Unijuttuja.

Kylläpä tasaisen hitaaseen tahtiin putoilee tänne näitä postauksia. Olisi vaikka mitä kirjoitettavaa, pohdittavaa ja päivitettävää, mutta kyllä nyt sen verran tiiviisti tämän äidin huomiota vaaditaan toisaalle, että tämä kirjottaminen jää harmittavan vähälle.
Usein kuitenkin on niitä hetkiä että tekisi nannaa saada purkaa ajatuksen virtaa tekstin muotoon, mutta kun priimaa ei ehdi tekemään, niin jätän usein sitten kokonaan väliin. Mutta ehkä se olisi ihan suotavaa antaa ajatusten toisinaan tulla niinkuin ne on tuloillaan, joten josko saisin tänne jaettua taas ajankohtaisia mietintöjä.
Blogikin kaipaisi kipakasti nimenmuutosta, pitempään onkin ollut eräs nimi ajatusten alla, mutta kokeilempa vielä tätä kautta kysyä, minkälaisen otsikon alle voisi tämän kotiäidin ajatukset kirjata? Vauvanmatka nyt on jo pitkään ollut vähän epäkorrekti nimi, sen loin alkaessani odottamaan esikoista, mutta blogin luonne on jo aikaa sitten kuitenkin muuttunut ehkä lähinnä minun kasvumatkakseni äitinä ja ihmisenä, vaikka toki siihen kuuluu osaltaan lasteni kasvu ja kehitys?
Eli saa ehdottaa!

Syksy onkin tässä jo aika pitkällä ja hiljalleen mekin aletaan odottelemaan joulukuuta, mikä tuo tullessaan isille enemmän aikaa olla meidän kanssa kotosalla, hän on nimittäin tehnyt koko syksyn ankaran pitkää päivää ja ollut arkena paljon poissa kotoa. Viimeviikot ovat olleet muutenkin taas aika tiivistä settiä. Ihan aallonpohjilla ei olla kuitenkaan onneksi oltu, vaikka aika tiukille on paikoitellen vetänyt. Iisak on sairastanut ja tehnyt hampaita, joten yöt ovat olleet huonoja jo tässä jonkinaikaa mikä on näkynyt päivisin uupumisena ja rimanlaskuna. Aika haavoittuvainen on tämä meidän (muutoin kyllä onneksi hyvin toimiva) systeemimme, se ollaan saatu tässä huomata. Joku sairastuminen tai takapakki, niin äkkiä alkaa kinnaamaan ja univelka ja koulukiireet kasaantumaan, tilanteen tasoittuminen ja purku puolestaan vie taas jonkinaikaa ja sitten taas on jotakin mikä kiilaa tämän arkipyörän väliin.
Hampaita sun muuta.

vauvarokko ja sairaalareissu

Arki tekee siis kokoajan hieman aaltoliikettä.
Nyt ollaan siinä vaiheessa että odotellaan taas uusien hampaiden puhkeamista, minkä jälkeen laitan maitobaarin pannaan öisin. Yöimetyksen lopettelua siis tiedossa. Josko sitten hiljalleen tulisi öihin helpotusta, kun hammasurakka olisi taas parin hampaan verran mennyt eteenpäin ja yösyönnit loppuisivat. Tilanne on siis pidempään ollut se, että meillä on nukuttu huonosti, kun molemmat pojat ovat työllistäneet meitä yöherätyksillä aikamoisen tiuhaan tahtiin. Pienemmällä uniin on vaikuttanut hampaat, liikkumaanoppiminen ja läheisyydenkaupuu tai tapa hamuta tiensä tissille heräämisten välillä. Isompaa puolestaan pelottaa ja kaipaa siksi vanhemman läsnäoloa. Ollaan mietitty, että siirrettäisiin Eevert meidän huoneeseemme nukkumaan ja annettaisiin Iisakin nukkua poikien huoneessa itsekseen kun yösyötöt on lopetettu ja yöheräämiset toivottavasti vähentyneet sitämyöten. Tällätavoin voitaisiin taata koko perheelle mahdollisimman hyvät yötunet, vaikka toki taaperon siirtäminen takaisin meidän makkariin hieman mietityttää, saadaanko häntä enää siirrettyä myöhemmin poikien huoneeseen kovinkaan kivuttomasti..?

..jännää kyllä, miten elämä pyörii pikkulapsiperheessä niin kokonaisvaltaisesti nukkuma-asioiden ympärillä. Unen määrä vaikuttaa aivan kaikkeen ja on sellainen lähtökohta, joka määrittää hirveästi arjen laatua. Elämä ja arki on aivan toisenlaista, kun itse saa nukkua edes suhteellisen riittävästi, mutta heti kun unta on alla yhtään liian vähän ja yhtään pidempään  (ja eihän unta ole lasten kanssa tarjolla koskaan liikaa) niin kyllä se alkaa omassa voinnissa ja arjenhaasteissa tuntumaan. Uni ei ole mikään itsestäänselvyys, kertakaikkiaan. Onhan se vähän sama asia kuin että auto ei ihan kulje jos ei ole tankissa bensaa. Yhtälailla ei kukaan jaksa painaa menemään, jos ei ole saanut nukkua ja se on aivan luonnollinen seuraus tilanteeseen. Minusta on hassua, kun toisinaan tuntuu että äiti ei saisi sanoa ääneen väsymystään. Mitäs olet mennyt hankkimaan lapsia jos et sitten jaksa?
Kuitenkin uudesta työpaikasta tai opinnoista saa purkaa vapaasti, ilman että kyyseenalaistetaan.
Kyllähän tässä on valvottu kolmisen vuotta putkeen enemmän tai vähemmän.

Onneksi kuitenkin tähän vähäuniseenkin elämänvaiheeseen sopeutuu ja niukat unet pieni hinta siitä miten suuri siunaus lapset ovatkaan.

Mutta, tosiaan, vaikka yöt ovatkin olleet repaleisia eikä meitä ole nyt hellitty hetkeen oikeilla yöunilla, niin yleisestiottaen tähän perheeseen kuuluu hyvää. Näitä vaikeampia vaiheita tulee ja arki pienten lasten kanssa ei ole joka hetki ruusunpunaista hattaraa. Paitsi toki välillä, mikä riittää, kuten eräs äiti oivallisesti kerran totesi. Ja onneksi nyt ei tosiaan ihan siellä pohjalukemissa olla, väsyttää, mutta ei liikaa. Edelleen meillä on päivissä aika meneväinen buuki, jotenkin on tuntunut ihanalta kun on päässyt vauhtiin näiden kahden kanssa, niin kynnys mennä ja tehdä on madaltunut huikeasti. Alkuun oli opettelua ja rimakauhua lähteä liikenteeseen yksin kera lapsien, mutta nyt olen aika tyytyväinen siitä, että tähän tekemisen meininkiin on tullut rutiinia ja handlaan homman lähteä näiden kanssa itsekseni liikenteeseen, vaikka koko päiväksi. Opettelua se vaati alkuunsa, mutta se kannatti!

Nimittäin tuossa meidän esikoisessa on virtaa kuin pienessä kylässä, joten päivissä täytyy olla paljon aktiviteettia, muutoin mennään pitkin seiniä.

Iisakilla tosiaan tuli viimekuussa puolivuotta täyteen, kehityspostauksetkin ovat olleet nyt tosi myöhässä. Sinne kuitenkin taas kirjaan kuulumisia muistiin millainen puolivuotias meiltä löytyykään, vaikka kaikki tiedot eivät olekaan enää ihan ajantasalla, koska Iisak on oppinut hiljattain ryömimään ja syömään kiinteitä ihan urakalla. Kovin nopeasti liikkumaanoppimisen jälkeen hän onkin alkanut tuntumaan niin paljon isommalta, seuraa äidin ja isoveikan perässä kaikkialle ja käy tutkimassa joka paikan. Tästä se alkaa, suuren avaran maailman tutkiminen.