Aika hissukseen on tullut päivitettyä kuulumisia tänne blogin puolelle. Kaikenlainen asioiden ylöskirjaaminen, sekä laadukkaiden kuvien ottamien kameralla on jäänyt vähemmälle tälläkertaa, kun kädet ovat työtä täynnä näiden lasten kanssa. Harmittaa hieman. Mutta eräs asia onneksi kulkee mukana, nimittäin Samsung, jolla on tullut räpsästyä kuva poikineen aina sillointällöin.
Tähän syksyyn on kuulunut jokapäiväinen ulkoilu. Alkaa hiljallee nämä Jyväskylän eri leikkipuistot tulemaan tutuiksi. Todellakin joka päivä pyritään menemään pihalle kuluttamaan enintä virtaa jota meidän pojussa kyllä riittää. Mielemmämme sen teemmekin, kun ollaan saatu nauttia näin aurinkoisesta ja kuulaasta syyssäästä. Itsekin jo lasten myötä on alkanut kaivata jokapäiväistä ulkoilua, aikaisemmin olen ollut aikamoinen kotihiiri.
Paljon olemme olleet myös poikien mummalassa, josta olemme ihanasti saaneet apuja lasten kanssa. On kyllä kovaamatonta, että samasta kaupungista löytyy tukijoukkoja jotka haluavat osallistua ja auttaa, niitä ei voi olla koskaan liikaa, kiitollisena siis heistä. Eevert viihtyy mummalassa hirmuisen hyvin ja sinne on muodostunut ihan omanlaiset kivat jutut ja rutiinit. Isovanhemmat ovat myös mahdollistaneet että mekin saamme aina sillointällöin yhteistä omaa aikaa.
Päivät ovat työntäyteisiä ja intensiivisiä. Onneksi tässä on hiljalleen oppinut itsekin miten asiat kannattaa tehdä kahden kanssa että homma soljuu. Juuri nyt tuntuu hyvältä. Välillä sitä tulee kyllä päiviteltyä miten raskasta tämä touhu on ja toisinaan mietinkin että saako sitämyöten ympärillä olevat ihan kamalan kuvan lastensaannista. Koska onhan tämä raskasta, valvominen ja väsymys lieveilmiöineen siis lähinnä. Onhan tämä myös aikamoinen henkinen kasvuprosessi omalle itselle. Siitä huolimatta tämä on mitä ihaninta ja mahtavinta mitä olen saanut kokea, eikä lapset ole raskaita, vaan se on tämä vaihe elämästä kun on niin intesiivistä. Tavallaan harmittaa päivitellä ja sanoa ääneen tätä asian toista puolta, mutta toisaalta sitä kaipaa saada purkaa tuntojaan, onhan tämä nyt niin suurin siivu omaa elämää tällähetkellä ja väsymys kaikessa karuudessaan aika shokeeraavaa alkuunsa. Että väkisinkin purkaa tätä ääneen. Mutta kokoajan sitä ihastelee ja huokailee sydänpakahtuneena kiitollisuudesta katsellessaan omia lapsiaan. Välillä tuntuu etten muusta puhukaan kun siitä miten ihania pojat on! Ehdottomasti tämä on siunaavaa, kasvattavaa, antoisaa ja mitä ihmeellisintä. Parempaa mitä joskus haaveilin tai mitä koskaan olisin osannut kuvitella. Arvokas lahja. Että kyllä on paljolla siunattu ja kyllä näitä useammankin huolisi!
Ja nyt kun on saanut kokea kaksi aivan vastakohtaista vauvavuotta, voin sanoa, että vauvavuosi voi olla todellatodellatodella raskas, mutta se voi myös olla hyvinkin iisi ja suhteellisen kivuton. Uhmakin voi varmasti mennä toisilla helpommallakin ohi, kaikki riippuu hirveästi monesta asiasta. Perhetilanteet, olosuhteet ja jaksamisen rajatkin ovat niin tilannekohtaisia.
Että uskaltaisin sanoa, että lasten saaminen muuttaa paljon elämää, mutta onneksi kaikilla se ei varmasti ole niin rajua kuin toisilla.
Teimme myös tässä taannoin parikin reissua kotinurkilleni Tampereen lähelle, Eevert on aina innosta suunnillaan kun lähdemme käymään mummolassa eikä malttaisi istua pitkää matkaa autossa kun haluaisi olla jo heti perillä.
Ollaan myös tehty muutama syksyinen luontoretki laavulle, jossa syöty retkieväät - kaikenmoista tämmöistä pientä siis puuhasteltu koko perheen kesken.
Näköjään kuvia on eniten ulkoa, koska paljon tosiaan ulkoillaan.
Kuvassa näkyvät muuten meidän Britax Motionit ja Bumbleriden Indie twinit. Mutta olen ollut edelleen tyytyväinen, hankinnat vastaavat hyvin meidän vaunutarpeisiin. Bumbleridet olivat todella oiva nappihankinta meille, niillä on paljon käyttöä joka päivä ja juuri en tyytyväisempi voisi olla. Niitä voin edelleen lämpimästi suositella jos tuplille on tarvetta. Kätevää, joskin ei ehkä ihan välttämätöntä, on myös ollut omistaa toiset vaunut. Meillä ne ovat Britax Mobilet, matkarattaat joihin saa kovan vaunukopan tai turvakaukalon, jos liikkeellä on yhden lapsen kanssa. On ratasosaan hätätilassa istutettu molemmat pojatkin.
Ja minä! Vihdoin paria kiloa vaille lähtöpainon, juhhuu. Puolivuotta ja -25 kiloa.
Nämä kilot eivät lähteneetkään niin helposti kuin viimekerralla, joten näiden eteen on täytynyt tehdä rehellistä työtä, vaikka imetys on myös osansa tehnyt. Millään ihmedieetillä en ole ollut ja salireeniä en ole vielä aloittanut. Sen sijaan olen koittanut omaksua hiljalleen liikunnan osaksi jokapäiväistä elämää, mikä on ollut toisaalta luontevaa, koska lasten kanssa ulkoillaan muutenkin. Ja koska olen heidän kanssaan päivät, liikunnan on täytynyt tapahtua heidän kanssaan, joten etenkin kesällä suosiossa olivat vaunulenkit ja kotijumppa.
Isin kanssa on parasta heitellä rannalta kiviä veteen tai lähteä tutkimaan metsää.
Isillä ja pojalla on ihan omia yhteisiä juttuja, yhtenä niistä mainittakoot mielenkiinto numeroihin ja laskemiseen. Eevert laskee kaikenlaisia asioita ja kirjoistakin tutkitaan sivunumerot. Kaikki numerot ja kirjaimet kiinnostavat. Hän on pikkuveikan syntymästä saakka tuntenut isot ja pienet aakkoset ja lukee niitä kaikkialta mistä vain löytää. Hauskaa miten juuri tämä mielenkiinto on ollut hänessä vahvana ja nähtävissä aivan pienestä pitäen. Autot ovat myös edelleen vetäviä. Niin kai se usein pienillä pojilla menee, että nosturit, traktorit ja rekka-autot bongataan jokapaikasta.
Keskustan perhepuisto on kyllä aivan loistava, sinne suunnataan toisinaan kun Eevert pyytää päästä "tinne itoon eittipuittoon".
Iisak on saanut myös alusta alkaen päästä keinujen ja hiekkaleikkien makuun isoveikan siivellä.
Kotona kun ollaan, rötvätään, siivotaan, laitetaan ruokaa, leikitään ja luetaan.
Vaihdetaan vaippaa, puetaan.
Perusasioiden äärellä siis.
Eevertiltä tulee niin hauskoja ihmettelyjä, toteamuksia ja kysymyksiä jatkuvasti että on kyllä hauskaa kun on tälläinen höpöttäjä menossa mukana.
Kauppaan en mielelläni lähde yksin lasten kanssa. Viimeksi kun tein viikon ruokaostokset, reissussa vierähti pari tuntia ja olin hiestä märkä kotiinpäästyäni. Aikamoista kikkailua. Ja huhh, miten monta välivaihetta on yhdessä kauppakäynnissä. Puet lapset, siirrät autoon, ajat kauppaan, siirrät kärryyn, taistelet siitä saako ottaa oman kärryn vai ei, teet ne ostokset..... , hoidat pari tilannetta herra omatahdon kanssa, hyysäät vauvaa, säntäilet edestakaisin hyllyväleissä, vastailet nonstoppina tilpattavan pojan kyselyihin siitä mitä teet, ostat ja mikä tuo on, selität miksi kalat eivät ui kalatiskissä ja miksi niiden suu on auki ja miksi miksi ja miksi, sitten ostokset kassalle, maksat järkyttyneenä viikko-ostosten loppusumman, pakkaat ostokset, kannat koko köörin ja neljä täyttä kassillista autoon kädet hapoilla, viet kärryn kun lapset odottavat autossa ja esikoinen hätääntyy mihin äiti menee, ajat kotiin, nostat lapset autosta ja ensiksi vauvan sisälle, lähdet etsimään taaperoa joka nauraaräkättäen on sillävälin juossut pihalla sinne minne siinäajassa on ehtinyt, sitten toinenkin poika sisälle ja vaatteet pois, sitten ostokset sisälle, sitten itseltä vaatteet, hyysäät vauvaa, vauvalta vaatteet, sitten keksit esikoiselle äkkiä päivällistä jostain, sitten ostokset kaappiin ja siinä lomassa hoitelet esikoisen syömään ja hyysäät hermostunutta vauvaa, ja sitten jatkat ostosten purkua ja sitten imetystä ja sitten loput ostokset jne.
Yliarvostettua käydä yksin kaupassa vai mitä !
Parasta on kuitenkin seurata, miten maailma on suuri ja mielenkiintoinen. Itsekin saanut alkaa oppimaan hetkessäelämistä kun perheessä on tällainen pieni hetkessäeläjä, joka muistuttaa jatkuvasti siitä, miten pienistäkin asioista ilahdutaan, iloitaan ja nautitaan.
Hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti