Ympäri mentiin!

Voi ihmetystä ja iloa, meidän bebe saantiin kuin saatiinkin käännettyä pois perätilasta.

Nyt mahassa majaillaan pääalaspäin, niinkuin tässäkohtaa kuuluukiin!
Voi kiitollisuus, mikä ressi lähti kun ei tarvi lähteä valitsemaan ja arpomaan perätilasynytyksen tai sektion välillä - kumpikaan ei houkuttele.

Nyt vaan toivotaan että vauva ei heitä mitään voltteja enää takaisin perätilaan ja normaalisti odotellaan synnytyksen käynnistymistä, ihanaa.

Tänään siis aamulla vietiin Eevert hänen kummille hoitoon ja ysin aikaan istuskeltiinkin jo odottamassa synnytysvastaanoton aulassa lääkärille pääsyä.
Aluksi otettiin käyrää ja sen jälkeen juteltiin tulevasta toimenpiteestä ja jatkoista, mikäli käännös ei onnistuisi. Jännitti jonkin verran, joskin sinänsä ihmeen vähän.

Eniten mietitytti, että mitä vastaan jos jää mun päätettäväksi miten vauva koitetaan saada maailmaan.

Ensin vauvaa ultrattiin, tehtiin kokoarvio, katsottiin lapsiveden määrä, istukan sijainti, napanuora ja muut seikat, joiden perusteella todettiin että ulkokääntöä voitaisiin koittaa.

Makasin käännön ajan jalat hieman koukussa ja kaksi lääkäriä käsin, samalla kokoajan ultraten, ottivat mahan päältä vauvasta kiinni ja mahaa painamalla ja työntämällä alkoivat kääntää vauvan asentoa. Näytti aika hurjalta ja myös tuntui siltä.

Vauva seurasi hyvin ja oli yhteistyökykyinen ja kääntö oli todella nopeasti ja onnistuneesti ohitse.

Olin varautunut kovaankin kipuun, mutta toimenpide ei sattunut oikeastaan, mutta tuntui tosi keljulta ja inhottavalta. Ei ollut mikään kamala kokemus ollenkaan.

Ehkä parissa minuutissa meidän bebe siis kääntyi täydellisestä perätilasta nätisti raivotarjontaan, meidän ja vähän kai lääkärienkin suureksi ihmetykseksi.

Lopuksi vielä otettiin käyrää ja tarkkailtiin, ettei vauva tykännyt huonoa moisesta toimituksesta.

Tuntuu kieltämättä myös itsellekin paljon mukavammalta kun vauva on paremmassa asennossa mahassa. Jotenkin vapaalta ja tilavalta. Ultraavan lääkärin mukaan vaavi oli tosi kippurassa ja pahasti linkussa mahassa, nyt on tilaa taas oikoa jäseniä.

Nyt varmaan kokoajan jännään että tyyppi pysyy tuolla paikoillaan pää alaspäin. Tekisi mieli vaan pidellä kiinni että pysy nyt siinä, hehe. Mutta koitetaan nyt luottaa että hää siinä tajuaisi pysyä.
Mutta voi ilo miten ihanaa!

Babyshower

 

Voi, ihanat ystävät yllätti mut täysin lauantaina vauvajuhlilla!

Tultiin Eevertin päikkäreitten jälkeen perus ryysyseltä kauppareissulta ja kotiin olikin hipsinyt sillävälin ystäviä. Koin kyllä todellisen yllärin kun astuin ovesta sisään ja näin ilmapallot ja kaikki ihanat iloiset ihmiset.

En osannut odottaa tai aavistella kyllä yhtään mitä mun seläntakana oli juonittu. Ihanaa.

Kaiken hämäyksen huipuks olin itse järjestämässä tytöille tupareita seuraavalle illalle, kun ajattelin että olisi ihanaa vielä ennen beben syntymää viettää yhdessä aikaa tupareitten varjolla.

Mutta pirskeet olivatkin päivää aikaisemmin haha!

 

 

 Pöytä notkui kaikista ihanista herkuista, kertakaikkiaan omnomnom.
Salaattibaari, piirakkaa, muffareita, ainojätskiä, kakkua ja ja..

 Sitten oli ohjelmassa huikea baby biisin esitys, vauvakisailuja ja lahjoja.

Sain niin ihanan ja ikimuistoisen yhteislahjan, vastasyntyneen valokuvauksen meidän lempparikuvaajan kuvaamana.
Myöhemmin tehtiin myös masukipsi, pistettiin sauna lämpöseks ja vielä hartia ja jalkahieronta kaupan päälle.

Tuli kyllä niin iloinen ja siunattu olo kaikesta muistamisesta.

Ihanaa odottaa vauvaa saapuvaksi yhdessä rakkaitten ihmisten kanssa.

Kiitos kaikki ihanasta päivästä <3

36+0

Miten en toistaisikaan itseäni liikaa siitä kuinka aika menee niin nopeaa?

Huimaa, nyt starttaa 37 raskausviikko ja bebe on ensiviikolla täysiaikainen.

..Alan olla hiljalleen jo vähän kypsänä tähän raskaanaoloon, on supistellut aika reippaasti ja tujakasti, yöt ovat olleet enenevissä määrin tosi katkonaisia - pissalle, juomaan, kyljenkääntö, supistus, pissalle, juomaan, valvottaa, taas supistus - u know. Ison mahan kanssa arjenpyöriyskin on aste asteelta haasteellisempaa. Selvästi loppumetreillä aletaan olemaan ja varsinkin tää puolitoistaveen ja pallomahan kanssa puuhastelu alkaa tuntumaan. Onneksi mies on ollut isona, kultaakin kalliimpana apuna. Huomaan myös, että toisena päivänä oon jotenkin ihan energinen, jaksan ulkoilla, töhöttää taaperon kanssa, siivota, hääräillä kotihommissa ja posottaa menemään ihan entiseen tapaan, mutta sitten varoittamatta jonakin toisena päivänä oonkin aivan pois pelistä. Hyvien päivien lomassa on vaan päiviä, jolloin iskee ihan käsittämätön totaaliväsymys ja energian puute, enkä jaksa saati supistuksiltani ja väsyltäni pysty tekemään oikeastaan yhtään mitään. Kroppa vissiin osaa vaatia lepoa ihan varoittamatta, eikä semmosiin väsypäiviin auta muu kuin siellä sohvanpohjalla oleilu - ja miehen passuuttaminen.
Välillä tulee huono omatunto kun mies häärää kotihommien parissa ja ite makoilen sohvalla, mutta sitten muistutan itseäni siitä faktasta että teenhän minäkin tässä tärkeää työtä.
Parhaillaan kannan ja kasvatan uutta elämää sisälläni tähän maailmaan. Se on iso tehtävä ja aikamoinen ponnistus, varsinkin tässä loppuvaiheessa.

Nooh, mitä tulee vauvaan, hän ei ole vieläkään kääntynyt perätilasta mihinkään. Kuluneella viikolla en ole enää edes tuntenut mitään yrityksiä kääntymisen suhteen kuten aiemmilla viikoilla. Oon koittanut kaikki vippaskonstitkin ja viimeajat pylly pystyssä konttaillut pitkin lattioita.

Voitte vaan kuvitella miten koominen olo tulee itsellekin..

Mutta sen sijaan tuntuu vain, että pikkunen porautuu vaan tiiviimmin pepullaan tonne lantion syövereihin, olisin siksi oikeastaan tosi yllättynyt jos tämä tästä enää mihinkään kääntyisi.
Vaikka haluankin koittaa pitää viimeseen saakka edes vähän toivoa yllä,
niin aika jännäksi näyttää menevän ja pitäisin omalle kohdalle osuneena lottovoittona jos tämä tästä vielä humpsahtaisi pääalaspäin..
Pliiiiiis vauvaseni.

Tiistaina mua odottaa sitten se mahdollinen käännösyritys gravidalla.

..Vauvavalmistelut alkavat olla aikalailla mallillaan.
Niitä oon ihan innossani talven mittaan tehnyt ja niistäkin on pitänyt kirjoitella moneen otteeseen,
viimeaikoina en oo kuitenkaan meinannut saada jo hankittuja asioita laitettua paikoilleen,
enkä tehtyä myöskään viimesiä uupuvia hankintoja. On painanut mieltä muuton jälkeen toi vauvan syntymä ja kaikki ton tylsän perätilan takia sen verran paljon, etten oo jotenkin pystynyt tekemään kaikkia valmisteluja loppuun. Jotenkin syönyt tätä innokasta odottavaa fiilistä tää tilanne.
Sellanen totaalilamaantuminen päässyt tapahtumaan, kun vauvan syntymään liittyy samalla pettymystä siitä, etten taida saada synnyttää ja huolta siitä, että onhan pienellä varmasti kaikki kunnossa ja hyvin.
Vaikka pikkuista nyyttiä odotankin aivan rakastuksissani, intoa on vaan varjostanut se ettei normaali synnytys luultavasti onnistu ja kokematta jää se kaikki, mitä oon kovasti odottanut ja mihin itseäni nämä kuukaudet tsempannut - synnytyksen käynnistyminen, sairaalaanlähtö, uuden elämän ponnistaminen tänne maailmaan jne..
Kyllä uskon että suunniteltu sektiokin voi olla hyvä kokemus, mutta se on erilainen.
Alan siihenkin nyt jotenki sopeutumaan kun oon saanut asiaa hetken mutustella, eikä se enää tunnu niin harmilta kun aluksi. Nyt oon sitten rohkaistunut ja innostunut tekemään hommat loppuun ja alan saada mun hetkeksi kadonnutta odotukseniloa takaisin. On kyllä aivan ihanaa laittaa kaikki rakkaudella hankittu pikkuhiljaa valmiiksi pientä nyyttiä varten, kyllä niin kovasti jo häntä ollaan ootettu ja kaivataan tänne meidän halittavaksi <3
En halua että mitkään tyhmät harmitukset ja huolet tulee tätä iloa tässä kohtaa pilaamaan.

Voi olla että vielä pitäisi hommata joku vanuhaalari tai kaukalopussi, jos pikkuveikka tupsahtaakin keskelle vielä koleaa ja lumista keskistä Suomea.
Jos osaisin kutoa tai omistaisin saumurin, tietäisin niin millasen ihanan kaukalopussukan tekisin pojulle. Mutta näihin visioihin ei tällä aikataululla ole aikaa, niin oon sitten etsinyt netistä ihania vaihtoehtoja ja rakastunut täysin tähän Baby's Only kaukalopussiin.

Se on niiiiiin ihana. Ja oon myös ihan vakuuttunut että se olis ihan täydellisen pehmoinen pikku käärölle. Uijui.

Kyllä kaikki tämmönen ihana vauvahömppä saa hormoonipäisen mamman sydämen sykkyrälle.
Tämä ihanuus taitaa kuitenkin jäädä hankkimatta, hinta on kuitenkin aika päätähuimaava.
..Hankinnoista kirjottelen vielä tarkemmin omaa postaustaan.

35+0

35+0

Eilen oli perus neuvolakäynti ja vaikka me muutettiin aivan kaupungin toiselle puolelle, halusin kuitenkin käydä mun vanhassa neuvolassa vauvan syntymään saakka, koska, kiva ja tuttu neuvolatäti.

Alussa katsottiin perusjutut, jotka oli kunnossa. Paineet mulla on luonnostaan tosi matalat, ja hemppari näytti olevan hyvä, vaikka en oo rautalisää tässä raskaudessa ees syönytkään. Painoo on tullut lähtötilanteeseen verrattuna 18kg ja mennään ihan samoissa lukemissa tismalleen mitä Eevertin odotusaikana. Huimaa miten mä kerään näitä kiloja, mutta rehellisesti sanottuna en ymmärrä mistä nitä tulee, koska en paljoa herkuttele, enkä juurikaan napostele ja oon syönytkin viimeaikoina vaan yhden lämpimän aterian.

Noo, ne kilot sitten onneksi toivottavasti lähtee yhtä nopeaa kun viimeksi enkä niistä ole siksi ressannut yhtään, ainoa että on aina hurjaa katsoa vaakalukemaa..

Ja jos ei ne lähde jostain syystä helposti, niin sitten ne pitää karistaa, haha.

Neuvolantäti ultras vauvan varmistaakseen edelleen perätilan ja siellä se vauva on ihan kummassa asennossa peppu alhaalla. Musta tuntuu jotenkin hurjalle miten kippurassa ja linkussa se siellä onkaan verrattuna siihen millainen asento vauvalla normaalissa raivotarjonnassa olisi. Mutta eipä siitä pitäisi olla mitään haittaa vauvalle, kuulemma saattaa kuitenkin päänmuodosta ja jalkojen asennota päätellä syntymän jälkeen että aikamoisessa ahtaudessa siellä on oltu. Hurjaa. Mulle kirjoitettiin kiireinen lähete äippäpolille ja nyt sitten vaan odottelemaan milloin mut kutsutaan sinne lääkärin juttusille jatkoa ja ulkokäännöstä koskien.

Neuvolassa ohjeistettiin jo nyt miettimään että lähdenkö koittamaan perätilasynnytystä vai halutaanko käynnillä varata suoraltakädeltä sektioaika. En osaa ihan päättää mitä itse haluaisin ja mihin olisin valmis. Täytyy nyt vielä katsoa millainen on vauvan tarjonta, tuleeko ensimmäisenä jalka, peppu vai mikä, ja mitä lääkärit suosittelee. Nyt perätilasynnytys ei kuulosta mahdottomalta ajatukselta mikäli kaikki edellytykset olisivat kohdillaan. Mutta se vaatisi kyllä sen, että synnytys käynnistyisi ja lähtisi edistymään rivakasti itsekseen hyvissäajoin ennen laskettua, minkä tietenkin vasta aika sitten näyttäisi. Muutoin sektio jääkin sitten jäljelle olevaksi vaihtoehdoksi.

Katsotaan. Olisi aika hurjaa jos kaiken jälkeen päädynkin koittamaan perätilavauvan synnyttämistä.

Muutoin mun vointini on tosi hyvä raskauden suhteen, ainakin verrattuna siihen, mitä se oli edellisessä raskaudessa tässäkohtaa. Mulla on ihan hyvä toimintakyky, enkä koe oloani vieläkään erityisen tukalaksi tai kipeäksi. Ei oikeastaan juurikaan valittamista.

Yöt tosin ovat vaihtelevasti katkonaisia, joten hyville yöunille on saanut heittää ajat sitten hyvästit.

Pääosin kuitenkin nukun niin hyvin, että on ihan sellanen olo että jaksaa painaa päivät ja usein nukunkin sitten päikkäritkin jos siltä tuntuu.

Inhottavin asia omassa olossa on myöskin toi vauvan tarjonta. Yhteiselo vauvan kanssa samassa mahassa ei ole ollenkaan niin mukavaa kuin normaalitarjontaisen. Kova pää puskee kylkiluihin painaen keuhkoja, laskeutunut peppu jomottaa lantiossa ja ne voimakkaat jalkojen potkut - ne tulee just tonne alas kohdunsuulle ja sisuksiin ja tekevät välillä tosikin kipeää, niin että vedet valuu silmistä. Yöllä on myös vaikeampi löytä hyvää nukkuma-asentoa ja kumartelu on vaikeampaa.

..Ilmeisesti tosta perätilasta johtuen, mun mahani onkin nyt aika huomattavasti pienemmän näköinen edelliseen verrattuna. Vauva on nyt nimittäin suurimmaksi osaksi tuolla mun selkäpuolella, eikä tossa edessä.

Sf-mitta menee vertailun vuoksi kuitenkin ihan samoissa lukemissa nyt, kuin viimeksi (31,5)

Ulkomuoto vaan on eri. Pienempi masu tuntuu helpommalta itselle, kun vauvan paino on tuolla mun omassa kropassa, eikä kaikki ole tossa edessä.

Aika odottavainen fiilis alkaa olla vauvan suhteen. Olin ihan varautunut, että vauva ei todellakaan syntyisi ennen laskettua aikaa, vaan mennään automaattisesti sinne huhti-toukokuun vaihteeseen. 

Nyt kuitenkin on pitänyt varautua, että hyvinkin jo kolmen viikon päästä meillä voi olla nyytti sylissä jos tämä tapaus aikoo pysyä mahassa istualteen viimeseen saakka <3 

Ihan uskomatonta. VAUVA <3

Uuden kodin rauha.

Nyt ollaan vihdoin saatu asetuttua tänne uuteen kotiin.

Tavarat ovat löytäneet aikalailla omat paikkansa, vaikka vielä muutamat pikkujutut odottavat viimeistä silausta ja taulut hakee paikkaansa seiniltä. Enää ei kuitenkaan ole paljoakaan hommaa jäljellä ja ollaan viimepäivinä päästy viimeinkin nauttimaan uusista kuvioista.
 Nyt on hyvä olla, juuri tässä hetkessä ja juuri tässä uudessa kodissa.

Arki maistuu ihan erilailla ja tuntuu ehdottomasti tosi oikealta ja hyvältä päätökseltä että muutettiin.

 Kaikinpuolin. Päivät rullaa jo nyt paljon paremmin täällä, meillä on huikeasti enemmän tilaa ja moni käytännönjuttu, kuten kodinhoitohuone ja iso keittiö tuo helpotusta kotimamman päiviin.

..ollaan myös vähän käyty tsekkailemassa mitä täältä uusilta kotinurkilta oikein löytyy. Aivan lähellä on ainakin kiva leikkipuisto ja olkkarin ikkunasta pilkottaa järvelle ja uimarantakin on tosi lyhyen matkan päässä. Tää vaikuttaa meistä aika ihanalta paikalta asua, ja kaikenlisäksi naapurustokin vaikuttaa mukavalta. Tässä meidän talossa asuu paljon pieniä lapsia, joten leikkiseuraakin varmasti löytyy Eevertille ihan läheltä. Täällä on elämää, mutta täällä on kuitenkin aika seesteistä, tämäkin asuinalue on aika kaukana keskustan läheisyydestä.

Viikonloppu vietettiin ihan rauhassa, lauantaina oltiin pitkästä aikaa ihan oman perheen kesken ilman mitään sen ihmeellisempää, ja tehtiin heti aamusta keväinen pieni retki läheiselle laavulle. Sieltä on kyllä aivan huikeat maisemat jokapuolelle. Tässä menee lähellä hyvät lenkkipolut, joten pääsenkin sitten kesän tultua karistelmaan raskauskiloja kunnon reiteille tuplia työnnellen.
Lauantaina kävi myös Eevertin "pummi", eli kummi kylässä meitä moikkaamassa ja hän toi pojulle heliumpallon tullessaan. Jäi kyllä kaikki muut lelut huolella kakkoseks pallon rinnalla ja siinähän se aika sitten sujahtikin pitkät tovit sillä leikkiessä. Miten pienestä sitä lapsi osaakaan olla iloinen.

 Illasta sitten Eevert lähti mummalaan yökylään ja saatiin viettää iltaa aivan kaksin Laurin kanssa. Edellisestä yhteisestä laatuajasta on kyllä huomaamattakin tullut kuluneeksi luvattoman pitkä aika. On ollut niin hoppu ja ressi viikkotolkulla. Aamulla sitten saatiin herätä vasta kun huvitti ja päivä alotettiin brunssilla. Päivällä puuhailtiin kaikkea mukavaa kahestaan ja ihmeteltiin elämää. Ei oltais kyllä uskottu millään joitakin vuosia sitten, että miltä meidän elämä näyttää ja tuntuu tässä vaiheessa. Hyvältä tuntuikin todeta, että se näyttää hyvinkin pitkälle siltä, mitä me ollaan jo silloin yhdessä haaveiltu. Toki matkanvarrelle mahtuu yhtä sun toista, eikä aina ole ollut kovin helppoja vaiheita tässä välissä. Mutta me nautitaan nyt tästä ja siitä että meidän arki ja elämä tuntuu näin hyvälle just nyt. Ainahan löytyy jotain mistä voisi vähän valittaa, mutta niin tosi paljon löytyy aihetta olla kiitollinen ja onnellinen.

..josko tämä arkikin nyt tosiaan saisi jatkua näin hyvissä merkeissä sitten jatkossakin, miltä se täällä uudessa kodissa on vaikuttanut tähän mennessä olevan.

 

Ainoana miinuksena viimeaikoina on ollut kasvava huoli vauvan perätilasta. Viimekerralla kirjoittelinkin mun ajatuksia tulevaan synnytykseen liittyen, ja ihan normisynnytyksestä mulla onkin hyvä fiilis edelleen. Kuitenkin kun vauva on edelleenkin mahassa istualteen ja näillä näkymin pyrkimässä maailmaan peppu edellä, mua on alkanut hiipivästi ahdistamaan ja huolettamaan tuleva synnytys. Kyseessä ei olekaan siis tähän tietoon nyt normisynnytys, vaan perätilasynnytys tai suunniteltu sektio. Ei tämän näin pitänyt mennä. Ylihuomenna mulla on neuvola ja saan lähetteen sieltä vauvan ulkokäännösyritykseen keskussairaalalle. Siellä sitten lähiaikoina selviää voiko vauvaa koittaa edes kääntää, tai onnistuuko käännös ja mitä jos ei onnistu, että miten tässä sitten edetään. Harmittaisi tosi paljon se jos en nyt sitten pääsisikään synnyttämään normaalisti, kun siihen on tässä ehtinyt jo kuukausitolkulla varautua ja sitä innolla odottaa. Onhan se synnytyskokemuskin tärkeä asia odottavalle äidille. Mua on myös varoiteltu vauvan jaloista ja lonkista, koska pitkään perätilassa myöhäsillä viikoilla olleilla vauvoilla on kuulemma usein lonkkaluksaatio ja kohonnut riski muutamaan muuhunkin juttuun ja se mua meinaakin ressata jäljelle jääviä synnytystapojakin enemmän. Kurjaa, että taas saa aihetta olla huolissaan vauvan terveydestä. Toki sitä on turhaa murehtia etukäteen, tiedän, mutta on hitsin vaikeaa olla miettimättä sitä etukäteen kun edellisellä kerralla vauvan terveyden kohdalla oli oikeasti murhetta kerrakseen.
Harmittaa, kun tässä viimemetreillä on sitten tullut tällästä. Kovasti tottakai toivoin että kaikki ois mennyt tälläkertaa hyvin.. Vaikka ihan vielä en suostu luopumaan kokonaan toivosta, että vauva kääntyy ja kaikki muukin saisi kääntyä parhainpäin. Vielä on vähän aikaa. Mutta tottakai viikkoja alkaa olla sen verran reippaasti (rv35) että todennäkösyys vauvan kääntymiselle raivotarjontaan vähenee päivä päivältä ja haluan siinä olla myös himpun realisti.



..tämä yllättävä tilanne on myös tuonut uudelleen mieleen Eevertin syntymään liittyviä asioita. Tähän mennessä on ollut helppoa olla ajattelematta niitä sen kummemmin, kun kaikki on sujunut tähän asti niin hyvin, eikä mikään konkreettinen asia ole niitä päässyt tuomaan mun mieleeni tällätavalla. Nyt kuitenkin kun on tullut hieman mutkia ja huolta matkaan, on moni tunne ja ajatus puskenutkin pintaan. On ollut lannistavaa, kun en oo voinut kovin hyvin mielin laittaa vauvanjuttuja valmiiksi, enkä odottaa yhtäkkiä niin innolla ensikuuta ja vauvan syntymää, kun nyt vauvan syntymään liittyykin myös tosi kurjia mielleyhtymiä Eevertin syntymään liittyvien tapahtumien vuoksi. Ahdistavalta ajatukselta tuntuu esimerkiksi se, että mahdollisen sektion myötä tottakai joutuisin olemaan sairaalassa normaalia pidempään ja se ei ole mulle helppoa, kun viimeksi kun olin pitkään sairaalassa, lapseni oli teholla hoidossa ja minä peloissani että miten tässä käy. On ollut muutenkin vähän pahamieli ylipäätään siitä että jos kaikki ei menekkään taaskaan "ihan suunnitelmien mukaan". Jos tää homma ei menekään niin miten olin kovasti odottanut, että synnytys käynnistyy tälläkertaa itsestään ja että se menisi ihan hyvin ja sitten ollaan yö tai pari lapsivuodeosastolla ja sitten tuodaan vauva kotiin ja aloitetaan uuden arjen opettelu. Nyt on epävarmaa miten synnytän, ja joudun jännittämään että vauva on varmasti ihan kunnossa oltuaan pitkään perätilassa ja sairaalassakin voi joutua olemaan pidempään. Myös mahdollisesta sektiosta toipilaana oleminen ei kuulunut mun alkuperäiseen kuvitelmaan asioiden kulusta.

Kaikesta huolimatta, koitan nyt pitää lipun korkealla. Ymmärrän myös että ei nyt yksi väärä tarjonta, sektio tai muukaan ole todellakaan maailman suurimpia murheita, jos tämä nyt niin sitten olisi mennäkseen.
Täytyy myös muistaa, että synnytyshän ei tässä ole muutenkaan mikään päämäärä, vaan se ihana pieni ja toivottavasti aivan terve vauva joka saadaan pian tavata.
Vielä kuitenkin jään toivomaan, että pikkuveikka voisi kääntyä oikeisiin lähtöasemiin ja kaikki mennäkin vielä oikein hyvin..
Nyt peukut pystyyn ja kädet ristiin.
Mutta meni miten meni, kohta meillä on vauva.
Kaksi viikkoa täysiaikaisuuteen, sitten ollaankin jo hyvin lähellä meidän pienimmäisen tapaamista.
<3

Mietteitä synnytyksestä.

Viikot vähenee ja synnytys lähenee.
Ensi kuussa (!!) meillä on vauva, mikäli poju ei luuhaa masussa viikolla lasketunajan yli.
Tuleva synnytyskin alkaa olla nyt enemmän mielenpäällä ja eilen aamulla mulla oli myös pitkään odottamani aika synnytyspelkopolille.

Käynnistä sovittiin neuvolaterkan kanssa jo ihan raskauden alussa, koska molemmat meistä oli sitä mieltä, että seuraavaan synnytykseen on aihetta varautua suunnitelmallisesti, vauvan kokoa seurailtava, sekä käytävä läpi aiempaa vaikeaa synnytystäni ja Eevertin tehollaoloaikaa vastasyntyneenä. 

Ensimmäinen synnytykseni oli nimittäin pitkä, tuskallinen ja raskas kokemus, jonka koin myös aika traumaattisena kaikin puolin synnytykseen liittyvien komplikaatioiden vuoksi.

Synnytys eteni käynnistettynä ensisynnytyksenä oletetusti hitaasti. Synnytystuskat ja avautumisvaihe kesti kolmatta päivää ennenkuin vauva vihdoin saapui maailmaan. Satuimme myös synnärille vuoden pahimpaan ruuhka-aikaan, jolloin sairaalan resurssipulakin tuli vastaan. Itse synnytyksessä tuli vauvan sydänäänten laskua, mulla nousi tulehduksen seurauksena korkea kuume, tulin sairaaksi ja hätäsektioon oltiin hilkulla menossa muutamaan otteeseen. Lopulta päälle nelikiloinen vauva syntyi imukupin avustuksella puolentoistatunnin ponnistamisen jälkeen. Pitkittyneen synnytyksen vuoksi, sekä minä että lapsi infektoiduttiin ja huonostivoiva Eevert kiikutettiin pian syntymän jälkeen teho-osastolle. Hänellä oli verenmyrkytys ja infektio selkäytimessä - hän olikin todella sairaana.
Vaikea synnytys, sairaalassaoloaika, huoli ja erossaolo teholla olevasta vauvasta oli minulle raskaita asioita, joiden käsittelyyn meni aikaa. Kipeimmiltä vauvan syntymään liityvät kokemukset tuntuivat Eevertin ollessa muutaman kuukauden ikäinen, kun tunteet tulivat tapahtuneita hieman jäljessä jolloin kaikki kokemani alkoi vasta kunnolla iskeä tajuntaani. Kaikki se huoli ja menettämisen pelko ja se, kun vauva vietiin pois luotani enkä saanutkaan häntä vierelleni olivat tuoreelle äidille kova paikka. Nuo asiat vieläkin tekevät kipeää jos niitä mietin. Synnytys ei siis ollut minulle rehellisesti ja valitettavasti mikään voimaannuttava tai hieno kokemus, vaan oikeastaan täysin päinvastainen, kun kaikki ei mennytkään ihan ongelmitta ja tulikin odottamattomia tilanteita eteen, joihin ei ollut osannut varautua etukäteen. Mutta niinhän se on, että kaikkeen ei voi varautua ja joskus ne vaikeudet sitten sattuu omalle kohdalle.

Ennen raskautta mua pelottikin se, että miten uskallan lähteä synnyttämään enää ikinä uudelleen. Edelliset kokemukset olivat vetäneet niin pohjat kun olin saanut kokea sen, että synnytys ei menekään ihan putkeen ja tilanteessa ollaankin ihan hengen kaupalla. Oikeastaan jossain vaiheessa ensimmäisen synnytyksen jälkeen ajattelinkin rehellisesti, että en enää varmasti uskaltaisi ja haluaisi lähteä kokemaan synnytystä enää kertaakaan.
Kuitenkin, vaikka Eevertin syntymään liittyvät tapahtumat ovat vieläkin jollaintavalla arkoina ja kipeinäkin asioina mielessä, aika on myös jo ehtinyt tehdä hyvin tehtäväänsä eikä ajatus uudelleensynnyttämisestä tunnu kamalalta ja uusi synnytys on minulla taas edessä muutamien viikkojen kuluttua.
Ja nyt toisen raskauden myötä, musta on myös löytynytkin yllättäen ihmeen paljon luottamusta ja optimistisuutta, että josko asiat eivät menisi tällä kerralla niinkuin viimeksi. Ja josko tuleva synnytykseni olisikin ihan erilainen ja paljon parempi kokemus. Oon ajatellut, että en halua alkaa pelkäämään synnytystä, jota en ole vielä kokenut. Haluan antaa mahdollisuuden sille että kaikki voisikin mennä oikein hyvin. Ei meidän tarvi, eikä kannata elää aina pahinta peläten. On myös todennäköisempää että asiat menevät hyvin, kuin että ne menisivät huonosti, vaikka sillekkin on aina se pienempi mahdollisuus.

..Toki tähän kaikkeen on auttanut myös se, että tämä raskaus on ollut edelliseen verrattuna miljoona kertaa helpompi, joten on myös helpompi jatkaa luottavaisella mielellä olemista.
Ja ennenkaikkea mulla on ihana levollinen luottamus sydämmessä, että oon Jumalan hyvissä käsissä, ei mulla ole mitään hätää tuli vastaan mitä tahansa, mitään hätää ei ole ja siksi oon saanu olla rauhallisin mielin, vaikka toki inhimillisesti asiat mielessä välillä pyörivätkin. En siis olekaan ollut lopulta mitenkään peloissani tulevasta synnytyksestä, vaikka edelliseen kertaan liittyvät asiat ja tunteet ovatkin olleet aika-ajoin sillätavalla enemmän tai vähemmän pinnalla. Mutta ehkä se on ihan luonnollista, koska edellinen kerta oli rankka, siitä on vielä niin vähän aikaa ja onhan aihe nyt taas aika ajankohtainen.

Pitkin raskautta ollaan neuvolassa keskusteltu ja varauduttu kuitenkin hyvin tähän tulevaan synnytykseen ja minusta on ollut ihanaa, että aiempi kokemukseni on tullut hyvin huomioiduksi ja sairaalan päässä halutaan taata, että samat asiat eivät toistuisi tällä kerralla.
Vaikka olen ollut tulevan suhteen oikeestaan ihan hyvillä mielin, koen että on ollut tärkeää että nyt asioista on puhuttu ja synnytykseen varaudutaan eritavalla.

Tämänpäiväisellä sairaalakäynnillä juttelimme mukavan kätilön kanssa edellisestä synnytyksestä ja siihen liittyvistä komplikaatioista. Hän ymmärsi hyvin ja oli toiveideni kanssa samoilla linjoilla, että vauvan painoa seurattaisiin lasketunajan tietämillä ja käynnistettäisiin synnytys tarvittaessa jos vauva alkaa olla päälle nelikiloinen, vaikka tiedänkin että isokokoisenkin toisen lapsen synnytys jokatapauksessa olisi todennäköisesti helpompaa kuin ekalla kerralla. Saa siis nähdä, että mihin päädytään lähempänä laskettua aikaa, koska tottakai eniten toivon että synnytys saisi lähteä käyntiin ihan luonnollisesti. Olen kuitenkin iloinen että painon kanssa halutaan pelata varman päälle.

Lääkäri myös ultrasi vauvan ja teki tämänhetkisen painoarvion, joka ei onneksi huidellut ihan isoveikan vastaavan raskausviikon lukemissa. Hän oli toiveikas, että vauva ei edes ehtisi kasvaa niin isoksi tällä kerralla mikä kuulostaa musta enemmän kuin hyvältä. Pikkuinen tosin oli edelleen perätilassa ja siksi nyt seuraakin vielä tiheämmät kontrollikäynnit polilla kuin mitä pelkän painonseurannan takia olisi tiedossa. Ja mikäli vauva ei tässä parin-kolmen viikon aikana ymmärrä kääntyä pää alaspäin, koittaa lääkäri sitten tehdä ulkokäännöstä. Siitä mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset, mutta eiköhän sitä lähdetä tarvittaessa koittamaan, jotta synnyttäminen onnistuisi. Perätilalasta en edes lähde edellisten kokemusten jälkeen yrittämään synnyttää vaikka saisinkin, eikä riskisynnytystä keltään käsitykseni mukaan edes lähdetä vaatimaan vaan tarjotaan yhtälainen mahdollisuus sektioon. Perätilasynnytys kun ei ole mikään ihan easy piece of cake, vaikka niitäkin suurimmaksi osaksi onnistuneesti synnytetään, mikäli sellaiseen päädytään. MUTTA en kuitenkaan halua vielä sitä lähteä sen enempää miettimään, koska lääkärikin sanoi että vauvalla on hyvät mahdollisuudet vielä itsekseen tässä lähiaikoina kääntyä, tai sitten viimeistään siinä käännösyrityksessä. Toivotaan siis että poju tajuaisi hujauttaa itsensä ympäri!

Kaikenkaikkiaan itselleni jäi hyvä fiilis tästä käynnistä.
Ja haluankin sanoa, että kannattaa käydä kyllä pelkopolilla jos synnytys jännittää syystä taikka toisesta. Aiheesta tai aiheetta. Ei tuommoisesta ole koskaan ainakaan haittaa ja on itselle niin kiva että voi lähteä synnyttämään hyvillä mielin eikä huoli pinnassa.
Ja vaikka mä nyt olenkin yllättynyt itsekin siitä miten luottavaisin mielin oon tulevasta synnytyksestä tässä raskaudessa ollut, oli vieläkin mieltä huojentavaa käydä lääkärin juttusilla ja tietää, että tulevaan varaudutaan ja aimpi kokemus tullaan huomioimaan kun synnytyksen aika koittaa.

Enkä kyllä olisi uskonut vielä vuosi sitten, että olisin vilpittömästi näin lunkilla ja rauhallisella mielellä uudelleensynnyttämisestä, varsinkin kun se tulee nyt näinkin nopeasti edellisen synnytyksen perään. Mutta aika tosiaan kultaa muistoja. Että näköjään, rohkaisuna vaan kaikille vaikeankin synnytyksen kokeneille, se on mahdollista ja oikein hyvä näin.

Oikeastaan odotan nyt synnyttämäänlähtöä innoissani ja mielenkiinnolla.

Olisi ihanaa jos tämä voisi olla sitten se ihana ja erilainen kokemus.

Pääasia kuitenkin, meni synnytys miten hyvänsä, että sitten saadaan syliimme meidän pieni pikkupoju jota saatiin tänään myös tsiigailla 4D ultrassakin <3

 Vaavi oli niin tutun näköinen! Todellakin tunnisti omaksi, niin näytti isoveikaltaan. Ihana pullaposki ja pusuhuuli. Sain niin suuren rakkauspuuskan että miten maltan nyt odottaa vielä hetken!!

Kohta päästään toivottamaan pikkuveikka tervetulleeksi meidän perheeseen <3

muuttohärdelliä ja vuodelepoa

Uudessa kodissa ollaan!
Tämä on ollut kyllä ehdottomasti raskain muutto ikinä, mutta onneksi se on nyt suurimmilta osin jo ohi.

Ollaan tehty tätä muuttoa puolitoistaviikkoa. Jokapäivä. Aamusta iltaan.

Onneksi ollaan saatu hurjan paljon apuja kaikilta ihanilta perheenjäseniltä, ystäviltä ja tuttavilta. Ilman heitä tästä ei ois tullut kyllä yhtään mitään.

..muutto aikalailla viimesillään raskaana, pienen taaperon kanssa, ei ole ollut mitään helppoa puuhaa.

On ollut pakko tehdä itsekin hommia, koska ei se muutto ihan itsestäänkään tapahdu.

Jätin pakkaamiset, purkamiset ja pahimmat rehkimiset muille, mutta kyllä sitä silti tuli rasitettua itseään ilmeisesti ihan liikaa ja yltyvien kipeiden supistusten vuoksi jouduin muutamaksi päiväksi totaaliseen vuodelepoon. Meillä esimerkiksi oli ihan järkyttävä pyykkirumba. Kaikki kodin tekstiilit piti pestä ennen uuteen asuntoon viemistä, jotta vanhan talon haju ja mahdolliset itiöt lähtisivät eikä kulkeutuisi uusiin nurkkiin. Pesin puolentoista viikon aikana arviolta lähemmäs 30 koneellista pyykkiä ja kuskasin niitä tuttavillekkin lähemmäs parinkymmenen koneellisen verran.
Kaikki meni pesuun, matot, verhot, täkit tyynyt, petarit, talvivaatteet, lakanat, vaatteet.. kaikki.

Vielä olis neljä jätesäkillistä jäljellä pesua odottamassa. Oon myös kiikuttanut kirpparille neljättä viikkoa tavaraa pahvilaatikkokaupalla, sekä käynyt turhaa tavaraa läpi ja kunnon kaatopaikkakuormallinen saatiinkin turhasta rojusta aikaiseksi. Myös netissä ollaan myyty kuukauden ajan isompaa turhaa tavaraa eteenpäin. Miten ihmeessä sitä ihmiselle voikin kertyä näin paljon. Oon kyllä vähän sellanen että säilyttelen kaikenlaista sillä ajatuksella "että jos joskus vaikka tarviinkin tätä", mutta nyt oon kuitenkin heittänyt kaiken pois, minkä olemassaoloa en oo muistanut ja varasto onkin nyt ehkä kolme kertaa tyhjempi kuin aiemmin.

Tuntuu jotenkin puhdistavalta hankkiutua kaikesta turhasta eroon ja vielä paremmalta tuntuu kun tavarat ja vaatteet löytävät uudet käyttäjät kirpparien kautta.

Muuttoa siis on siis tehty päivätolkulla ja silläaikaa kun oon pessyt pyykkiä ja kuskannut niitä ympäri kaupunkia, uutta asuntoa on remontoitu ja kaksi makuuhuonetta saivat uuden ilmeen uusien maalien myötä. Ensin piti repiä vanhat tapetit irti, missä oli ihan odottamattoman iso työ. Eevertin huoneen seinät jäivätkin vielä laittamatta uuteen uskoon, mutta se homma saakin jäädä sitten johonkin tulevaisuuteen. En pidä Eevertin huoneen vanhoista tapeteista, mutta onneksi ne ovat kuitenkin paljon siedettävämmät kuin mitä kahden rempatun huoneen tapetit olisivat olleet, joten jäädään ihan rauhassa odottelemaan uutta maalausinspiraatiota.

Viime lauantaina mua supisteli kovasti. Oikeastaan useampana päivänä oli ollut normaalia enemmän supistelua, jonka liitin ihan puhtaaseen rehkimiseen. Lauantai oli muuttopuuhien suhteen raskas päivä, jonka painoin menemään yksin läpi ilman apukäsiä ja iltaa kohden aloin olemaankin jo tosi kipeä. Supistuksia tuli yhtä syöttöä säännöllisinä ja iltaa kohden ne vain kipeytyivät kipeytymistään ja pitenivät kestoltaan, enkä lopulta pystynyt enää seisomaan enkä kävelemään.

Soitin synnärille, koska säikähdin että synnytän sitä menoa vielä samana iltana ja sieltä mut määrättiin vuodelepoon. Toki olin jo ymmärtänyt huilata ja lopettaa rehkimisen, mutta he sanoivat että pitäisi olla niin totaalisessa vuodelevossa, että vessassa saisin vain käydä. Tilanne lähtikin rauhoittumaan ja vaikka säännöllinen napakka supistelu levossa jatkuikin useamman päivän, niin kipu alkoi helpottaa. Kävin myös yksi yö näytillä, jossa otettiin käyrää, sekä lääkäri ultrasi ja tutki tilanteen, koska supistelu jatkui edelleen levossakin.
Kaikki oli kuitenkin hyvin, mutta sain vielä käskyn ottaa iisisti ja lähteä herkästi näytille mikäli supistuksia edelleen tulee levossa. Kontrolliaikakin odottaa tälle viikolle, jossa vielä tsekataan tilanne.

..Muutto vuodelepolaisena oli siis ihan mielenkiintoinen kokemus. Sitä vaan sitten piti käskytää muita sohvannurkilta. Mutta vuodelepo kannatti, sillä nyt oonkin ollut taas paljon paremmassa voinnissa ja supistelukin on jo rauhoittunut. Selvittiin siis vain säikähdyksellä, pitää vaan näköjään oikeasti ottaa ihan hissukseen.



rv 33

Nyt ollaan nukuttu onnellisesti uudessa kodissa jo muutama yö. 

Tuntuu niin uskomattoman ihanalta että meillä on tässä asunnossa TILAA.

Tämä on myös niin arkeahelpottava koti meille, ensinnäkin meillä on erillinen ja iso kodinhoitohuone, tilava suihku ja sauna, avara ja iso tupakeittiö ja kolme huonetta joissa on OVET, jotka saa kiinni, mikä on melkoista luksusta mummonmökkielämän jälkeen. Ensimmäisiin naapureihinkin oon tutustunut ja he vaikuttivat ainakin tosi mukavilta. Tässä on naapureina paljon lapsiperheitä, joten Eevertkin saa vihdoin kaipaamaansa leikkiseuraa päiviin.

Ja vaikka keskiviikkona muutettiinkin meidän tavarat uuteen osoitteeseen, on tässä kodissa edelleenkin laittamista. Eilen tehtiin Ikean reissu ja saatiin hankittua mm. ruokapöytä ja muutamia hankintoja olisi vielä jäljellä, mutta pikkuhiljaa tämä tästä valmistuu ja alkaa tuntua omalta.

Eevert sai myös oman isojenpoikien sängyn huoneeseensa ja siellä nukkuminen tähän asti on sujunut ongelmitta. On niin ilo seurata miten tohkeissaan toinen on uudesta kodista ja omasta huoneesta. Nyt on tilaa juosta ja temmeltää, vaikka ihmetyskin varmaan vie aikansa, että ehtii tottua uusiin nurkkiin.