Nimi ja tyttären ensimmäiset juhlat.

 Aikamoinen iloinen tohina kävi täällä meidän rivarineliössämme viimelauantaina, kun juhlimme lähipiirin voimin tyttäremme nimiäisiä. Tohinaa piisasi tosin juhlia edeltävinä päivinäkin, kun äiti tarttui jokaisen liikenevän tilaisuuden tullen joko imurin tai kaulimen varteen edistääkseen aina sieltä täältä jotakin valmisteluiden suhteen. Homma oli muutamalla imetystauolla, sekä pienien apureiden käsipareilla höystettyä, joten oli hyvä että aloitin hommat ajoissa, sillä kyllä siinä muutama päivä sitten menikin. Olisihan sitä rahtusen helpommallakin päässyt, mutta juhlien suunnittelu ja järjestely on itselleni aina suorastaan luovaa terapiaa ja hyvänen aika, kyseessä neidin ensimmäiset juhlat, niin juhlitaanhan sitten oikein kunnolla!

 

Vielä edellisenä iltana kauempaa saapuneesta kummitädistä sain apua koristeiden väkerrykseen, silläaikaa kun itse täytin kakkuja seuraavaa päivää odottamaan. Halusin juhlista talviset, niimpä lähimetsästä kipaisin havunoksia ja kukkakaupasta kotiutui morsiusharsoa. Vaikka sitä käytetäänkin paljon kesähäissä, niin silti siitä tulee itselleni mieleen talvi ja lumi.



Juhlat olivatkin ihanat, herkät ja tuntui lämmittävältä nähdä kaikki tärkeät ihmiset kokoontuneina kotimme olohuoneeseen juhlistamaan uutta perheenjäsentä ja siunaamaan hänen jokaista tulevaa päiväänsä. Muutaman kauniin laulun, pastorin, sekä toisen kummitädin puheiden ohella, paljastimme minkä nimen olimme haluneet tytöllemme antaa.

Kerroimme myös tarinan nimen takaa, koska tuntui merkitykselliseltä kuinka juuri tämä nimi tuntui oikealta tälle lapselle sillä se sattumalta tarkoittaa "God knows". Nimihän on myös sellainen jonka olen, siihen jo vuosikausia sitten ihastuttuani, haaveilut antaa tyttärelleni mikäli joskus sellaisen saisin. En siis muutamalta kyyneleeltä välttynyt kertoessani nimestä, sekä unesta, jonka näin puolitoista vuotta sitten kesällä 2015, keskimmäisen lapsemme ollessa vasta parikuinen.

Keskellä kaikkein väsyneintä vauvavuoden alkusumua näin nimittäin eräänä yönä unen, jossa meille syntyi joulukuussa 2016 tytär. En muista unta tuon tarkemmin, mutta herättyäni kuitenkin ihmettelin jännää mieleeni jäänyttä yksityiskohtaa tiettynä ajankohtana syntyvästä tyttärestä. Tuossa vaiheessa kuitenkin, juuri toisen lapsen synnyttyä ja oman väsymykseni kanssa painiskellessani tosin ajatuskin siitä tuntui mahdottomalta, vaikka periaatteen tasolla perheeseemme kolmatta joskus aikanaan toivoimmekin. Miehenikin humorisesti naurahtikin sanoen "toivottavasti tuo ei ole mikään enneuni", kun muutama päivä myöhemmin mainitsin asiasta.

Ja niin vain kävi, että unohdettuani pitkäksi aikaa kesäisen uneni, tulevina kuukausina pohtiessamme elämämme seuraavaa suurempaa askelta kaikkien opiskeluaikeiden ja muiden suunnitelmien suhteen, päädyimme kuitenkin aina samaan lopputulemaan - ajattelemaan kolmatta lastamme. Tarkoitus nimittäin oli alunperin ollut suunnata toisen lapsen synnyttyä takaisin opiskelujen pariin ja tehdä aivan muita asioita välissä ja ajatella seuraavaa lasta ehkä vasta tutkintotodistus kourassa sekä muutaman vuoden välissä hyvin nukkuneena. Jostain syystä se ei kuitenkaan tuntunut sydämessämme oikealta suunnalta juuri siinä kohtaa, vaikka samalla koitimme suunnitelmien mukaisesti aktiivisesti pyrkiäkin näitä muita asioita kohden. Pikkuhiljaa löysimme kuitenkin itsemme, vastoin kaikkia villeimpiä kuvitelmiakaan, haaveilemasta kolmannesta lapsesta. Ja niin vain se syvä kaipuu mikä hänestä oli sydämiimme syttynyt, kasvoi kokoajan suuremaksi ja suuremmaksi tuntuen samalla aina vain oikeammalta ja varmemmalta.

Ja kun saimme lopulta iloksemme tietää, että odotan lasta, tuntui huimalta laskelmoida, että hänen olisi määrä syntyä joulukuussa 2016. Silloin mieleeni tuli taas näkemäni uni sen ajatuksen siivittämänä, että tämä on varmaan nyt se tytär, jonka koen Jumalan minulle jostain syystä etukäteen näytäneen. Jätin kuitenkin asian taas sikseen.

Loppujen lopuksi kuitenkin, kaikki kävi todellakin niin, että joulukuussa 2016 todella syntyi meidän pieni tyttäremme aivan niinkuin olin unessa nähnyt. Ja täytyy sanoa, että tämä tytär on minulle joka päivä muistutuksena siitä, että Jumala näkee meidän jokaisen tulevan päivämme ja todella tietää kaiken paremmin kuin me itse.
Emme nimittäin todella olisi tuona väsyneenä vauvavuoden ihastuttamana, sekä samalla myös lopen uuvuttamana kesänä voineet ikinä nähdä tai uskoa, että olisimme tässä missä nyt olemme - kolmen pienen lapsen, sekä joulunalla syntyneen tyttäremme vanhempina, samalla vakaasti tietäen ja tämän kokemuksen myötä yhä syvemmin luottaen, että kaikki on nyt juuri niinkuin pitääkin.

Ja tässä hän nyt todella on, pieni Elida.