Elämän ensimmäinen viikko.

Tasan viikko sitten perjantaina, syntyi meidän pieni tyttäremme keskelle lumisinta joulukuuta.

Synnytys alkoi olemaan näillä kellonlyömillä loppusuoralla ja pian pitelimmekin sylissämme kauan odottamaamme aarretta. Ihmettelimme vielä osastolle päästyämme elämän ensihetkiä ja ihailimme pientä uutta ihmistä. Isi lähti yömyöhillä kotiin ja kävin itsekin väsyneen onnellisena nukkumaan, kolmen lapsen äitinä, pieni nyytti vierelläni.

Parin päivän päästä perheen miesväki tuli hakemaan meidät sairaalasta kotiin.

Onhan se aina ihmeellistä kantaa tuore perheenjäsen kotiovista sisään ja aloittaa aivan uusi elämä.

Ensimmäiset päivät ovatkin menneet toipuessa, levätessä, imettäessä ja ihmetellessä.

Pienet varpaat, sormet, tuhiseva ja levollinen vauvan uni omaa rintakehää vasten..

Voiko parempaa olla?

 

..Kaikki on mennyt meillä näin alkuun hirmu hyvin, ihmeen luonnolliselta tuntuu olla kolmen lapsen kanssa, oikeastaan hyvinkin seesteiseltä ja hyvältä. Vaikka aika huimaa havahtua siihen, että kaapista löytyy nyt kolmenkokoiset vaipat. Kyllähän meillä on tässä kädet täynnä työtä. Mutta niin kovin me kaipasimme pikkusiskoa perhettämme täydentämään, että päällimmäisenä tunteena on todellakin onni siitä että hän on vihdoin täällä. Kaikki on jotenkin nyt niin paikoillaan ja niinkuin pitää. Kohdillaan. Itselläni on myös pohjattoman helpottunut olo että tämä urakka on viimein ohi. Otti kyllä loppuakohden niin lujille. Helpotus lienee heijastuneen koko perheeseen, jotenkin niin levollinen ja rentoutunut ilmapiiri on täyttänyt kodin.. Jos vauva toi muutoksen tullessaan, toi hän myös rauhankin.

Myös fyysisesti olen voinut hyvin, toipuminen on ollut siinä suhteessa uskomattoman nopeaa.

Lähinnä vain voisin nukkuanukkuanukkua pois kuukausien väsymystä, univelka todenteolla alkaa purkaantunmaan vihdoin kun oma keho raskauden jäljiltä vaipuu taas syvään ja hyvään uneen. Tuntuu että tällaista unta en ole kuukausiin nukkunut, vain lähinnä pinnallisesti torkkunut valvomisten lomassa. Poissa on siis oma unettomuus ainakin tältäerää, kumpa vain öisin suhteellisen usein herätellyt vauvakin löytäisi saman moodin äidin kanssa..

Isoveikat ovat olleet innoissaan, he pitävät kyllä hellin silityksin huolta, että siskolla on varmasti kaikki hyvin. Heti huomaa myös, miten astelema on toinen kuin viime kerralla, jolloin isoveikka joutui ainoana luopumaan saamastaan huomiosta. Nyt pojat heti ovat hitsautuneet asteenverran enemmän yhteen ja yhdessä myös jakavat muutoksen vauvan tultua taloon. Toistaiseksi sen kummemilta reagoinneilta on vältytty, kun heillä on toisensa ja omat kivat juttunsa, minkä lisäksi isi on puuhastellut heidän kanssaan vaikka mitä mukavaa sillä aikaa kun äiti on rauhoittunut imettämään ja hoitamaan vauvaa. Myös isovanhemmista on ollut korvaamaton apu tässä kohtaa.

Kyllä hän on mitä suloisin ja valloittanut meidän sydämet täysin.

Todella ihmeellisiä päiviä takana, kun ollaan saatu tutustua meidän uuteen perheenjäseneen.

Ollaankin otettu uusi elomme ihan rauhallisesti, ja varmasti samaa leppoista toipumisen tahtia jatketaan ihan niin kauan kuin siltä tuntuu. Nyt rauhoitutaan, nautitaan hetkestä ja annetaan aikaa sille, että asiat löytävät uomansa kaiken uuden äärellä. Jollainlailla onkin helppoa rauhoittua olemaan kotosalla ja nauttia pimeimmän vuodenajan tunnelmasta pieni käärö sylissä.

Ei ollenkaan hassumpi vuodenaika saada vauva!