torstai 20. helmikuuta 2014

trendisairaana

Vielä palaan aiheeseen refluksi. Luin yhdestä blogista refluksilasten vanhemmista, joille taas joku empaattinen lääkäri oli kuitannut lasten oireilun ja refluksin että "se nyt on sellainen trendi". Piiiiikkasen mulla kiehahti ja oma turhautuminen sekä suuttumus omasta saamastamme kohtelusta pääsi samantien valloilleen ja tuon tapahtuman kirvoittaman syntyy nyt tämä teksti jonka toivoisin koko maailman lukevan.

KUKA VANHEMPI HALUAA TEHDÄ LAPSESTAAN SAIRAAN VAIKKA SE KUINKA OLISIKIN "MUOTIA" ?? Minä en ainakaan huvikseni ole maksanut yksityisistä lääkäreistä köyhällä yhden kotiäidin ja yhden opiskelijaisän budjetilla ilman vakuutusta hakiessani epätoivoisesti 1kk vanhalle vauvalleni apua ympäri Suomen. En huvikseni ole vienyt monta päivää putkeen huutavaa kääröä päivystykseen kerta toisensa jälkeen vaikka lääkärit nauravat pihalle. En huvikseni ole öisin väsyneenä tuntikausia etsinyt netistä tietoa ja ottanut yhteyttä eri lääkäreihin selvittääkseni mikä meidän pienellä vauvaraasulla on. En huvikseni ole ollut tiukalla ruokavaliolla, jotta mun lapsella olis parempi olla. En ihan huvikseni ole maksanut apteekin yli 50€ hintasista korvikkeista ja muista kalliista lääkkeistä, jotta meidän poika ei olis niin kipeä. En ihan kantamisen ilosta oo kannistkellu meidän pientä huutavaa vauvaa pytyasennossa päivä- ja yökaudet, koska makuuasennossa oksentaminen pahenee. En huvikseni ole öisin noussut paijaamaan kivusta itkevää vauvaa 15min välein viikkokausia. En huvikseni ole ollut itse syömättä ja käymättä vessassa, kun en ole halunnut laskea vauvaani makuuasentoon jossa kivut pahenee ja itku on sydäntä raastavaa. En huvikseni alussa haaveillu siitä, kumpa mekin jossain kohtaa saatais elää normaalia vauva-arkea ja tehdä normaaleita vauvaperheen asioita, sen sijaan että hoivataan hyvin kipeää poikaa kotona päivät pitkät. En huvikseni ruvennut ajattelemaan, että meidän lapsella ei taida olla kaikki kunnossa ja pelkäämään mitä kamalaa on mahdollisesti vialla. En ihan huvikseni pelännyt, millon tulee päivä että joudutaan viemään oma lapsi sairaalaan, koska toinen menee vaan kipeemmäks ja kipeemmäks eikä mitään osata tehdä. En huvikseni itkenyt ja pelännyt. En edelläänkään ihan huvikseni kato joka karkkipussinkin ja ruuan tuoteselosteita etten vaan omalla syömiselläni tee lastani kipeäksi. En huvikseni... en todellakaan.

Hei haloooooo, kuka ihan huvinvuoksi, diagnoosien tekemisen ilosta tekee lapsensa sairaaksi? Kuka tervejärkinen vanhempi ikinä teksisi sellaista?

Onko kyse sittenkään trendisairauksista, vai siitä että näitä sairauksia tunnistetaan ja ymmärretään nykyään paremmin ja lasten selittämättömälle kipuitkulle ja oksentamiselle on ymmärretty löytää syy - allergiat ja refluksitauti. Kyllähän niitä diagnooseja sitten ilmenee, kun niitä osataan tehdä. Eikö se ole päivän selvää, että silloin ne yleistyy. Eiköhän näin ole ollut jokaisen sairauden kohdalla. Tästähän pitäis vain olla kiitollinen että näitä lapsia pystytään nykyään hoitamaan, eikä syyllistämään vanhempia, että hei tekin haluatte olla muodikkaita ja hankkia lapsellenne tämän ah niin trendikkään refluksidiagnoosin. Minun isäni huuti vauvana kuulemma koko ensimmäisen elinvuotensa, aina itki, aina piti kaintaa, aina vaan huusi huusi ja huusi. Isovanhemmat, jotka asuivat Itä-Suomessa, matkustivat lopenväsyneinä kuuluisan lastenlääkärinkin Arvo Ylpön vastaanotolle Helsinkiin, koska eivät tietäneet miksi heidän lapsensa on niin kipeä, eikä kukaan lääkäri osannut auttaa. Myöskään tämä arvostettu lääkäri ei keksinyt syytä, ja kipu jäi vaille vastausta. Ei mikään ihme, että isäni huuti ja valvotti koko vauva-aikansa, sillä silloin kun maitoallergiaa alettiin ymmärtämään, hän lääkärinä tajusi jättää maidon pois ruokavaliostaan ja "kumma juttu" että koko hänen elinikänsä kestäneet kivut ja vaivat loppuivat. Eikö siis ole vain upea juttu, että näitä diagnooseja osataan tehdä ja pienten lapsiraasujen ei tarvitse kärsiä aina kivuista niinkun ennenvanhaan?

Voitte kuvitella kuinka pahalta tuntuu, kun hätää sydän täynnä oleva vanhempi vie oikeasti hyvin kipuisen lapsensa vastaanotolle ja lääkäri sanoo, että "Hei, tää on varmaan teidän ensimmäinen lapsi. On ihan normaalia että vauvat itkee, ja pulauttelee." tai "Tää on nyt sitä kolmen kuun koliikkia". Voin kertoa omalla kokemuksella että ei tunnu kovin hyvältä (lievä ilmaus), kun on kantanut kurkkuputkella kivusta kirkuvaa vauvaa päiväkaudet PUTKEEN. Vauvaparkaa, joka oksentaa sitä tahtia, ettei siivoomaan ehdi. Enkä edes liioittele. Voin kertoa, että tuntuu järkyttävältä semmonen kohtelu. Muistan alussa sen tunteen että vieläkö yli 2 kuukautta pitäisi kestää tätä, että lääkärit ehkä mahdollisesti uskovat, että ei voi olla mitenkään mitään pelkkää koliikkia (eikä ollutkaan).
Vaikka ne lääkärit eivät ymmärtäisi tilannetta niin jos lapsi on noin kipeä silloin ei saisi olla kyse tahtojen taistosta ammattitaitoisen lääkärin ja ensimmäisenlapsen vanhempien välillä, tai välinpitämättömyydestä, vaan silloin pitäisi reagoida tavalla tai toisella.

Vanhempia pitää kuulla! Vanhemmat ovat lapsensa tulkkeja. He viettävät lapsen kanssa 24/7 aikaa, hoitavat, näkevät kivun, hädän ja tilanteen, oli kyse mistä tahansa. Vanhemmat tuntevat lapsensa luonteen ja käytöksen parhaiten, he tietävät milloin on joku hätänä. Myös lapsen itkun vanhemmat oppivat tulkitsemaan. Tuntuu järkyttävältä miten niin monet vanhemmat TYRMÄTÄÄN, suoralta kädeltä. Vanhempana tuntuu kamalalta nähdä oman lapsen hätää ja kärsimystä lääkäreiden teilatessa vanhempien kokemattomuudella ja vainoharhalla tai muotidiagnoosien perässä kulkemisella. KUKAAN ei auta, mistään ei saa apua. On vain oma hätä ja kipeä lapsi ja vanhemman vastuu, että olen ainoa, joka tämän raasun asiaa voi ajaa. Eihän se lapsi lähde netistä selvittämään tai lääkäreiltä tivaamaan apua. Se on vanhemman tehtävä. Välillä toivoisin olevani lääkäri, joka oikeasti olisi IHMISIÄ varten. Vaikka lääkäri ammattinsa puolesta tietäisi paremmin asioista, niin silti olisi tärkeää että tässä ammatissa jossa autetaan ihmisiä, kuultaisin edes heidän lauseensa loppuun, ennenkun lähetetään kotiin. Jo synnytyssalissa äitinä tiesin, että vauvallani ei ole kaikki hyvin. Vaikka en ollut viettänyt hänen kanssa päivääkään. Vauva hengitti katkonaisesti ja oudosti ja kysyin heti monta kertaa, että onhan kaikki hyvin, miksi vauva hengittää noin oudosti. En meinannut millään uskoa henkilökunnan tyynnyttelyä "vauvat hengittää vähän erilailla". Ei kauaakaan, kun lapseni vietiin teholle vaikean hengityksen ja värin sinertelyn vuoksi.
Vanhempia voisi kuulla enemmän. Aikuinen osaa vaatia tarvittaessa apua, pieni lapsi ei, silloin se on lapsen vanhempien tehtävä toimia välikätenä.

Voin kertoa myös kuinka uskomattomalta tuntuu, kun aloitin maidottoman imetysdieetin, ja Eevertin vointi muuttui aivan dramaattisesti hyvään suuntaan ( - tästä voimme jo päätellä jotain asiayhteyksiä?!) ja jatkoin tietenkin onnesta soikeana tätä diettiä. Kerran lääkärin kehotuksesta palasin normaaliin ruokavalioon nähdäksemme, kuinka käy. Seuraavana päivänä kaikki palasi entiseen huutoon ja oksentamiseen. Olin aivan vakuuttunut lehmänmaitoallergiasta. Jatkoin tämän jälkeen maidotonta, sittemmin munatonta, naudatonta ja soijatonta ruokavaliota ja Eevert näiden kaikkien ruoka-aineiden jäädessä pois, oli normaali, hyvinvoiva ja iloinen lapsi. Kivusta ei tietoakaan ja refluksi helpottui huomattavasti. Dieettiä ja onnea jatkui 3kk ja vuodenvaihteessa olimme jälleen lääkärissä asian tiimoilta, kun Eevertille ruvettiin tekemään maitoaltistusta, jotta saataisiin mustaa valkoiselle Kelan korvauksia varten. Vastaanotolla lääkäri nauroi mulle kun sanoin että oon ollut tällä dieetillä ja se on auttanut. Hän sanoi että "Eeeei, höpöhöpö, ei sun tartte missään imetysdieetillä olla, se on ihan turha". Toisti tätä monta kertaa. Oltiin siinä kohtaa Laurin kanssa että WOOOOT?! Mietimpä vaan siinä mielessäni, että missä on ammattitaito ja ymmärrys.
Jos lapseni tulee todistettavasti erittäin kipeäksi kun juon yhtään maitoa, niin enhän mä silloin sitä hyvänenaika voi käyttää! No, sittemmin samainen lääkäri oli hyvinkin hiljaa, kun Eevert sai 5ml lääkeruiskulla maitoa, ja rakkulainen ihottuma ja kaaressa oksentaminen alkoivat suunnilleen välittömästi. Sittemmin he hyvinkin mieluusti kuuntelivat meitä ja alkoivat puhumaan että teidän lapsella taitaa olla ihan sellainen refluksitauti. (Oltiin että aijaa, tiedettiin tämä jo 5kk sitten..) ja he tekivät lähetettä pH-rekisteröintimittaukseen, jossa refluksia tutkitaan ja todetaan, jonka jälkeen voidaan miettiä hoitoa ja mahdollista lääkitystä.

Tähän väliin mainittakoon, että yksityisellä lääkärillä kävimme tämän kivisen taipaleen alkupuolella, jolta saatiin kaikista akuuteimpaan hätään happosalpaajalääke refluksia hillitsemään ja ohje jättää mun ruokavaliosta maito pois ja vaihtaa apteekista ostettavaan maidottomaan erityiskorvikkeeseen. Tämä yksityinen lääkäri oli heti refluksin ja maitoallergian kannalla ilman että mun täytyi omatekemän diagnoosin kanssa sinne mennä. Tässä kohtaa joku trendisairauksien vastustaja voisi ajatella että menimme ja maksoimme yksityisestä lääkäristä saadaksemme tuon ihanan muotisairausen leiman - refluksi ja maitoallergia.
Kyllä, niin menimme, menimme lääkärille, josta olimme kuulleet että hän OSAA TUNNISTAA ja HOITAA refluksia. Saimme tämän lääkärin nimen muilta yhtä kivisen tien läpikäyneiltä vanhemmilta. Menimme hakemaan apua paikasta, jossa meitä kuullaan ja otetaan tosissaan.
Diagnoosia en olisi pojalleni toivonut, en toivonut että oma poika olisi sairas ja allerginen. Toivoin että saadaan diagnoosi, jotta kivulle löytyy syy ja selitys. Jotta saadaa hoitoa ja apua pienelle raasulle.

Refluksi on kamala tauti. Se on todella TUSKALLINEN tauti, jossa lapsi kokee aikuisellekkin kovaa kipua. Voitte kuvitella että tulehtuneeseen ruokatorveen nousee minuutin sisällä monta kertaa kitkerää polttelevaa mahanestettä. Päivässä noita nousuja tulee sadoittain. Mikään muu ei auta kun nieleminen ja pystyasento. Makuulla ollessa mahaneste seilaa jatkuvasti ruokatorvessa. Kivusta menee ihan jäykäksi, se on ihan kärsimystä. Kyllä on ONNI että tällästä voidaan nykyään, edes jollainkeinolla helpottaa. On kyllä hyvä, että näitä diagnooseja osataan tehdä ja tätä osataan tunnistaa paremmin. Refluksi voi olla rakenteellista tai allergista. On mahtavaa, että maitoallergiakin osataan tunnistaa ja maidottomalla korvikkeella voi vauvan kivut hellittää. On niin hyvä, että vanhemmilla on lisääntynyt tietämys asian tiimoilta, kun näistä puhutaan enemmän ja useampi lapsi saa avun. Kyse on lapsen parhaasta.

Miettisin siis kaksi kertaa onko kyse trendisairaudesta ja muotivillityksestä.

Onko joku muu kokenut joutuvansa ajamaan oman lapsensa asioita vaikeimman kautta? Onko jollain muilla kokemusta lapsen allergioista tai refluksista? Olisi kiva kuulla mitä ajatuksia teillä tästä heräsi ylipäätään, vaikkei omakohtaista kokemusta olisikaan.


8 kommenttia:

  1. Hei, paljon olen blogeista tätä refluksiasiaa lukenut, ja koska sinä tunnut kivisen tien kautta asiasta paljon tietävän, niin osaatko sanoa miksi maitoaltistus pienelle on tarpeen tehdä, jos imettäväiset äiti saa omalla maidottomuudellaan oireet pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :) Hmm no ihan kaikille se ei olekaan välttämättä tarpeen jos äiti imettää lasta esim yli vuoden ikään. Suurimmalle osalle kuitenkin tarpeen, ja voin vastata miksi meillä oli. Suurin syy oli se, että maitoallerginen lapsi ei siirry normaaleihin maitotuotteisiin vuoden iän paikkeilla, niinkun muut lapset ja tämäntakia suositus on, että maitoallergiset lapset käyttävät korvikemaitoa 1,5-2v ikään saakka. Korvikkeeseen pitää siis jokatapauksessa jossain kohtaa siirtyä ja sitä varten tehdä altistus sitten myöhemmin, eli voi olla helpottavaa tehdä se pois alta. Toinen syy on se, että jos pelkää että oma maito hupenee tai ei halua imettää taaperoksi asti, niin on sitten mahdollisuus korviikkeeseen ja korvauksiin, koska altistukseen pääseminen ei tapahdu kovin nopeasti. Mutta kolmas ja suurin syy meillä oli muut allergiat, joiden takia pikkuhiljaa lopettelan parhaillaan imetystä ja siirrytään tässä kohtaan korvikemaitoon. Eevert reagoi niin moniin ruoka-aineisiin, että on välillä mahdoton selvittää, onko allerginen reaktio hänen syömäästään ruuasta, vaiko mun syömästä. Se on aika mahdoton välillä selvittää mistä joku reaktio tulee, ja kun Eevert on kohta pelkällä korvikkeella, niin sitten on helpompaa kun ei tartte syynätä molempien syömisiä ja toimia salapoliisina kun vaan yhden ihmisen ruokalistan kanssa..:) Ja täytyy sanoa, että siksikin oli hyvä että tehtiin altistus, että on sitten mustaa valkoisella, kun kaikki lääkärit ei tosiaan uskoneet että pojalla on maitoallergia eikä saatu apua, ennen kun se paperilla luki (karua)

      Poista
  2. Oi kuinka tutun kuulosta. Mun on pitäny monta kertaa kirjotellakkin meiän Pimun (s.04/13) refluksista mutta en oo vielä saanu aikseks tehtyä siitä postausta, sitä on jotenkin vaikee alottaa ja miettiä miten asiat kirjottaa fiksusti.

    Heti ensi imetyksen jälkeen Pimu pulautti ja sama kaava jatku vielä sairaalassa. No toisaalta ymmärrän että siihen ei heti reagoitu muutakun sanomalla että jotkut vauvat pulauttelee enemmän. (Nyt mulla alkais tulla niin paljon tekstiä että mun on ihan pakko miettiä mitä kirjotan ettei tähän tuu kauheeta romaania :D)

    Käytiin ekan kerran yksityisellä kun Pimu oli muistaakseni 3vko, sillon alotettiin maidonsakeuttaja joka auttokin sen verran että ihan kaaressa ja paineella oksentaminen loppu, mutta reilua pulauttelua oli silti vielä. Koitettiin myös gaviscon ja kaks eri happosalpaajaa oli kokeilussa, kiinteet alotettiin 3kk iässä. Nyt vihdoin 10kk ikäsenä voi sanoo että pulauttelu on loppunu!
    Kerran on yksityisellä sanottu että se on vähän sellanen trenditauti. Ymmärsin sillon lääkärin pointin kun se sano ton, kun hän sitten vielä totes että lääkärinä hänen tehtävänsä on selvittää mistä pulauttelu johtuu. Ymmärrän siis että googlen kauttakin kun melko paljon löytyy jo refluksista tietoo, että varmasti osa vanhemmista diagnosoi hieman liian hepposasti koliikkivauvansa refluksilapseks, toivoen helpotusta itkuun. Lääkkeitä kun ei kuitenkaan kannata alkaa turhaan syömää,niin sillä ymmärrän että lääkärit ei ihan samantien kaikissa tapauksissa läväytä refluksi epäilyä pöytään, mutta se on kyllä ihan totta että kun lapsella on oikeasti joku hätä niin melko usein sen vanhempi tietää. Ei sais silti vähätellä vanhempien mielipiteitä ja kokemuksia mitä he kertoo.

    Jään seurailemaan sun blogia, jos kiinnostaa niin tuut kurkkimaan http://perhearkea-anna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että teillä on noin hyvin sitten kuitenkin helpottanut. Jes!:) Ja joo, onhan siinäkin pointtia, että jotkut vanhemmat varmasti on tosi helposti laittamassa koliikki-itkut refluksin piikkiin, nyt kun yleisestiottaen on refluksista pidetty enemmän ääntä. Kurjaa on kuitenkin, että ne joilla on todellinen hätä saatetaan (jopa usein) teilata ja refluksista tehdään "koliikkia". Mutta tosi hyvä että lääkärit koittaa just muodostaaa kokonaiskuvaa ja objektiivisesti tarkastella tilannetta. Henk koht toivoisin kuitenkin että he ottaisivat juuri näitä vanhempien mielipiteitä ja kokemuksia enemmän huomioon, että eivät kuulematta päätä jo etukäteen että ei tällä lapsella mitään refluksia voi olla.
      Ja mukavaa että jäät seurailemaan, ja toki tuun teitäkin kurkkimaan! :)

      Poista
  3. Täällä aivan sama tilanne maitoallergia ja refluksi. Meille oli tuo allergia jo esikoisen kautta tullu tutuksi,mutta tää refluksi oli ihan uutta. Esikoienen ei pulautellut juuri ollenkaan. Sairaalassa jo lensi kaikki maito mitä oli syönyt niin aina kaaressa pihalle ja ihmettelin sitä. Lapsi sai tulehduksen jota hoidettiin teholla, missä hän oli nenämahaletkussa,kun ei jaksanut itse enää imeä. Sieläkin sama jatkui. Kaikki ruoka mikä letkusta laitettiin lensi useimmiten pois...vielä enemmän ihmettelin kun kukaan ei välittänyt asiasta mitään. Kaikki oli niinku mitään ei olisikaan, ikään kuin ei olisi huomannut koko oksentelua.
    Lapsi parantui ja pääsi kotiin,mutta sama jatkui. Me ihmeteltiin että onko hän nyt sitten terve niinku meille sanottiin, kun mikään ei pysy sisällä! Neuvolatäti kotikäynnillä sanoi heti,että hänellä on ihan selvä refluksi.
    Lääkäristä määrättiin caviskonia ja maidon sakeuttajaa (samassa kun todettiin myös se maitoallergia), mutta apua ei ollut. Nyt vauva on 5kk ja on alotettu kiinteät jo ihan reippaalla otteella (sanottiin että auttaa refluksiin) mutta edelleen pulauttelee, välillä lentää kaaressa kaikki ja välillä lentää vähä vähemmän,mutta jatkuvasti jotain tulee. Nyt alotettiin taas caviskoni jos jostaki jo olis apua.
    Meidän pitää kauheasti vakuutella aina tosta refluksista sen takia että poitsu on niin iso kokoinen ja pulska, kun yleensä refluksi lapset on melkein ennemmin alipainosia.

    Mistä te saitte apua refluksiin? Mikä auttoi???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ompa inhottavaa, että sairaalassa ei tuommoseen oksenteluun kiinitetty huomiota!!! Eihän se ihan "normaalia" ole että kaikki lentää maito pihalle!! Möyh. Mutta ihanaa että neuvolasta eivät sivuuttaneet tilannetta :)

      Joooo meillä NIIN sama, että pitää vakuutella refuksista pojan painon takia, kun eivät kaikki lääkärit usko että on refluksia, kun paino menee yläkäyrillä. Meillä on kuitenkin tähän erittäin hyvä selitys, koska Eevert söi kipuunsa! Kokoajan! Nieleminen autto selvästi, kun ruokaa nousi ylös, niin maitoa jatkuvasti nieleskelämällä sitä koitti saada alas. Toki myös tissi oli lohdutuksena kipuun, ja Eevert roikku tissillä päälle nelikuiseks käytännössä kokoajan yötä päivää. Oli jatkuvasta syömisestä ihan ruokaähkyssä. Kun lopetettiin yösyöttö ja vähensin muutenkin imetystä ja otettiin syömiselle selvät ruokavälit, niin painoa nousi viimekuussa vaan 60g ja sitä nyt alettiinkin tarkkailla ja vihdoin lääkäriki oli sitä mieltä että johtuu varmasti runsaasta oksentelusta vähäinen painonnousu..

      Mekin kokeiltiin gaviscon - ei yhtään apua ja maidonsakeuttaja - ei nimeksikään apua. Pahimmat huudot ja kivut jäi pois, kun saatiin yksityisen lääkärin määrämä happosalpaaja, jota käytettiin 2kk ajan kun ruokatorvi oli ehtinyt tulehtua jatkuvasta oksentelusta. Lääkityksen purku sujui ongelmitta, eli ei ollut sitten ton ruokatorven parantumisen jälkeen eroa käyttikö lääkettä vai ei, pulautteli ja oksenteli yhtälailla. Kiinteiden aloitus maistattelemalla 3kk iässä pahensi aluksi asiaa, koska Eevertillä oli muitakin allergoita jotka aiheutti tota refuksia. Mutta 5kk iässä tuli suurin helpotus, koska rupesin antamaan kiinteitä reilulla kädellä, eli 5krt päivässä ja silloin refluksi huomattavasti helpotti. Annoin ja annan edelleen puurot sun muut mahdollisimman "karkeana" ja kiinteänä ja tämä tosi kiinteä ruoka pysyy aika hyvin sisällä. Löysät piltit ja vellit sun muut lentää edellee kaaressa helposti, mutta tosi tuhti puuro ja itsetehdyt tuhdit soseet pysyy aika hyvin sisällä, eli meillä lopulta kiinteät ovat hillinneet tuota pulauttelua :) Oon myös sitä mieltä että vauvan kasvaessa meillä helpottanut senkin takia, että Eevert on enemmän pystyasennossa, jolloin ruoka ei niin helposti pulahda pihalle. Ja edelleenkin aina röyhtäytetään, koska ollaan huomattu että jos ei ole röyhtässyt niin pulauttelee enemmän. Eli mun vinkkini ois antaa puurot ja soseet mahdollisimman paksuna. Mä teen siis puurostaki niin kökkäreistä että itekkään en tykkäis syödä niin paksua. Onneks Eevertille maistuu karkeempiki ruoka :D

      Toivon kyllä teillekkin helpotusta tuohon!!!! <3

      Poista
    2. Itse oon alkanu epäillä juuri samaa ton painon suhteen että syö kipuunsa (5kk 70cm 9320g). Toki on esikoinenkin iso kokoinen,mutta ei nyt ihan näin iso kuitenkaan.
      Tänään kokeilinki antaa paksumpaa ruokaa niin tuntui että auttoi, tosin on sitä gavisconiakin jatkettu :) Poitsu on vaan hirmu itkuherkkä, ei viihdy yhtään lattialla leikkien, vaan jatkuvasti sylissä, mutta sylissähän on pystyasennossa toisin kuin lattialla. Eipä kyllä viihdy sitterissäkään vaikka sen nostais pystympään. Tuo haastetta aika isosti elämään, kun on kuitenkin tuo esikoinenkin (3v) joka kaipaa huomiota.
      Iso kiitos vastauksestasi ja vinkeistä!

      Poista
    3. Eipä mitään ILO jos voin olla jotenkin avuksi :)
      Toosi hyvä jos tuntui, että ois tuhdista puurosta edes vähän apua, sekin jo jotain! :) Ja veikkaisin että tosi paljon auttaa sitten kun lapsi oppii itse istumaan. Meilläkään ei Eevert mahallaan jossain kohtaa lattialla viihtynyt yhtään, kun pahensi refluksia. Mutta tosiaan nyt näittten todella kiinteiden kiinteitten ja istumisen/pystyasennon myötä saatu helpotusta.

      Poista