Pinnalla taas.

 

 Kuun vaihteessa havahduin ihanaan tunteeseen: kaikki on nyt niin hyvin. Pikkusisko on alkanut nukkumaan pidempiä unipätkiä, masuitkut ovat olleet jo hetken ohitse, koliikki ei tullutkaan, uusi arki on alkanut pyöriä ihan mainiosti, vauva hymyilee ja jokeltelee, meillä on tässä kolme aivan ihanaa lasta, mutta ennen kaikkea - minä voin hyvin. Tuntuu ihmeelliseltä. Aivan kuin olisin tupsahtanut jostakin ihmeellisestä kuukausien kestäneestä kuplasta takaisin elämään. Olen taas täällä! Tällä hetkellä puhkun intoa ja energiaa, mistä sitä tulviikaan? Vaunulenkit maistuu, ystävien kanssa jaksaa taas sosialisoitua ja ylipäätän ulkomaailma alkaa taas houkuttelemaan eikä lastenkaan kanssa lähtemiseen kynnys tunnu korkealta. Sohvalla vauvan kanssa pesiminen on saanut riittää, se aika on tältäerää ohi - nyt olen valmis.

Tässä kohtaa tosin, saatuani etäisyyttä pahimpaan, ymmärrän myös astetta paremmin kuinka tiukille loppuraskauteni veti. Syksy oli kyllä äärettömän väsynyt rämpiminen ja olin henkisesti sekä fyysisesti aivan rullalla. Olin todella, todella kovilla. Aivan käsittämättömän väsynyt ja äärilleni pingoitettu. Näen myös nyt, kuinka hapoilla ja taintuneena olin vielä pikkusiskon synnyttyäkin - ensimmäinen kuukausi meni vielä aivan sumussa ja tointuessa. Vaikka vauvan syntymä toikin tullessaan perheeseemme myös seesteisyyden ja helpotuksenkin, olin itse vielä aikamoisen myllerryksen alla ja tarvitsin aikaa.

..Ja johan siinä puolitoista kuukautta sitten menikin. Kotisohvalla. Koin kertakaikkiaan oikein kirjaimellisen lapsivuodeajan, sillä olin kuin liiskattuna sängyn pohjalle muutaman viikon. Toisaalta sain nukkua, toipua, hengähtää, imettää, nauttia vauvasta ja olla vapaa ylimääräisistä vastuista. Todella tarvitsin sitä, en olisi kyennyt suuntaamaan elämään kotiseinien ulkopuolelle, saati vielä isompien kanssa leikkipuistoihin ja kerhoihin. Samalla saimme ihanan tiiviin alun äitinä ja vauvana.

Hiljalleen kuitenkin, voimat ovat nyt palautuneet. Ilokseni huomaan ettei kotisohva ole enää hetkeen tuntunut hyvältä paikalta. Univelkaa riittää varmasti vielä monelle vuodelle, mutta pääasia lieneekin että koen itse olevani taas kiinni elämässä. Itseasiassa, tuntuu virkistäytyneelle ja levänneelle. Aurinko on alkanut paistaa ja kevät tulee, niin meille kaikille kuin jotenkin henkilökohtaisesti itsellenikin tämän sumuvaiheen jälkeen. Ihanaa, kun on saanut toipua omaan tahtiin ja pudistaa pölyt jaloistaan itseään kuunnellen. Asiat ovat siten edenneet omalla painoillaan, ilman pakottamista ja pusertamista liian aikaisin jalkeille. Olenkin aivan äärettömän kiitollinen siitä, että miehelläni oli käytännössä mahdollisuus astua puikkoihin, kun itseni oli astuttava hetkeksi sivummalle. Olen myös pohjattoman kiitollinen miehelleni, joka piti huolta minusta ja otti arjen päävastuun mukisematta kontolleen, sekä siitä, että minun ei tarvinnut liian väsyneenä vauvan synnyttyä ottaa hommaa haltuun, vaan sain aikaa, jota tarvitsin.

 Tällä hetkellä tunnen, että omat voimat ovat balanssissa. Se tuntuu todella hyvältä. Nautin lapsistani ja siitä että kykenen taas heidän kanssaan töhöttää ja touhuta - olla jälleen äiti kaikella potentiaalillani. Koko perhe on saanut todella nauttia tämän pehmeän laskun ja valintamme kantamasta hedelmästä. On ollut todella hedelmällinen päätös pitää perhe etusijalla ja jakaa taakkaa siinä missä suinkin ollaan pystytty, kun meillä nyt tällainen mahdollisuus oli johon tarttua. Voimavarojensa tuollapuolen painiskeleva äiti ei olisi kuitenkaan ollut kenenkään etu, joten me tehtiin tämä yhdessä. Ei voi kun heittää yläfemmat, me selvittiin! Ja tuntuu jotenkin niin, niin ihanalta, nyt kun mieheni hiljalleen palailee oman sorvinsa ääreen, että saan vihdoin oman tonttini ja kotiäidin arkeni takaisin. Olen kaivannutkin sitä jo kovasti ja nyt minulla on tässä on kolme ihanaa lasta joiden kanssa olla. Jotain on viimekerrasta muuttunut, kahdesta on tullut kolme ja kuinka hyvillä mielin tätä tehtävääni taas jatkankaan!

Kuitenkaan liian hätäisesti en tästä kaiken uuden puhdin innoittamana ole halunnut lähteä kaikkialle säntäilemään, vaikka mieleni kovasti niin jo tekisikin. Edelleen mieheni on ollut paljon arjessamme läsnä ja osallisena, kuten olimme etukäteen päättäneet. Ollaan annettu siis edelleen aikaa niin että oikeasti saadaan tarpeeksi hellävarainen lasku uuteen arkeen, ja jottei tässä vaiheessa tulisi käytettyä juuri hyvää vauhtia latautuneita akkuja uudestaan loppuun. Kuitenkaan liian pitkä matka tästä ei sinne toiselle puolelle ole, sen verran rankka rutistus on meillä takana, joten otetaan vielä vähän etumatkaa ja investoidaan tulevaan. Mutta sen mukaan mikä on tuntunut luontevasti hyvälle, olen tässä ottanut hiljalleen jo omalle kontolleni ja tämän kuun aikana sitten siirryn kokonaan ohjaksiin.

..Jännä miten sitä taas loppuraskaudesta alkoi sukeltamaan tähän ihan omaan, sulkeutuneeseen vauvamaailmaansa, jossa ajankulku alkuun hidastui, sitten lähes seisahtui. Päivä eteni kerrallaan ja ajatukset pyörivät kirjaimellisesti oman navan ympärillä. Todella kokonaisvaltaisesti oma mieli ja ajatukset suuntasivat vain vauvaan ja kaikkeen tulevaan muiden taajuuksien hetkellisesti hiljetessä ympäriltä. Keskittyminen käpertyi omaan itseen, sekä uuden elämän tänne tuomiseen. Vauvan synnyttyä aika tuntui puolestaan entistäkin pysähtyneemmältä ja kodin täytti uskomaton autuas levollisuus. Sellainen, jota koetaan vain silloin kuin uusi käärö kannetaan synnäriltä kotiin. Niin elämä eteni hetki kerrallaan, ilman aikaa ja omaan uuteen rytmiinsä.

Täytyy kuitenkin sanoa, vaikka tämä vauvakupla on ollut taas jälleen mykistävän ainutkertaista aikaa elämässämme, täynnä ihania hetkiä ja sydämen pakahduttavia kippuravarpaisia muistoja, olen kuitenkin helpottuneella tavalla innoissani, että se vaihe on nyt jäämässä tältäerää taakse. Se on haikeaa, mutta toisaalta niin tervetullutta. Vaikka kuinka innolla tietysti odotinkin uutta elämänvaiheetta ja toisaalta juurikin tätä ihanaan vauvakuplaan sukeltamista, tuntui jo etukäteen myöskin haikealta tietää, että se tulisi olemaan taas hetkeksi näkemiin. Uusi elämänvaihe tulisi viemään tietyllä tapaa minut, kuin myös focukseni monesta muusta hetkeksi. Kuitenkin, tässä sitä taas ollaan, pinnalla. Pikkusisko on saatu osaksi meidän perhettämme ja äiti taas back in business. Nyt suunnataan innolla kohti kevättä ja uutta vaihetta perheessämme, kolmen lapsen vanhempina ja kotiäitinä.