Toisen lapsen odotus.

Tässä vaiheessa voin sanoa sen, että toisen lapsen odotus eroaa ensimmäisen odotuksesta monin osin.

Ensimmäisen lapsen odotuksessa ajatukset karkailivat kokoajan vauvaan ja raskauteen, kun kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Raskauden tiedosti oikeestaan kokoajan ja joka sekunti, koska sitä oli aina kaksin kasvavan mahansa kanssa. 

Toisen lapsen kohdalla tilanne on toinen, ajatukset vie suureksi osaksi esikoinen, eikä elämä edes ehdi mitenkään pyöriä niin paljoa oman navan ympärillä kuin se ensimmäistä odottaessa pyöri.

Ja vaikka uuden elämän kantaminen on ehdottomasti aina yhtä ihmeellistä, silti sen on jo kokenut kerran, joten senkään takia sitä ei hötkyile samalla tavalla.

Ensimmäisessä raskaudessa tuli räpsittyä omasta mahasta kuvia satoja ja tuhansia. Melkein joka päivä sitä kuvasi ja vertasi edellisen päivän otoksiin, josko se masu olisi taas vähän kasvanut ja miltä mä sen kanssa näytänkään.

Nyt sitä jotenkin tietää, että kyllä se masu siitä ajallaan kasvaa ilman sen isompaa hössötystä asian tiimoilta. Tiedän myös että siitä tulee iso, ja tiedän myös miltä vauvamaha mulla näyttää.

Ekalla kerralla sitä oikeestaan toivoi että raskaus näkyisi mahdollisimman nopeaa kaikille, nyt on malttanut erilailla odottaa vauvamasun selkeää näkymistä ja alussa halusinkin alkuturvotukset piilottaa löysillä vaatteilla.

Ekassa raskaudessa olin myös tasan tietoinen mitä milläkin viikolla tapahtuu. Nyt ei ole sellaista samanlaista mielenkiintoa olla ihan joka hetki siitä niin selvillä. Toki luen kiinnostuneena välillä mitä kehitysvaiheita masuvauva on ottanut ja minkä kokoinen pikkuinen on, mutta asiat on kuitenkin vielä niin tuoreessa muistissa että tää toinen raskaus on mennyt paljon enemmän omalla painollaan.

Tiedän nyt myös miltä raskaus tuntuu ja, miltä masun kanssa eläminen tuntuu. Tiedän myös pienen vauvan hipsutuksen ja sen miltä tuntuu kun joku potkii niin ettei saa nukuttua.

Luonnollisesti ekalla kerralla se kaikki jännitti ja näitä asioita odotti tosi paljon, koska ne oli sellaisia joita ei osannut edes kuvitella. Nytkin pienen liikkeet ja potkut ovat olleet ihmeellisiä ja ihania ja niitä kovasti on odottanut ja kaivannut, mutta nekin tuntuu erilailla tutulta ja jopa kotoiselta, että niin, taas siellä on joku joka möyryää.

Ensimmäisen lapsen odotus myös jännitti. Koko raskausaika oli uutta ja jännää, synnytys oli vielä kokematta ja tulevaa vauva-arkeakin oli vaikea käsittää. Sitä otti kaikesta selvää, luki kirjoja ja valmistautui monin tavoin tulevaan uuteen. Kaikki odotukset perustuivat mielikuviin ja muiden kertomaan. Nyt kun sen kaiken on kokenut, asiat eivät luonnollisesti ole niin jännittäviä kuin ekalla kerralla. Toki synnytys jännittää ja on myös vaikea käsittää mitä vauva-arki tulee olemaan alle kaksivuotiaan kanssa, mutta muuten tämä kaikki on minulle jo tuttua puuhaa. Tiedän miten raskaus eteenee, tiedän mitä synnytyksessä tapahtuu, miten siihen valmistaudun ja miten mä siinä toimin. Tiedän myös miten vauvaa hoidetaan ja miten vauva-arjessa kannattaa toimia.

Nyt ei myöskään tarvitse ottaa kaikesta selvää, eikä tarvitse tehdä (saa tehdä) vauvahankintoja alusta alkaen. Meillä on moni asia fiksusti säästettynä sisaruksen varalle ja samoin tiedän tarkoin mitkä jutut ovat meille tarpeellisia ja mitkä eivät. Ekassa raskaudessa mä jo innokkaana olin ostanut tässä kohtaa meille vaunut ja olin tehnyt pitkän listan muista hankinnoista. Ja kyllä se odotukseen taaskin kuuluu että vauvantuloon haluaa valmistautua ja kunnon pesänrakennusvietti on jo ihan huolella puhjennut, mutta ei tää ehkä niin voimakasta oo kun ekasta!

Tuntuu eriltä. Meillä on yksi (raskas) vauvavuosi juuri jäänyt taakse, ja vaikka toinen lapsi oli oikein toivottu, niin silti tämä tuntuu eriltä. Onhan selvää, että meillä ei ole nytten vauvavuodesta ja vauvanhoidosta kovinkaan ruusuista kuvaa ja se vaikuttaa myös siihen, että odotan vauvavuodelta vähän erilaisia asioita, kuin esikoista odottaessani. Odotukseen sisältyy enemmän realismia ja vähemmän vaaleanpunaista pilvenhattaraa. Mutta vaikka toisen lapsen odotus tuntuu eriltä, rakastan yhtä paljon kumpaakin lasta ja olen yhtä innoissani ja odotan ihan mielettömästi että saadaan tämä vauva jo meille meidän kotiin. Mutta on esikoinen kuitenkin esikoinen. Esikoinen teki musta äidin ja miehestä isän ensimmäistä kertaa. Vääjäämättä tämä toinen lapsi ei saa mun ajatuksia joka sekunti, kun hän jakaa ne jo nytten isoveljensä kanssa. Toinen lapsi ei tule olemaan samanlailla odotuksen ja huomion ainoana keskipisteenä, kuin ensimmäinen. Tämä lapsi jo masusta alkaen saa jossain määrin äidin ja isän jaetun huomion, siinä missä esikoinen sai sen molempien jakamattoman huomion aina ja joka hetki.

Toinen lapsi ei jää kuitenkaan vähemmälle. Uskon että osataan toimia hänen kohdallaan monilta osin paremmin, kun esikoinen on jo ensin toiminut meidän harjoituskappaleena ja raivannut tietä tuleville sisaruksilleen. Veikkaan että osaan nauttia tulevasta vauva-ajasta jotenkin enemmän, kun en kriiseile mun äitiyttä ja hössötä ja hätäile joka suuntaan. Luulen, että osaan pysähtyä nauttimaan ja rauhoittua enemmän vain siihen, että mulla on vauva ja mä oon tässä häntä varten. Uskon että osaan nauttia joka ikisestä sekunnista ja hetkestä täysin rinnoin (kirjaimellisesti!) sillä tiedän nyt, kuinka se on hetki vaan elämässä, kun saan pitää omia vauvoja sylissäni. 

Myös ihmisten reaktiot ovat olleet erilaisia. Toinen odotus on siinä suhteessa radikaalistikin tosi eri, kuin ensimäinen. Ensimmäinen vauvauutinen sai tosi voimakkaat reaktiot aikaan. Tuli paljon onnitteluita, riemun kiljahduksia, kyselyitä, hössötystä ja häslinkiä koko vauvanodotuksen ympärille. Ihmiset olivat uteliaita, innoissaan, täpinöissään ja ihmettelivät mahan kasvua ja ostelivat vauvalle yhtä sun toista. Osallistuivat erilailla odotuksen iloon ja mahan ympärillä aina oli joku silittelijä ja ihmettelijä. Ensimmäinen lapsi teki molempien vanhemmista mummon ja papan ensi kertaa, samoin täti, enot ja sedätkin saivat alkaa sopeutua uusiin titteleihinsä.

Vaikka olinkin siihen varautunut, niin tässä toisessa raskaudessa kuitenkin yllätti se miten loppuviimeksi vähän se saikaan reaktiota ihmisissä aikaan. Onnitteluja tuli vähemmän, eikä hössötystä ole nimeksikään niin paljoa ja harvemmat ovat jääneet jakamaan tätä odotusta kanssani. Ymmärränhän sen, toinen raskaus ei yllätä ketään, eikä se saa niin paljoa sitä myöten huomiotakaan. Meillä on jo yksi lapsi.

Toisaalta se on ehkä asia mikä vähän harmittaakin, vähän omasta ja hieman enemmän vauvan puolesta, koska toivoisi että tämäkin lapsi saisi olla yhtä odotettu ja toivottu kaikkien puolesta. Mieluusti myös itse jakaisin odotuksen iloa useampien ihmisten kanssa. Toisaalta kun vertaa omiin tuntemuksiin, niin enhän minäkään hössötä ihan niin paljoa tämän raskauden ympärillä vaikka innoissani olenkin ja silti tiedän että tämä lapsi tulee olemaan meidän puolestamme hyvin rakastettu, paijattu ja odotettu. Hän on jo nyt ainutlaatuinen ja rakas ja saa varmasti meidät aivan onnesta sykkyrälle. Uskon että näin on muidenkin kohdalla, vaikka tässä vaiheessa lahjoja ei satele ovista ja ikkunoista.

Luulen myös että vauva-arkeen sopeutuminen ei ole toisen kohdalla niin haastavaa. Ollaan koettu se jo kerran ja meidän elämä on mullistunut jo kerran totaalisen kokonaan. Toinen lapsi muuttaa sitä enää vain hyvin vähän. Uskon että tää on toisen lapsen odotuksen ja saamisen voittamattomasti hyviä puolia. Meillä on edelleen yhtä vähän omaa aikaa, meidän menemiset ja tulemiset määrittyy edelleen lasten rytmien mukaan. Ollaan jo lapsiperhe valmiiksi. Myös ystävät ja tuttavat ovat sopeutuneet siihen, että meillä on lapsi, joten toisen tulo tuskin tuntuu heistäkään kovin mullistavalta asialta.

Tiedän myös itsekin jo ne ystävät jotka lapsista huolimatta ovat mukana meidän elämässä.

Näin kaikenkaikkiaan valmiiseen tilanteeseen, valmiiseen perheeseen, on helppo uuden vauvan tulla.

Täällä me häntä kovasti odotamme ja ajattelen vauvaa hyvin paljon, joka hetki jolloin en ole juoksemassa taaperon perässä.

Pieni ja käsittämättömän rakas suloinen vauva saapuu keväällä meidän perheeseen. Ei enää kovin kauaa, niin saan hänet syliini ja tutustuminen tuohon uuteen persoonaan saa alkaa.

Siihen ajatukseen hellyn ihan joka kerta.

18+1