja viikkojen vaihtumista on saanut ihan äimänä ihmetellä, mutta vakaasti uskon kuitenkin että kyllä se ajankulkukin alkaa tästä hidastumaan viikkojen karttuessa ja alkaa odotus vielä käymään hyvinkin pitkäksi. Katse kun alkaa yhä enemmän siintämään vauvan syntymässä.
Oon myös ihmetellyt sitä, että miten viilipyttynä oon raskauden suhteen pysynyt koko syksyn. En oo aina ees meinannut tajuta, että masussa kasvaa joku hurjaa vauhtia tähän maailmaan. Luulen kuitenkin että hyvinkin pian alan laskemaan kärsimättömyyksissäni niitä päiviä laskettuunaikaan, kun joulut sun muut on tästä juhlittu pois alta. En nimittäin usko, että oon nyt jotenkin ihmeellisesti maltillisempi odottaja kun mitä Eevertistä olin, vaan kyllä tää johtuu ihan siitä, että elämä ei vaan mitenkään oo ehtinyt pyöriä oman mahan ympärillä määräänsä enempää. Syksyyn on mahtunut niin paljon ajateltavaa, töitä ja taaperoarkea, että sitä on elänyt ihan vaan siinä hetkessä. Vuodenvaihteen jälkeen tilanne alkaakin olla eri, ja katse on varmasti hyvinkin tiivisti kiinni huhtikuussa ja vauvan syntymässä.
Tää ultra oli myös ihana, kun siinä vielä jotenkin konkretisoitui entisestään, että juuri tuo vauva sieltä masusta sitten meille tulee.

Mun vointi on ollut edelleen hyvä, vaikka alkaa raskaus kropassa vähän jo tuntumaankin.
Yövalvomiset on olleet vaihtelevasti raskaita, liian rehkimisen jälkeen helposti supistelee ja masukin toki alkaa jo vähän olla tiellä, joten kumartelu ja Eevertin kanniskelu on ne hankalimmat asiat. Täytyy vaan muistaa kuunnella kroppaansa ja sopeutua tähän pyöreämpään olomuotoon. Kaikenkaikkiaan hyvällä meiningillä mennään, kiitollisena siitä, että kaikki on menny näin hienosti ja masussa on kaikki hyvin. Viimekerralla oli kuitenkin huolta vähän joka käänteessä raskaudenkulusta ja vauvan terveydestä.

Vaavin liikkeet tuntuu ja näkyy ihan reilusti ja hän tuntuukin erittäin eläväiseltä tapaukselta, jos masuatiivisuudesta voi jotakin päätellä. Eevert ainakin oli aktiivinen mahassa, niinkuin on osoittanut olevansa edelleenkin. ..Saa nähä! Tällä näppituntumalla sanoisin että että aikamoinen menijä saadaan perheemme jatkoksi. Ihana sellainen.
<3