tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvästi vuosi 2013, tervetuloa seuraava!


On aika jättää vuosi 2013 taakse. Sanomattakin selvää, että kulunut vuosi on ollut elämäni ehkä onnellisin, mutta toisaalta myös rankin!
Elokuun 9. päivä meidän hartaasti odotettu pieni pojumme saapui maailmaan, ja hänen mukanaan suunnaton ilo ja onni, joka on tullut jäädäkseen meidän elämään.


 

Tässä on se hetki, kun toimme pienen nyyttimme ensi kertaa kotiin. Ensin ihasteltiin nukkuvaa ihmettä turvakaukalossa, ja sitten nostimme meidän sängylle nukkumaan. Ilo siitä, että siinä meidän pieni rakas poju johon saamme alkaa tutustua. Rakkaus oli suurta jo silloin, enkä käsitä miten se on voinut vaan kasvaa ja kasvaa.


Vuosi oli mullistava siksikin että minusta tuli ensikertaa ÄITI.
Asia josta olin haaveillut, äitiys. Saada olla jotakin varten, jollekkin tärkeä, jollekkin turva. Olla jonkun pienen oma äiti. Osoittaa oma huolenpito ja rakkaus jollekkin.
Nautin tästä uudesta osastani. En tiennyt että rakkaus voi olla näin valtavaa.
Äitinä oleminen tuo niin paljon iloa, toisaalta oon saanut myös huomata, miten oma sydän voi särkyä niin pienistäkin asiosita. Pienen ihmisen hädästä, tai kivusta..
Voivoi, mitenköhän sitä kestää katella kun lapset on joskus isoja ja töpeksii ja elämä kolhii :D



Elämä sai myös uudet aikataulut, joita johtaa meidän pikku boss.
Asiat tapahtuvat SILLOIN kun hän haluaa, eikä niin kuin äiti tai isi suunnittelee.
Aika on pysähtyneempää kuin ennen, vaikka se samalla kiitää liian nopeasti!

   


 

Meidän elämä on pyörinyt kuluneenä vuonna paljon oman pienen perheemme ympärillä. Mutta vuoteen on mahtunut paljon muutakin, koin mm. raskauden. Tiedän nyt miltä tuntuu pienet potkut mahassa, opin mitä on TUKALA olo, unettomat yöt, tiedän miltä näyttää oma kasvava maha josta on ylpeä vaikka samalla ahdistaa kun ei keksi mitä pukea päälle. Tiedän että synnytys SATTUU ;D 

Tänä vuonna leikkasin ja värjäsin satoja hiuksia, kun opiskelin kampaajaksi hiusmuotoilukoulussa, joka oli ollut suuri haave (tosin valmistuminen jäi kuukauden päähän sairasloman takia :D ) Sain myös uusia tuttavuuksia ja nautin jokaisesta ystävästä joka oli jo mun elämässä. Mökkeilin ja laiskottelin ja SÖIN enemmän kun koskaan. Tehtiin pieniä reissuja Laurin kanssa ja olin onnellinen mun aviomiehestäni, jonka kanssa ollaan tunnettu teinistä saakka. Paranee vaan! Aika paljon on ollut koettavaa ja nähtävää. Vuoteen mahtui myös haastetta, kriisiä ja vastoinkäymisiä itkuineen ja epätoivoineen raskauden aikana ja vauvan synnyttyä. Niiden myötä oon saanut oivaltaa uutta elämästä ja oppinut kieltämättä arvostamaan monia asioita eritavalla. Kiitollinen olo kun saa uusin silmin nähdä asioita. Kiitollinen olo kuluneesta vuodesta.


<3








2 kommenttia: