IISAK

Iisakin nimivalinta oli tosi selvä homma, vaikka me ei koskaan aiemmin osattu tulla kuvitelleeksikaan kyseistä nimeä meidän pojalle.
 Itseasiassa, emme olleet edes törmänneet koko nimeen edes silloin kun mietimme Eevertin nimeä.
Enkä myöskään ollut törmännyt nimeen sitä ennenkään.
Nimen takana onkin hauska pieni tarina, joten haluan kertoa, miten toisesta pojastamme tuli juuri Iisak.

Kun kuulimme odottavani toista poikaa, aloimme heti miettimään hänelle nimeä. Meiltä oli jäänyt Eevertin ajoilta yksi hyvä ja potentiaalinen nimikandidaatti jemmaan mahdolliselle pikkuveikalle, mutta se ei kuitenkaan tuntunut tälläkertaa nappinimeltä. Toivoimmekin, että tulisi vielä vastaan joku toinen, josta olisimme enemmän innoissamme, mutta ajattelin silti epäluuloisena että uutta nimeä tuskin voisi tulla enää vastaan, koska olimme jo kerran olleet vaikean nimivalinnan edessä ja kaikki meidän makuun sopivat poikiennimet nostettiin varmasti jo silloin pöydälle. Viimekerralla kun kuitenkin selattiin läpi nimikirja jos toinenkin, netin keskustelupalstoja, puhumattakaan vuosien pohjatyöstä mitä omista lapsista haaveilleena olin jo nimien suhteen tehnyt.

..Kuitenkin talvella, kun asuimme vielä vanhassa kodissa, rukoilimme yhdessä Laurin kanssa että Jumala johdattaisi meitä masussa kasvavan vauvan nimivalinnassa. Rukoilemme usein, että Jumala johdattaisi meidän elämää, koska Hänellä on meitä varten hyvät ja viisaat suunnitelmat. Tälläkertaa sitten rukoiltiin niinkin hassua pientä asiaa, että löytäisimme vauvalle hyvän nimen. Sellaisen nimen, joka olisi merkitykselinen juuri tälle pojalle, ei kovin yleinen, lisäksi sopivasti meidän makuun miehekäs ja mistä me olisimme erityisen innoissamme.
Yhden kerran rukoiltiin näin, ja unohdettiin koko asia.

Erään kerran, kun alkukeväästä pohdin taas pojan nimeä, mieleeni tuli Iisak. En muista missä hetkessä nimi tuli mieleeni, mutta sen muistan että se tuli mieleeni ihan kirkkaana ja selkeänä, vaikka en ollut ikinä osannut tulla ajatelleeksikaan kyseistä nimeä.
Iisak - jäin mutustelemaan asiaa.

Aikani asiaa mietittyäni ajattelin, että tämähän on sitä parempi, mitä enemmän tätä mutustelen. Nimihän on itseasiassa juuri sellainen, joka täyttää kriteerit ja mistä me tykätään. Muutaman viikon pidin nimen omana tietonani, jonka jälkeen ehdotin sitä varovasti Laurillekin. Hän oli samoilla linjoilla kanssani ja alettiin ihan innostua, josko tämä olisikin meidän pojan nimi.

Viikko vauvan syntymän jälkeen, tuli Eevertin kummi kylään.
Hän kysyikin, että joko me ollaan päätetty nimi pikkuiselle ja kerroin, että arvotaan tässä kahden nimen välillä. Kerroin Annalle, että ollaan mietitty hänellekin tuttua Eevertin aikaista vaihtoehtoa, mutta on meille tullut nyt yksi toinenkin nimi tähän vahvaksi ehdokkaaksi. Kyseisestä nimestä ei olla kylläkään kenellekään puhuttu, mutta halutaan ehkä tämä nimi pojalle antaa.
Siinä sitten jo kerroinkin, että ollaan mietitty nimeksi Iisakia.
Jännitin vähän Annan reaktiota - onko nimi hänestä hitti vai huti.
En ollut tosiaan koskaan aiemmin keskustellut tästä nimestä kenenkään kanssa, en edes Annan, joka tietää nimimakuni jo pitkältä ajalta. Hänen kanssaan ollaan jo pikkutytöistä lähtien pohdittu mitä nimiä haluttaisiin omille lapsillemme joskus antaa, eikä Iisak ollut koskaan vilahtanut listallani.
Anna ei meinannutkaan saada aluksi sanaa suustaan, kunnes sanoikin kyyneleet silmissä, että oli vain odottanut että päästän suustani juuri kyseisen nimen.
Hän kertoi, että muutama viikko sitten töissä siivotessaan, hänelle oli yks kaks tullut aivan kirkkaana mieleen, että meidän pojasta tulee Iisak, mitä hän oli hieman ihmetellyt, sillä myöskään Anna ei ollut omalla tahollaan ajatellutkaan tuota nimeä koskaan. Kumpikaan meistä ei edes tunne ketään Iisakia, saati sitten että olisimme koskaan keskenämme nimestä puhuneet.
  Anna oli sitten ajatellut asiasta, että ei puhu tästä nimestä mulle mitään ellen itse ota sitä puheeksi - kunnes sitten otinkin.
Tuntui kyllä tosi vahvasti siltä, että meidän pojasta tulee tosiaan Iisak.
Ja miten siisti pikkumuistutus tämä oli myös siitä, jälleen kerran, että Jumala kyllä kuulee meidän pienenkin rukouksen. Jopa itse olin unohtanut koko asian, mutta Hän ei ollut unohtanut. Me pyydettin nimeä, ja sellainen nyt saatiin muistutuksena siitä, että Jumala kuulee ja johdattaa meidän elämää, näinkin pientä yksityiskohtaa myöten.
Ollaan kyllä tosi innoissamme, Eevert ja Iisak.
Saatiin mieluinen nimi, jolla on merkitys, joka ei ole yleinen, joka on meidän makuun sopivan miehekäs ja josta me ollaan ennenkaikkea innoissamme!

Tässä vielä kuvasatoa pienen Iisakin juhlista.

Ihana kuukausi.

Koliikin pitäisi kaiken järjen mukaan olla jo vauhdissa täyttä häkää. Neuvolassa uusi terveydenhoitajamme lupaili näin hymyssä suin, ja koitti vakuuttaa tälle epäluuloistakin epäluuloisemmalle mammalle, että onnea, olette tainneet saada melkoisen tyytyväisen vauvan.
Olin juuri vastannut hänen kysymyksiinsä, että "ei, ei vauva puklaile.. eikä ole iltaitkuja, eikä juurikaan edes kitise, ja ei, ei itke yhtäjaksoisesti tuntia pitempään.. oikeastaan yleensä kun ei itke ollenkaan" Ja joka kohdan perään lisättyäni sanan toistaiseksi, havahduin itsekin, että ehkä tässä ei enää tarvitse olla varpaillaan odottaen kauhusta kankeana, että milloinka se muutaman kuukauden huuto sitten alkaa. Ehkä jo pikkuhiljaa rohkenen sanoa ääneen sen havainnon, mikä on vain päivä päivältä tullut ilmeisemmäksi - meillä taitaa tosiaan olla melkoisen tyytyväinen vauva talossa. Koliikki ei tullutkaan kylään tällä kertaa.
Isommilta itkuisuuksilta ollaan siis vältytty, eikä yön pitkät tunnit ole kuluneet väsyhuuruisessa vauvan huutokanniskelussa. Öisin olemme saaneet nukkua, pienen tissitteijän vierailtua vierelläni maksimiissaan muutaman kerran tankkaamassa. Vauva siis syö ja nukkuu ja tuumailee, kuten terveen vauvan pitääkin.
Olemme niin ihmeissämme, että kotona on näin seesteistä ja iloista - ensimmäinen kuukausi nelihenkisenä perheen on siis takanapäin, ja se on mennyt tosi hyvin.

..Kuten ehkä huomaa, niin me olimme varautuneet pahimpaan, siihen, että vauvan synnyttyä elämä on kuin pommin jäljiltä. Hätäisiä vessareissuja, öisin läpsystävaihto vauvan kanniskelua, itkua, hyssyttelyä, likaisia vaatteita, järkyttävää univelkaa.. Eikä tarvitse varmaan sanoa että ollaan aivan äimänä, että tälläistäkö tämä voi olla. Tai tälläistäkö tämä normaalisti vauvan kanssa on, tämä on niin eri kun vauva itkee korkeintaan nälkää ja paria pierua. 
Meidän ihana kuukausi on ollut aivan vastakohta Eevertin vauvavuoden vaikealle alulle. Tämä on täysin toisenlaista kun refluksin kanssa kamppailu ja kipeän vauvan hoito.

Minäkin olen saanut jokapäivä syötyä, tehtyä ruokaakin, käytyä suihkussa, meikattua, ollaan käyty kylässä, kaupungilla..
Kertakaikkiaan miten ihanaa.

Tämän kuluneen kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä ja takana on niin monia juttuja joista olisi ollut kirjoittamisen aihetta, mutta annoin nyt kuitenkin aikani tämän kaiken uuden äärelle.
Nyt on mukavaa palata päivittelemään tiiviimmin mitä tänne meidän vauvalandiaan kuuluu, joten kerrompa siis ensin hieman takautuvasti, mitä kulunut toukokuu on pitänytkään sisällään.

- Lauri piti vauvan synnyttyä pienen "isyyslomansa", eli oli enemmän kotona samalla kun taputteli viimeset kouluhommansa tältä vuodelta kasaan. Oli kyllä huikeaa että meillä oli täällä isimies apuna niin että saatiin homma pyörimään kahden lapsen kanssa ja sain rauhassa palautua lopputurnauksesta, ennenkuin Lauri sitten viimeviikolla aloitti työt. Vaikka synnytys meni hyvin ja muutenkin kaikki meni hienosti, niin kyllä aikamoinen väsymysaalto pukkasi jossainvaiheessa siitä huolimatta. Hetken jo ehdin säikähtää sitä, kuinka väsyneeksi itseni tunsinkaan, mutta nyt kun oon saanut nukkua ja huilata enemmän, niin huomaa että se ei johdukkaan siitä että arki lasten kanssa olisi niin ylivoimaisen väsyttävää, vaan siitä, että oon kuitenkin kropallanikin aikamoisen urakan tässä kuukausien mittaan tehnyt ja kaikki tuo, sekä loppuraskauden unettomuus kostautui sitten lopulta.



- Paljon kuluneen kuukauden aikana nähtiin tuttuja, jotka halusivat tulla nuuhkuttelemaan uutta tulokasta. Virkistävää itsellekin nähdä niin paljon kaikkia ihania ihmisiä, sekä itsekkin käydä ihmisten ilmoilla. Myös hyvä ystäväni tuli Helsingistä saakka meitä yhdeksi viikonlopuksi moikkaamaan, ja oma perheenikin tuli pitkän matkan takaa täällä vartavasten piipahtamaan.

- Jääkaappi täyttyi vierailuiden myötä herkuista ja ehdin murehtia että keräänkö raskauskiloja raskauden jälkeenkin.
Onneksi kaikesta huolimatta kiloja on karissut yli kymmenkunta imetyksen myötä ja muhkeat muodot alkavat hiljalleen lipua pienen vauvan poskien täytteeksi.





 -  Äitienpäiväviikonloppu vietettiin mun porukoilla. 250km reissu taittui kumpaankin suuntaan oikein hienosti, Eevert tykkää matkustaa autossa ihastellen ohiajavia autoja ja vauvankaan takia ei tarvinnut pysähtyä kuin kerran niskakakkoja operoimaan. Samalla reissulla herkuteltiin koko sakki ABC:lla hamppariaterialla.

- Äitienpäiväaamuna sain nukkua pitkään ja sain syödä hyvän aamupalan kakkukahveineen.
Sen isommin ei sitten juhlistettukaan, koska viikkoa aikasemmin oli mun 24-vuotissynttärit ja siitä viikkoa aiemmin syntyikin vauva. En olettanut saavani kolmantena viikonloppuna peräkäin kukkapuskaa, mutta sain sen sijaan miesväen ehkä vähän läpinäkyvän hätäisesti askarteleman "ainiin nyt pitäis kai olla kukkia, lahja tai jotain.."sympaattisen onnittelukortin "kevätkukkia äidille", heh.
Äitienpäivänkunniaksi olisin myös kovasti halunnut ehtiä postaamaan ajatuksia äitiydestä, mutta en kuitenkaan saanut järjestymään sille aikaa, joten tässä linkki viimeäitien päivän tekstiin, sopii niin hyvin tämänkin äitienpäivänä koettuihin fiiliksiin tuoreena kahden pojan äitinä.




- Ehdin myös miettiä tulevaisuutta ja opiskeluasioita. Hain nimittäin viimehetkellä kouluun keväällä, mutta loppujenlopuksi skippasin pääsykokeen, koska en tässä tilanteessa ehtinytkään siihen tarpeeksi hyvin valmistautua. Tämä harmitti hetkisen, mutta ei kuitenkaan vaikuta mihinkään sen enempää, koska tulevan vuoden olen kuitenkin poikien kanssa kotona. Katsotaan siis ensi keväänä asiaa uudestaan.

- Ollaan tavallisina päivinä tehty asioita mitä mihin on ollut jaksamista ja intoa. Ollaan laitettu terassia kesäkuntoon, ulkoiltu paljon ja tehty retkiä yhdessä lähiseuduille. Täältä löytyy ranta, parikin laavua, leikkipuistoja, pururata, sun muuta mukavaa minne on ollut kiva suunnata tuplavaunujen kokka.




 

- Viimeviikolla Lauri palasi töiden pariin, eli ruohonleikkurin äärelle, joten kauan odottamani hetki koitti - tulevat kuukaudet vietän kolmisteen poikien kanssa.
Rehellisesti sanottuna jännitin tätä siirtymävaihetta todella paljon ja sitä mitä muutos tuo tullessaan.
Ehkä mulla on jäänyt Eevertin vauvavuodensta sellanen tutina polviin, että mietin paljon etukäteen miten handlaan sekä vauvan, että huomiota kaipaavan vilperin taaperon.
Nyt kuitenkin kun vauva on näinkin tyytyväinen, kaikki on mennyt ihmeen hienosti.
Jokaisessa päivässä on ollut "ne hetkensä", kun molemmat tarvitsevat äitiä samaan aikaan, mutta ihmeen luonnollisesti tämä kaikki sittenkin sujuu.
Oma-aika on kutistunut minimistä olemattomiin, mutta ei siinä mitään. Juon aamukahvini hiekkalaatikolla, ja syön silloin kun kerkeän.





- Nimiäisiä juhlittiin viime sunnuntaina ja mennyt viikko kuluikin juhlien alla harrastaen kotiäidin multitasking taitoja: imetystä, siivousta, ruuanlaittoa, syömistä, leipomista, esikoisen viihdyttämistä - tai näitä kaikkia samaan aikaan.

Välillä otti vähän enemmänkin tiukille, mutta siitä selvittiin ja saimme vaivannäön palkinnoksi viettää ihanat, pikkuiset juhlat perheväen kesken meidän Iisak-pojan kunniaksi.
Viikonlopussa oli juhlantuntua enemmänkin, kun edellisenä päivänä kiskaistiin juhlatamineet päälle ja kierrettiin myös parit valmistujaisetkin.

- Nimiäiset olivat meidännäköiset ja sellaiset, mitä toivoimmekin. Juhlat vietettiin kotonamme alkaen ruokailulla, jonka jälkeen oli siunaaminen ja nimen julkistaminen. Lauri kertoi myös hieman nimestä ja siskoni, sekä Eevertin kummi, lauloivat kumpikin yhden laulun.
Tämän ihanan ja kauniin siunaushetken jälkeen, tarjoiltiin kakkukahvit ja vietettiin aikaa juhlaporukalla pientä Iisakia ihastellen.

..Kaikenkaikkiaan, viimeviikot ovat olleet oikeata hetkessä elämistä. Tiedän, että nämä ovat juuri niitä päivä, joita tulee myöhemmin ikävä ja haluan elää ne ihan täysin siemauksin. Vähän väliä todetaan Laurin kanssa toisillemme, kuinka ihanaa on että meillä on nämä pienet pojat ja kuinka tyytyväisiä olemme työmme tulokeen - kahteen hienoon poikaan, heistä on meille niin suuri ilo. Parasta fiilistellä Eevertin hassuja lausahduksia, seurailla hänen oivalluksiaan ja oppimistaan ja on ollut ihana onni nukkua vastasyntynyt nyytti masun päällä - ilman kiireen häivää minnekkään. Olla vaan ja nauttia.

Vauvakuplamoi

 

Nöppösen elämän ensimmäinen viikko on takanapäin ja toinen hyvää vauhtia menossa ja aattelin vähän päivitellä kuvineen miten meillä on mennyt.

 Kotiin! Sairaalasta kotiuduimme parin päivän päästä syntymästä, päivä oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen. Ihanaa kun takapenkillä oli ekan kerran meidän kaksi pientä poikaa ja meillä myös kiitollinen mieli siitä että kaikki meni hyvin tälläkertaa.

 

 Kotiinpäästyämme Eevert nukkui päikkärit, vaikka ei millään olisi malttanut ja me ihmettelimme pientä nyyttiä. Taas vauvan tuoksu talossa, kuinka parasta.

Iltapäivällä kävimme koeajamassa meidän tuplat lämpimässä kevätsäässä.

Ja täytyy sanoa, että oon kyllä tyytyväinen meidän vaunuvalintaan, Bumbleriden Indie Twineihin, nää on varmasti kyllä mun kesäni pelastus. Nämä ovat niin näppärät ja ah niin ihanat.

Matkalla Eevert ihasteli ohiajavia autoja kuten aina, ja keräsi pikkukiviä matkalla, joita kävimme heittelemässä läheiseltä laiturilta järveen. Ja uskomatonta että oli vain kaksi päivää synnytyksestä ja pystyin lähtemään kävelylle!

 Kotona arki on lähtenyt pikkuhiljaa pyörimään ja meillä on mennyt tosi hyvin.

Heti tottakai kädet täynnä hommaa kahden lapsen kanssa, mutta onneksi Lauri pystyy pitämään pienen isyysloman ja olemaan tässä alkuvaiheessa apuna.

Vaikka vauva on tähänmennessä nukkunut hirmu hyvin ja ollut muutenkin tyytyväinen tapaus, niin me ollaan silti nukuttu aika huonosti kun ollaan näinä ekoina kotipäivänä oltu niin häseessä että mitenkä vauvan kanssa kuuluikaan olla. Ihan innoissamme ollaan oltu hösöttämässä kokoajan vauvan ympärillä yöt ja päivät, mutta nyt aletaan jo vähän rauhoittumaan. Meillä ei oo koskaan ollut näin pientä vauvaa kotona ja koetaan siinämielessä ekaa kertaa ihan nämä alkumetrit pienen vastasyntyneen kanssa.
Harmittaa että Eevertin kohdalla nämä hetket missattiin, mutta eipä mitään harmittelemalla voi muuttaa ja ollaan nyt iloittu täysin siemauksin siitä että nyt saadaan tää kokea. Lauri on ollut ihana kun se on halunnut nukkua vauvan vieressä ja pitää öisinkin masun päällä pikkuista nukkumassa. Ollaan kyllä otettu kaikki irti näistä ensihetkistä ja tuntuukin että ite ainakin oon ollut ihan todellisessa vaaleanpunaisessa vauvakuplassa ihihii !

Näissä kuvissa nöpö on viikon vanha.
Hauskaa arvuutella kenen näköä hänessä nyt on. Toisaalta on paljon samaa kuin Eevertissä, mutta kuitenkin hän on yllättävän paljon erinäköinen ja eri oloinen.

Nimikin ollaan jo päätetty, se oli oikeastaan tosi helppoa ja paperikin on lähtenyt maistraattiin.

Nyt vain nimiäisiä suunittelemaan ja panttaamaan nimeä sinne saakka kaikkien jännitykseksi.

Eevert on ottanut pikkuveikan vastaan hyvin. Kotiinlähtöpäivänä Eevertille selitettin vielä kertaalleen, että siinä on pikkuveikka ja että tässä on isoveikka. Eevert osoitti vauvaa ja sitten itseään, tuumasi hetken ja sanoi että "tatti", eli "kaksi". Sen jälkeen hän on ollut tyytyväinen saamaansa selitykseen ja tuumannut toisinaan että "kaksi veikkaa". Vielä ainakaan ei ole mitään erityisiä mustasukkaisuuksia ilmaantunut ja E innoissaan ja ylpeänä haluaa hoitaa ja halailla vauvaa ja mm. huolehtia että itkun hetkellä vauva saa tutin suuhun.

Parina päivänä taisi kuitenkin vähän olla pientä kriisiä muuttuneesta tilanteesta ja silloin Eevert oli vähän vaisumpi ja pohdiskelevainen. Nyt kuitenkin juttu luistaa entiseen malliin.

Jokapäivä on kylässä käynyt ystäviä ja perhettä katsomassa ja nuuhkuttelemassa vauvaa. Ollaan myös paljon ulkoiltu ja tänään tehtiin ensimmäinen pidempi kävelylenkki ja käytiin läheisessä isommassa leikkipuistossa ja syömässä retkieväät rannalla. Nautin näistä päivistä kun koko perhe on koolla, loppukuu tuo muutoksen tullessaan ja parin viikon päästä Lauri lähtee töihin ja mun pitäisi jo handlata tuplamamman kotiduuni. 

Onneksi tässä on tämmöinen pehmeä lasku.. aika paljon mua meinaa kyllä jännittää. Mutta jos vauva on näin tyytyväinen mitä tähän mennessä, niin sitten kaikki varmasti menee hyvin. Ollaan vaan tässä ootettu että milloin se todellinen valvominen ja huutokanniskelu alkaa.. mutta ollaan kovasti toiveikkaita ja kädet ristissä että josko sitä ei tulisikaan tälläkertaa. Eevertin kanssa oli kyllä sellaista extremeä että väitän että kahden tyytyväisen lapsenkin kanssa on helpompaa kuin yhden vaikean refluksikoliikkivauvan. Mutta katsotaan syönkö myöhemmin vielä sanani takaisin, aika näyttää mitä tämä nelihenkisen pikkulapsiperheen arki on.

Ollaan kyllä niin onnesta soikeena nyt näistä meidän pojista, vauvantuoksusta, vaippakaaoksesta, maitomaratooneista, uudesta arjesta.. <3
Näinä päivinä hiljennytään edelleen oman perheen kanssa olemiseen, palailen taas kuulumisten kera kun on aikaa!

Synnytys

Viime perjantaina koitti laskettuaika, mikä ei poikennut muista päivistä juuri lainkaan - ei merkkiäkään vauvasta ja lähestyvästä synnytyksestä.

Olin varautunut että vauva tulee menemään yli lasketun ajan, mutta siltihän se turhautti, varsinkin kun mikään konkreettinen ei antanut paljoakaan toivoa siitä että pääsisin pian synnytämään.

Harmitti, koska olin nukkunut viimeajat niin huonosti ja ollut heikommassa kunnossa, että toivoin hartaasti että ei enää tarvitsisi kauaa odotella.

..No sitähän alkaa tapahtua juuri silloin kuin vähiten odottaa.

Seuraavana aamuna tuli muutama kipeähkö supistus jotka pikkuhiljaa päivän mittaan voimistuivat ja kipeytyivät. Iltaa kohden supistusten säännöllistyessä, aloinkin aavistelemaan että lähtö saattaisi tulla yön aikana, joten laitettiin Eevert varuilta yökylään mummalaan.

Se oli hyvä ratkaisu, koska illalla kasin pintaan, kun pappa tuli hakemaan Eevertin heille, n. 8 min välein tulevat supistukset alkoivat jo kipeytyä sen verran että niissä alkoi olla hieman sietämistä.

Alettiin jo Laurin kanssa varovasti innostumaan, josko tämä olisi se yö,

eikä maltettu käydä nukkumaan, enkä kyllä olisi pystynytkään.

Puolenyön jälkeen supistuksia tuli jo säännöllisinä ja kipeinä alle 5min välein. Pärjäilin kivun kanssa, mutta kun supistuksia alkoi jo tulla 3-4min välein, päätimme lähteä käymään sairaalalla, jotta tiedettäisiin missä vaiheessa mahdollinen synnytys jo olisi. Ajatuksena meillä oli tarvittaessa tulla vielä kotiin, koska halusin olla avautumisvaiheen ilman kivunlievityksiä, ja kotona rentoutuminen ja keskittyminen olisi helpointa.

Sairaalalla oltiin kahdelta ja synnytys vauhdissa. Olin melkein 3cm auki ja kanava kokonaan kadonnut, joten päästiin saliin. Juuri ennen saliin siirtymistä lapsivedetkin menivät spontaanisti - oltiin innoissamme, täältä ei lähdettäisi ilman vauvaa. Parin tunnin ajan puuskuttelin, nojailin, olin suihkussa ja kävelin ympäri salia. Supistukset alkoivat tehdä jo todella kipeää, mutta pärjäilin edelleen. Etukäteen valmistautuminen ja tsemppaaminen oli auttanut ja koin että osasin tehdä yhteistyötä supistusten kanssa ja ottaa niitä vastaan rentoutuen. Puoli viideltä kätilö teki tutkimuksen ja olin auki 4cm - vasta, ajattelin. Olin tosi kipeä mutta pärjännyt kivun kanssa siihen mennessä kuitenkin hyvin ja mieleen tuli että miten jaksan kipuja, jos synnytys etenee näinkin hitaasti sillä kivun vastaanottaminen vaati todella paljon keskittymistä. Kätilö ehdottikin samalla että kokeilisin jumppapallolla istumista supistusten aikana ja heti tuli kolme aivan mielettömän kivuliasta supistusta, jotain aivan järkyttävän kipeää. Mua ponnistutti viimeisen supistuksen aikana ja käskin Laurin kutsumaan kätilön takaisin, mutta Lauri ei meinannut totella, hän ei uskonut kun sanoin että ponnistuttaa eikä meinannut millään soittaa kelloa, koska juurihan kätilö oli tutkinut että 4cm tässä vasta auki ollaan. Vihdoin Lauri uskoi että olen ihan tosissani ja kutsui kätilön, joka totesi että olinkin auennut niillä kolmella supistuksella 8cm:iin. Tässäkohtaa kivut kävivät aivan sietämättömiksi, sillä ne voimistuivat ilman varoitusta ihan räjähdysmäisesti, keskittyminen alkoi herpaantua ja pyysin spinaalia. Kätilö soitti lääkärin ja toivoin vain että ehdin saada spinaalin ennen kun vauva on ulkona. Kätilökin sanoi vieressä ihmettelevälle opiskelijalle, että nyt näät kun vauva tulee nopeaa. 

Hyvin pian sain spinaalin ja se auttoi heti, sain kasailtua itseni ja myös hieman lisäaikaa valmistautua ponnistamiseen. Heti spinaalin jälkeen olinkin jo 10cm auki ja odoteltiin vain, että mua ponnistuttaisi, siinä kesti hetki, koska vauva ei ollut laskeutunu kunnolla raskausaikana. Aloin ponnistelemaan vauvaa ensin alemmaksi, siinä meni varmaan puolisen tuntia. Tunnelma oli spinaalin ansiosta rauhallinen ja ihana ja kätilökin sanoi että harvoin on näin tyyni tunnelma synnytyksessä - hieman toista mitä viimeksi. Lopulta vauva oli laskeutunut tarpeeksi alas ja päästiin tositoimiin ja 20 min ponnistusvaiheen jälkeen, sunnuntaiaamuna tasan klo 7.00 vauva olikin maailmassa juuri niin täydellisenä ja ihanana kuin olimme kuvitellet.

Sain heti vauvan syliini ja saatiin ihan kaikessa rauhassa ihastella ja ihmetellä pientä uutta ihmettä.

Niin tutunnäköistä, mutta niin uutta ja omanlaistaan pientä poikaa.

Se oli maailman ihanin hetki ja niin onnellinen. 

Muutaman parsitun tikin jälkeen vauva punnittiin, pääsin suihkuun ja joimme onnittelukahvit.

Pikkuinen 3920g/51cm käärö sylissäni siirryimme osastolle ihmettelemään lisää uuden elämän ensihetkiä.

Synnytys oli kokemuksena hyvä ja ihana. Oon niin iloinen siitä että synnytys käynnistyi itsekseen, eteni niin hyvin ja sujui kaikinpuolin tosi hienosti.

Synnytyksen kestoksi oli merkattu 9 tuntia ja sairaalassa ehdimme olla 5 tuntia.

Onneksi lähdimme sairaalaan vaikka olisin kestänyt vielä kipuja kotona, koska vauva tuli 4cm jälkeen tulleiden megasupistusten jälkeen noin tunnissa maailmaan. Olisi voinu tulla aika kiire siinäkohtaa lähteä kotoa.

Kätilö ja opiskelija mun synnytyksessä olivat aivan todella ihania ja olen myös tyytyväinen että synnytys sai edetä ilman lääkkeellistä puuttumista aina sinne viimeselle tunnille saakka ja olen myös erittäin tyytyväinen spinaaliin jonka onneksi ehdin viimemetreille saamaan. Missään kohtaa homma ei päässyt lähtemään lapasesta ja pystyin keskittymään loppuun saakka.

Vaikka synnytys ei ollut mielestäni sinällään mikään erityisen helppo, niin se oli hyvä synnytys ja siitä jäi kokonaisuudessaan hyvä mieli. Niin erilainen kokemus, kuin mitä Eevertin vaikea synnytys ja syntymä oli. Kaikenkaikkiaan tosi päinvastainen, ja itselleni siksi myös tämä korvasi varmasti edellisellä kerralla koettuja asioita.

Vaikka olo oli synnytyksen jälkeen heikko, se ei ollut missään kohtaa verrattavissa kuinka kamala se oli viimekerralla. Seuraavana päivänä olin jo ihan jaloillani ja muutenkin olo oli tosi hyvä.

Tuntui myös uskomattoman ihanalta saada pitää vauva tälläkertaa vierellä ja lähellä, nauttia ja iloita uudesta pikkuisesta
Tuntui ihan oudolta että asiat meni nyt näin normaalisti ja näin hienosti alusta loppuun saakka.

Nautin jopa sairaalassaoloajasta ja parin yön jälkeen päästiinki jo kotiin.

Ja miten ihanaa olikaan tulla kotiin, kaikki me neljä.

Vihdoin kaikki koolla, ja pikkuveikka heti osa tätä meidän porukkaa.

Täällä nyt ollaan ihmetelty onneissamme uutta perheenjäsentä.

Tuntuu niin oikealta ja hyvältä että meillä on pikkuveikka meidän perheessä.

Ihana onnellinen elämä <3