Kohti syksyä.

Meidän perhekesä alkaa olla pian taputeltu. Tuli kyllä aivan huikeaan saumaan tällainen mahdollisuus nauttia kesästä ihan täyden kokoonpanon voimin ja nyt tuntuukin siltä että tässä on saanut sekä lomailla ja nauttia perheajasta, että latailla oikeasti niitä kuukausien ja jopa vuosien mittaan ehtyneitä akkuja. Kesäkuu oltiinkin oikeastaan kokonaan reissunpäällä, ensin Norjassa, sitten Helsingissä ja lopuksi mökkeilemässä. Koko kuukausi oli ihanan virkistävä irtiotto ja pesäero tavalliseen arkeen ja saatiin nähdä ja kokea yhdessä kaikenlaista mitä on ihana sitten yhdessä muistella. 

Heinäkuu meni puolestaan jotenkin hujahtaen ohi, vaikka yhtä sun toista kivaa siihenkin mahtui. Oltiin kuitenkin pariin otteeseen kipeänä ja jotenkin meininki oli laajemmin katsottuna kaikinpuolin väsyneempää ja tahmeampaa. Tuntui että osasyy siihen oli että lomareissuilta kotiarkeen palaaminen teki ainakin itselleni aika tiukkaa. Tämä kesäloma oli ensimmäinen pysähdys ja tauko monen vuoden tiukan setin päätteeksi, jota meidän perheessä on kyllä riittänyt ja loman jälkeen ilmassa oli kieltämättä pieniä käynnistysvaikeuksia. Tässä on ollut pitkään rutistusta rutistuksen perään jo aina esikoisen odotuksesta, vauvavuoden valvomisista ja refluksista aina näihin päiviin asti. Ja vaikka seesteisempiäkin pätkiä jokaisen puserruksen väliin on mahtunut, rehellistä stoppia ei ole ollut missään kohtaa kun vasta nyt. Ehkäpä siksi nyt kesän puolivälin aikoihin lomilta palattuamme alkoikin tuntumaan että kun oli vihdoin tilaa hengittää ja oma pinnistely hellittämään, oikein sellainen kaukaa kantava väsymys ja stressi alkoi purkautumaan siten että olisin voinut vain maata äksänä sängyllä ja nukkua päivätolkulla. En tosin ollut kokenut oloani mitenkään erityisen väsyneeksi, koska kyllä kevään mittaan sitä on jo päässyt tokenemaan hyvää vauhtia kuluneesta vuodesta. Mutta selvästi koko tämä nainen vain tarvitsi hetken nollata ihan pitkän aikavälin tapahtumia, sekä kasaantuneita väsymyksiä ja onneksi olikin mahdollisuus, ottaa iisimmin ja levätä ja samalla jotenkin tasata näitä menneitä vuosia myös ihan ajatuksen tasollakin. Tuntuukin, että tässä sai todella nyt jotenkin kesän aikana jättää vanhan elämänvaiheen tietyllätapaa taakseen, karistaa pahimmat väsymykset sinne ja jättää nämä monenkirjavat vaiheet, sekä ajatustyöt sinne muistoina, joihin on hyvä palata.
Siellä ne on hyvässä tallessa ja antamassa vahvuutta jatkossa elämään.

Tuntuu todella, että joku pitempi tarinan luku on meidän perheessä päättynyt ja nyt lähdetään uteliaisuudella, innolla ja jännityksellä kohti seuraavaa, tämä kesä oli siihen hyvä silta - silta vanhan ja uuden välillä.

Uusi on meille vielä osittain arvoitus, mitä meidän perheelle onkaan varattuna?
Ainakin saadaan meidän perheeseen pikkusisko, se on aivan uutta ja ihmeellistä!

Oma vanhemmuuskin on nyt jotenkin taas hivenen kypsemmällä ja työstetymmällä tasolla, mikä tuntuu seesteisyytenä ja varmuutena sisimmässä - tämä uusi hyppy tuntemattomaan ei tunnu niin huimalta, jollaintapaa sitä kyllä jo tietää mitä siellä on vastassa. Paljon tulee uuttakin, mutta vanhemmuus ja perhe-elämä ei itsessään ole meille uutta, vaikka uusia askeleita ja aluevaltauksia siinäkin jatkuvasti otetaan.

Meidän perhe kasvaa ja jokainen toki omalla paikallaan sen muutoksen mukana, mutta josko tässä olisi jotain mitä ollaan jo joskus koettu? Jospa ne omat ajatustyöt riittäisi eväinä johonkin saakka tällä uudellakin matkalla?

Syysarkea odotetaan kyllä nyt oikein hyvin mielin, tuntuu että sitä jo kaipaakin sellaista ryhtiä päiviin. Eevert aloittaa parin viikon päästä päiväkotilaisena kahdesti viikossa ja hän on siitä aivan innoissaan öitä laskien. Pitkään aprikoitiin, että kerho vai päiväkoti, mutta meidän tilanteessa päädyttiin että kaiken kannalta päiväkoti on nyt meille kaikille se paras vaihtoehto. Kolme vuotta on takana Eevertin kanssa kotona, niin nopeasti ne vuodet meni ja nyt hän aloittaa päiväkodissa. Tässäkohtaa voi vaan kiitollisena huokaista että päivääkään en kadu että on saanut olla kotona lasten kanssa, ihanat kullankalliit vuodet. Pieni mutta arvokas hetki elämästä. Mutta samaan aikaan on ihanaa myös että jostain päästä helpottaa, on hyvä että on nyt paristi viikkoon ihan omat isojen poikien jutut, kuin ne mitä pikkuveikan ja vauvan kanssa täällä kotona sitten loput aikaa viikosta. Ollaan toiveikkaita että että tämä on nyt oikein hyvä asia, etenkin Eevertille.

Tälläkertaa en ole muutoin meidän viikkokalenteria täyttänyt, pitkään pohdin että ilmoitan meitä muskareihin yms viimevuoden tapaan, mutta voi olla että loppuvuottakohden on parempi että päivät saavat mennä omalla painollaan miten ne sitten uuden vauvan kanssa tulee menemäänkään. Perhekerhoja sun muita sitten kierrellään, nähdään kavereita ja keksitään tekemistä, sen mukaan mitä kunakin päivänä hyvältä tuntuu. Aina me ollaan tekemistä päiviimme keksitty!

Raskaus etenee viikolla 25 ja vointi on itsellä suhteellisen hyvä, vaikka kipuja ja raskauden pieniä vaivoja ja yövalvomisia tässä onkin saanut taas osakseen. Vauva on ihan mahdottoman kova menijä ja potkut tosi napakoita. Ainoa mikä mietityttää että hän on perätilassa ollut kokoajan ja tuntuu siinä viihtyvän kovin hyvin, joten toivottavasti asiasta ei tule ongelmaa viikkojen edetessä niinkuin viimekerralla. On inhottavaa ressata tarjontaa viimemetreille asti, joten nyt kädet ristissä että hän sieltä hyvissäajoin kääntyisi pää alaspäin. Muutoin mikään ei ole mietityttänyt tai huolettanut, ihan avoimin ja luottavaisin mielin odotan vauvan syntymää. Toivottavasti kaikki menisi hyvin! Eevert kovasti odottaa pikkusiskoa ja fiilistelee suloisia tyttöjen vaatteita yhdessä äidin kanssa. Sydän heltyy kyllä tähän jo nyt niin holhoavaan isoveljeen.

Ihanaa myös nähdä miten isoveikka ja pikkuveikkain ovat hitsautumassa hyvää vauhtia tiiviimmin yhteen. Tähän vaikuttaa kovasti se, että kesän mittaan meidän vauvasta on kuoriutunut esiin oikea taapero ja näin veljeksille on tullut kokoajan enemmän yhteistä. He ovat toisilleen niin tärkeät, vaikka samalla myös tappelevatkin keskenään kovasti. Hirmuisesti pikkuveikka koittaa mennä isoveljen perässä ja tehdä samoja juttuja. Kyllä me ollaan niin sydänpakahtuneina näistä viikareista joka päivä, niin rakkaat pojat. Ihanaa oli viettää kesä yhdessä perheenä ja saada silläkin tavoin nauttia näistä meidän aarteista ihan ainutlaatuisella tavalla.
Kaikenkaikkiaan, syksyä kohden hyvin ja uteliain mielin!