lauantai 11. helmikuuta 2017

Alku uuden vauvan kanssa.



Pieni tuumivainen ja aurinkoisen tyytyväinen tyttömme on jo reilut kaksi kuukautta. Vastasyntyneestä nyytistä on ihanasti kuoriutunut tässä ajassa esiin vähän se mainio persoona, jonka olemme joukon jatkoksi saaneet. Enää päivät eivät mene pelkästää syöden, nukkuen ja sylin lämmöstä nauttien, vaan entistä uteliaammin ja skarpimmin täällä jo ihmettellään maailmaa.

Jo alusta saakka huomasimme, että meille vaikuttaisi kotiutuneen tälläkertaa vähän kuin tällainen puolivälin vauva. Nimittäin jos isoveikan kanssa meillä oli refluksin, koliikin, sairastelun ja hänen toki mielettömän ihanan, mutta räiskähtelevan temperamenttinsa summana extreme haastava vauvavuosi valvomisineen, pikkuveikan ollessa äärettömän helppo ja vaivaton vauva, niin uskon että tämä neiti edustaa puolestaan aika hyvin sitä keskiväliä. Välillä on ollut höösäämistä, mutta kuitenkin hyvin perus tyytyväinen tapaus meillä siitä huolimatta on.

Yöunet olivat alussa, noh ei niin hyviä. Myöskään vuorokausirytmiä ei alkuun meinannut löytyä. Kolmen tunnin unipätkistä pääsimme ensiviikkoina nauttimaan vain muutaman kerran ja öisin herätyksiä tuli niin tiuhaan etteivät yhden käden sormet riittäneet laskemaan. Ensimmäisen viikon jälkeen neidillä alkoi olemaan myös masuvaivoja ja itkuisuutta, sekä runsasta nieleskelyä. Tässä kohtaa tietysti esikoisen taustaa vasten ehdimme totisesti säikähtää - samanlaisia haasteita emme todellakaan haluaisi kokea toistamiseen. Onneksi kuitenkin, kun pahin maitotulva alkoi tasaantumaan ja vauvalla syönti helpottamaan, vähenivät kummasti masuvaivatkin. Eivät ne edelleenkään ole kokonaan kadonneet, mutta eivät kuitenkaan liikaa häiritse. Itkeskelevän ja kanniskeltavan vauvan sijaan meillä on nyt lähinnä vain runsaasti ähistelevä ja pyöriskelevä vauva. Onneksi tämäkin vähenemään päin.


Tällä hetkellä meillä menee siis oikein mukavasti. Ensihymyt ja jokellukset valloittavat, masuitkut ovat jääneet ja unipätkätkin ovat pidentyneet paljon alkuun verrattuna. Itseasissa nyt tuntuukin suorastaan siltä että meillä on täällä aikamoisen aurinkoinen ja lunkki tyttö, joka ei liiemmin edes turhasta inahda. Alun pienet kuopat säikäyttivät, mutta näin tyytyväistä vauvaa katsoessani en voi kun lopulta huokaista helpotuksesta, että vältyttiin sen isommilta mutkilta tälläkin kertaa. Jännä miten vielä näin kolmannenkin lapsen kohdalla sitä oli sellainen kammo ja tutina polvissa koliikin suhteen..

Kokoajan on siis meillä vaan helpottanut ja viime viikolla koin myös autuaimman hetkeni kuukausiin. Heräsin aamulla, ensimmäisen kerran koko yönä. Nukuin koko yön putkeen! En voi uskoa todeksi, että onko tämä todella meidän lapsi joka on nukkunut nyt muutaman viimeisimmän yön ihan mielettömän pitkällä unipätkällä. Aikamoinen harppaus tunninvälein herättelijästä tähän pisteeseen. Ja uskallan varovasti hihkua, sillä esikoisen vauvavuoden jälkeen tämä tuntuu vähintäänkin uskomattomalta, ollaan kyllä saatu valvoa meidän lasten kanssa. Jospa siis viimein nallekarkit menisivät tasan, mikäli saataisiin jatkossakin nauttia hyvinnukkuvasta vauvasta!


Olen kyllä aivan sulanut tähän pieneen timanttiimme. Ja niin on myös koko muukin perhe. Isoveikatkin ovat ottaneet pikkusiskonsa kyllä ihan omakseen, silitellen, sylitellen ja pitäen hänestä hyvää huolta. Juurikaan mitään reagointia heidän taholtaan ei ole ollut, lähinnä tuntuu että pikkusiskon syntymä loksautti meidän perheen dynamiikan jotenkin ihanasti kohdilleen - pojat ovat oma yksikkönsä ja sisko on sitten sellainen kaikkien suloinen silmäterä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti